Keskiviikkona aamuyöstä kokoontuu kaupungin laitamilla joukko naisia ja muutamia miehiä odottamaan bussin saapumista. Sovittu lähtöaika, 03:00, viivästyy parilla tunnilla, koska bussi tulee eri provinssista, ja joutuu pysähtymään odottamaan rankkasateen loppumista. Matkanjärjestäjä lähettää meijät keskustan puiston lähettyvillä sijaitsevan liikkeensä katoksen alle, koska tihuttaa. Puistossa on muutamia telttoja, joissa nukkuu väsyneitä matkalaisia. Vuosittain Joulukuun 8. päivä tänne saapuu tuhansia ns.pyhiinvaeltajia tekemään lupauksia, tai täyttämään jo tehtyjä lupauksia Catamarcan neitsyelle.
Viiden aikaan bussi vihdoin saapuu. Matkanjärjestäjä ohjaa ihmiset paikoilleen ja matka kohti Buenos Airesia alkaa.
Bussissa kaivetaan peitot ja tyynyt esille ja yritetään nukkua. Muutamat ihmiset höpisee ensin jonkun aikaa vierustoverinsa kanssa. Meijän takana taas on luonnollisesti joku, joka soittaa kotiinsa noin tunnin välein ja puhuu kovaan ääneen. Anoppi ei saa nukuttua.
Aamulla pysähdytään, koska vähän taaempana meistä on bussin ikkuna rikki. Ritsalla kuulemma ammuttu. Me ei olla kuultu mitään. Penkki on täynnä sirpaleita, mutta kenellekkään eioo käyny mitään. Menen ulos tupakalle, koska siellä on muitakin. Normaalisti bussista ei poistuta ilman lupaa. Kuski teippaa kartonkia rikkonaisen ikkunan päälle. En tiiä mistä ne on tikkaat löytäny, vai onko se niin yleistä, että bussissa on ne mukana aina?
Hetken päästä matka jatkuu. Ei pysähdytä missään. Noin 16 tuntia lähdön jälkeen ollaan jo lähellä ensimmäistä pysähdyspaikkaa. Busseja on paljon. Liian paljon. Ollaan n.neljän korttelin päässä markkinoista, noin 30 bussia meijän edessä, kun jono ei enää juuri liiku. Sillä alueella ei koskaan avata edes bussin ovea. Joen varrella menee pimeä kävelytie bussien vieressä, joka kuhisee varkaita. Onneksi päästään aina bussilla markkinapaikan parkkipaikalle. Mutta ei tällä kertaa. Matkanjärjestäjä ilmoittaa että halukkaat voi mennä kävellen. Bussi tulee perässä. Firman pakettiauto on jo kohta perillä. Lähdetään siis kävellen. Kaljakärryt mukaan ja menoksi. Anopin kanssa mennään reipasta vauhtia ja yritetään mennä kaikki yhdessä. Osa menee nopeemmin ja osa hitaammin, joten hetken päästä porukka on jo erkaantunu toisistaan. Seurataan porukkamme miehiä, ihan vaan varmuuden vuoksi. Ainoa valaistus on bussien ja autojen valot. Kävelytie on täynnä roskia ja ilmassa haisee pissa. Päästään perille.
La Salada.
Tuhottoman paljon porukkaa. Autoja tulee ja menee. Parkkipaikka busseille on niin täynnä ettei toivoa että meijän bussi sinne joskus mahtuis.
Anoppi ostaa muutamat korkkarit ja jatketaan matkaa. Pari kojua eteenpäin ja sähköt menee poikki. Joillain näkyy olevan fikkari, ja tästä lähtien aion ottaa kanssa mukaan, myyjät valaisee kännyköiden avulla, mutta myynti jatkuu. Jäädään lähimmän kojun viereen puristaen laukkuja ja ostoksia tiukasti. Joku nainen kertoo että ulkopuolella alettiin jo varastamaan tavaroita/ryöstämään ihmisiä urakalla. Parempi pysyä paikoillaan. Valot syttyy, ihmiset huutaa innoissaan kunnes ne taas sammuu. Näin käy muutaman kerran, kunnes edes osa valoista jää pysyvästi päälle. Viedään kengät pakettiautolle, joka hetki sitten on päässyt paikalle. Pojat auttaa pakkaamaan tavarat jätesäkkiin ja heittää ne konttiin. Jatkamme matkaa. Mennään alakertaan, jossa ostan tutulta bolivialaiselta naiselta lakanoita, verhoja, pyyhkeitä, pöytäliinoja. Löytyy jopa suurimmaksi osaksi mitä asiakkaat on pyytäny.
