Mitä tänään syötäisiin?

Täällä ruoanvalmistus nakitetaan yleensä sille talouden jäsenelle, jolla on siihen eniten aikaa. Se voi olla vaimo, mummo, tytär, sisar, anoppi, käly, äiti ja mitä näitä nyt on. Yleensä siis nainen. Olosuhteista riippuen myös miehet kokkaa, mutta normaalisti miesten tehtäväksi jää se jokasunnuntainen grillaus. Näin naisille annetaan vapaapäivä. Vapaapäivään sisältyy yleensä jälkien siivous, salaatin tai muun lisukkeen valmistus, grillaukseen tarvittavien välineiden etsiminen ja tietysti tiskaus.

-sunnuntairuokaa-

Meillä ruoanvalmistus on mun vastuulla. Laitan ruoan siis mulle ja miehelleni, ja syödään meidän kotona. Joittenkin mielestä se on kummallista ja ne kyselee, että ai, siis ettekö te syökkään anoppilassa? Ei. Ei syödä. Meillä on oma koti, jossa on keittiö ruoanlaittoa varten. Vaikka me asutaan käytännössä samassa talossa(yläkerrassa) anopin ja appi-ukon kanssa ni ei se mun mielestä tarkota sitä että meijän pitää myös syödä joka päivä yhdessä. Mutta täällä se ois ihan normaalia. Ja siksi mun suomalainen tapani syödä kotonani herättää hänmästystä.

Mä tykkään laittaa ruokaa, oon siinä hommassa parantunu huomattavasti täällä ollessa(saarioisten roiskeläppiä ei saa mistään) ja kaikki mikä Suomessa tuntu vaivalloiselta ja aikaavievältä valmistuu nyt kädenkäänteessä.

-Mutta ei aina voi onnistua..-

Mutta mikä on ruoanlaitossa se veemäisin osuus? Mikä se teille on?
Mulle se on se päätöksenteko. Mitä tänään syötäisiin? Oon muutenkin luonteeltani helvetin huono päättämään asioita pohtimatta niitä ensin joka kantilta, joten toi jokapäivänen vaikeaakin vaikeampi päätös lautasen täytteestä on jokseenkin rasittava. Ei joka päivä, mutta kyllä niitä päiviä on. Runsaasti. Ja oon varma etten oo ainoo. Jos jollain ei tätä ongelmaa ole, voi mieluusti kertoa miten sen voi välttää, kiitos.

-Kala-milanesat-

Mies on kaikkiruokanen. Saatan tehdä sille salaatin ja pihvin ja se on onnensa kukkuloilla. Sinänsä siis helppo tapaus. Veli kerran sano, että jos laittaa suolaa pöydälle, ni se syö sen pöydän. Eikä se ees ole kauheen kaukaa haettua.
Tein sille tänään pestoa ja se laitto sitä ensin riisin sekaan, sitten pihvin päälle ja lopulta jopa salaattiin. Meni puoli purkkia. Väittäisin melkeen että se tykkäs. Se vähintään maistaa mitä tahansa. Joskus se kysyy puolet syötyään, että mitä tää on? Jos oon tehny jotain uutta.
Salmiakista se ei tykkää. Ja on yx paikallinen pataruoka, jota se ei suostu syömään. Muuten menee kaikki. Itse oon nirsompi, vaikka täällä ollessa oon alkanu kyllä syömään huomattavasti monipuolisemmin.

-Luomuruokaa-

Suomessa oli niin helppoa! Söi mitä sattu, ja sillon kun oli nälkä! Työ-ajoista riippuen en välillä kokannu viikkoihin mitään makaroonia vaikeempaa. Voileivällä pärjäs niin hyvin. Sitä just valittelin yx päivä äitille skypessä, että kun täällä voileipää ei tunnusteta ateriaksi. Huoh.. Elämä ois niin paljo helpompaa.
Onhan lämmin ruoka tietysti paljon terveellisempää, eikä täälläkään nyt ihan joka päivä oo pakko syödä kahta lämmintä ateriaa, mutta niinku suunnilleen. Meillä syödään klo 13 ja klo 21-23. Illalla kun eioo kiire enää minnekkään niin aikataulu on vapaampi.

Mä etin usein netistä reseptejä, jotta sais ideoita mitä kokata. Usein siinä vaan käy niin että mulla on lopulta monen monta hyvää salaattikastikeohjetta, 100 tyyliä valmistaa peruna, jälkkärireseptejä vuoden tarpeix ja kauhee kiire päättää mitä sinä päivänä syödään.

Ja jos mieheltä kysyy niin vastaus on useimmiten: Mitä sä vaan haluat, rakas. Yritän olla kyselemättä usein etten vaan vedä sitä avokämmenellä päin näköä. Ei se ymmärrä etten mä lämpimikseni kysele.
MUTTA on siitä joskus myös apua ❤ Joskus sillä on joku ehdotus, ja sillon tällön se saattaa jopa ohimennen ilmaista mitä sen tekis mieli syödä. Ihan kysymättä.

-aamupala-

Mä lähen tästä nyt tekasemaan pitsaa. Mies on laihdutuskuurilla, joten sille pieni pitsa. Tein myös tomaattikeittoa.
Laihduin ensin ite tän miehen dietin myötä, koska tottakai puolisoa pitää tukea kaikessa, mutta sitten mä tajusin alkaa syömään salaa kun se on lenkillä...

-snägäriruokaa-