Täytän kaljakärryssä olevaa isoa sinistä pussia sitä mukaa kun anoppi ostaa. Kärrystä on pidettävä kokoajan kiinni ettei lähde varkaan mukaan. Liikkuminen on hankalaa. Suurimmilla käytävillä on n. kolme metriä tilaa liikkua ihmismassassa, pienimmillä pari metriä, ja vaatteita roikkuu jokapuolella. Kärryt kolhii vähintään toisiaan, jää jumiin, ja välillä tulee miehiä juosten isojen kärryjen kanssa, jotka huutamalla varottaa kyllä tulostaan, mutta jäät alle mikäli et kerkiä/mahdu minnekkään pois alta. Kun kärryn pussi on täynnä, eikä käsiinkään enää mahdu, aletaan palaamaan takasinpäin. Anoppi jää odottamaan kun haen jätesäkkini bolivialaisnaiselta, koska kärryjä saa muutenkin nostella rappusia ylös ja alas ihan riittävästi. Halutaan takaisin keskitasolle, mutta busseja on alkanu just poistua paikalta jotta seuraavat pääsee sisään. Kulkuväylä on tukkeutunu ihmisistä. Odotellaan osittain jonkun lenkkarimyyjän 2m×2m tiloissa, joka hermostuu koska asiakkaat ei muka pääse sisään koska tukitaan koko aukko. Vieressä ihmisiä melkein kaatuu yrittäessään päästä sisään tai ulos rappusia pitkin. Joku nainen nostaa kärrynsä ilmaan että pääsee jostain pienestä välistä eteenpäin, otan kärryn vastaan ja autan naista. Jossain välissä autot ja bussit pysäytetään, jotta ihmisetkin pääsee ohi. Juostaan ylämäki anopin kanssa ylös. Keskitasolla anoppi jättää mut kärryn ja jätesäkin kanssa, ja lähtee etsimään henkareita. Bussit alkaa taas liikkua ja jään kahden rouvan kanssa yhden bussin kylkeä vasten odottamaan että pääsee taas liikkumaan. Miehet tulee takaa isojen kärryjen kanssa ja kiroilee kun tyhjä kärry tukkii tien. Yksi kiskoo kärryä pois tieltä ja jää melkeen kuorma-auton alle. Kuski sanoo pari kirosanaa.
Anoppi palaa ja jostain välistä mennään juosten jyrkkää ylämäkeä tavaroitten kanssa. Pojat auttaa taas pakkaamaan tavarat ja me lähdetään takaisin alakertaan. Vielä kerran kärryt täyteen, käydään vessassa ja ostetaan juotavaa, ja kun kello alkaa olla 03:00, viedään viimeset tavarat autolle ja kysellään onko bussi tulossa. Ei ole. Se on edelleen jumissa, joten palataan tyhjän kaljakärryn kanssa muutaman kanssamatkustajan kanssa pimeässä takaisin. Bussikuski päästää meijät sisälle, anoppi syö sipsejä ja minä nukun.
Jossain välissä kaikki on palanneet bussille, ja ollaan tehty n.20 minuutin matka Floresin kaupunginosaan. Herään perillä. Kello on kuusi aamulla.
Tarpeelliset tavarat taas mukaan ja äkkiä bussista ulos. Täällä bussi jättää meidät vaan tienvarteen ja lähtee parkkiin jonnekkin muualle.
Kävellään muutaman korttelin matka kohti kauppoja. Turvallisuussyistä pitäisi taas mennä kaikki yhdessä, mutta muutamassa minuutissa kaikki on taas erkaantuneet toisistaan. Kävellään anopin kanssa kahdestaan unenpöppörössä. Edellä kävelevältä naiselta tippuu tukko rahaa tien sivuun, arviolta n.10 000 pesoa. Takana oleva mies noukkii rahat nopeasti ja anopin alkaessa huutaa naiselle, kysyy mies melko vihasesti että mitä? Anoppi sanoo että ei mitään ja jatketaan rivakasti matkaa. Parempi olla puuttumatta toisen asioihin.
Kaikki kaupat on kiinni. Harhaillaan kaduilla ja mennään ensimmäiseen, joka avaa ovensa. Ostetaan ihania juhlavaatteita joulua ja uutta vuotta varten, kunnes kärryt on puolillaan juhlamekkoja. Anoppi sanoo että pitää ettiä asiakkaitten pyytämät vaatteet ennenku rahat loppuu, mutta innostuu aina vaan uudestaan juhlamekoista :D Joka puolella pyörii ihmisiä kärryinensä, mutta ostaminen on huomattavasti helpompaa, koska kauppoja ja kauppakeskuksia on paljon.
Meillä alkaa olemaan rahat loppu, joten etsitään pakettiauto, jonka vierellä kokoonnutaan paluumatkaa varten. Kysyn anopilta paljon kello on. 9:20. Ollaan kolmessa tunnissa ostettu kaikki, ja vielä on kuusi tuntia aikaa. Ärsyttävin osa reissusta on odottelu. Pyydetään lupaa siirtää yhden ostoskäytävän omistuksessa oleva penkki pakettiauton viereen ja istuskellaan siinä varjossa, koska jalkohin sattuu jo. Muutamat muutkin on jo ostoksensa tehnyt ja kerääntyneet odottamaan paluumatkaa. Meijän viereen istuu rouva joka yrittää lainata rahaa matkanjärjestäjältä. Matkanjärjestäjä kieltäytyy, koska on lainannut jo kaikki mitä pystyy. Myöhemmin paljastuu, että tämä rouva on ryöstetty aamulla kun saavuttiin. Syyllisinä se sama nainen joka aamulla pudotti rahatukon meidän eteen, ja mies joka sen noukki. Mun mielestä jotenkin kummallinen ryöstösuunnitelma, mutta ilmeisesti ne tekee mitä tahansa että saa jonkun pysähtymään jollain tekosyyllä, ettei kukaan sivullinen tajua mitä tapahtuu, ja sitten uhkaa väkivallalla, jotta uhri luovuttaa kaikki rahansa.
Odotellessa matkalaiset keskustelee, juoruilee ja vitsailee yhdessä. Jotkut juo matea, jotkut käy suihkussa kauppakeskuksissa maksua vastaan, jotkut syömässä ja jotkut rahattomat vaan odottaa.
Anoppi haki meille aamulla kioskilta mikrossa lämmitetyt pienet mauttomat pitsat. Ruokapaikat on melko harvinaisia. Kerran löydettiin joku ravintola, jossa syötiin erittäin pienet ja kalliit hampurilaiset, joissa pihvi oli jotain epäilyttävää. Nälkään ne vedettiin rivakasti kuitenkin, mutta paluumatkalla voin pahoin ja kotiin saavuttua oksensin vielä pari päivää. Sen jälkeen oon miettiny pari kertaa mitä matkalla syön ja missä.Meijän kohtaamispaikan lähellä on juutalaisten pitämä kioski, jossa ne tekee melko aamusta jo hot doggeja matkalaisille. Tälläkin kertaa kävin syömässä yhden ennen lähtöä. Kioskinpitäjät on äärettömän ystävällisiä ja kohteliaita.
Joka kerta kattelen sähköjohtojen sekasotkua kadun varrella(kuvassa), ja ihmettelen miten näin voi olla.
Kyselen anopilta kelloa kunnes on aika lähteä viimeiselle kävelymatkalle bussia odottamaan. Bussi tulee suunnilleen aikataulussa, eli kello 15:00 ja kummallisesti päästään lähtemään odottamatta yhtäkään kadonnutta/eksynyttä matkalaista. Yleensä niitä on vähintään yksi ja matkanjärjestäjä huutaa keskellä katua kurkku suorana myöhästyneille. Pitää keritä pois Buenos Airesin alueelta ennen iltaa, ettei bussia pysäytetä ja ostoksia takavarikoida. Kaikista pitäisi olla kuitti, muttei koskaan ole.
Päästään bussiin. Joltain naiselta on varastettu jonkun liikkeen sisällä puoli jätesäkillistä lastenvaatteita ja laukku. Nukutaan. Illalla pysähdytään Villa Mariassa.
