Ñoquis de papa rellenos con queso gratinados al horno - RUOKAOHJE

Hei vaan hei, Helin keittiöstä taas terve!
Rehellisesti sanottuna kaiken tän kokkaamisen jälkeen mua ei enää edes kiinnosta kirjottaa siitä, mutta tehdään tää nyt loppuun ku kerran alotettiinkin...

            Tänää kokataan juustotäytteisiä gnocceja lihakasviskastikkeella, gratinoituna uunissa.

Aloitetaan perushommista. Keitä perunat kuorineen. Noin 6 normaalin kokosta perunaa. Myöhemmin kuori ne kuumana ja polta näpit.

Eti joku isompi salaattikulho tai muu laakea astia ja tee sinne jauhoilla ympyrä. Jauhoja joku 100-200g, ei paljon, ettei tuu kova taikina. Mitä pehmeempi taikina, sitä pehmeemmät pallurat. Jotkut tykkää pehmeemmästä, jotkut kovemmasta. Riko muna ympyrän keskelle. Laita vähän suolaa, mäki laitan.

 Pyöritä kahta sormea ympyrässä niin että jauhoja tulee koko ajan vähän lisää munaseokseen. Älä kysy miksi.

Lisää raastetut tai murskatut perunat, ei niin väliä kuhan niitä ei kokonaisena laita. Toivottavasti keitit ne oikeen pehmeix.

                                                                  Sekoittele massaa.

Lisää juustoraastetta ehkä 50-100g, miten tykkäät. Yritä vaivata massaa. Kun saat siitä jotenki pallon muotosen, nosta sen jauhotetulle pöydälle ja vaivaa lisää. Koostumus on pehmeä ja jotenki rakeinen. Jätä palloksi jauhotetulle pöydälle ja peitä liinalla. Myöhemmin tajuut, että ois kannattanu laittaa se vaikka jääkaappiin.

            Siirrytään kastikkeeseen. Asettele vihannekset nätisti leikkuulaudalle ja ota kuva.

                  Tiskaa tässä välissä vähän kertyneitä tiskejä, jotta pystyt taas jatkamaan.

                                                                      Valmis.

Leikkaa liha kuutioiksi. Tähän käy hyvin myös kana, jauheliha tai jos oot laiskalla tuulella, ni tee vaan perus tomaattikastike. Kyllä sen niinki alas menee.
Lihaa leikatessa koira on hyvä pitää vierellä. Sinne uppoo ne ällöttävät rasvaosat, jotka leikkaat pois tylsällä veitsellä, koska et tajunnu sanoa lihakauppiaalle, että rasvatonta, kiitos!

Pilko sipuli ja paprika. Raasta porkkana ja mahdollisesti valkosipuli. Jos sulla on toimiva valkosipulinpuristin, niin käytä sitä. Mulla ei oo.
Laita pannulle öljy ja valkosipuli. Seuraavaksi ongi puulusikalla valkosipuli pois, koska tajuat että se palaa jos sen laittaa sinne ekana.

Laita siis ensin sipuli ja paprika. Anna olla hetki, että ne nyt vähän kypsyy. Lisää valkosipuli. Pilko odotellessa tomaatit.

Siirrä paprikasipulivalkosipuliseos kattilaan ja laita pannulle tomaatit ja porkkanaraaste. Kypsennä hetki. Laita nekin kattilaan. Lisää kattilaan n.puoli litraa vettä ja anna porista.

Pese ja kuivaa pannu. Anna kuumeta ja paista lihat. Ota kuvia.
Lisää lihat kattilaan pannunhuuteluveden kanssa, lisää puolikas lihaliemi ja puolikas kasvisliemikuutio. Mausteita maun mukaan.




Tässä välissä alkaa jo kyllästyttää, joten pidä vaikka tupakkatauko ja laita jotain kivaa musiikkia soimaan. Muista että ihan ite keksit tätä alkaa tekemään, kukaan ei sua pakottanu. Oisit menny vaan nukkumaan suosiolla.

Ota esiin pöytään, jauhoista huolimatta, kiinni jäänyt taikina.
Leikkaa se puoliksi veitsellä.
Ota puolikas ja leivo paksuhkoksi tangoksi runsaasti jauhoja apuna käyttäen. Ei haittaa jos se on ihan jauhonen. Oikeesti.
Leikkaa tanko veitsellä suunnilleen samankokosiin osiin. Saa olla suht isoja.

 Pese kädet, koska unohdit ottaa juuston esille ennen ku sotkit kätes. Leikkaa juusto(joku pehmeempi juusto on varmaan hyvä)pieniksi kuutioiksi. Ota palanen taikinaa käteen ja työnnä juusto sen keskelle. Pyörittele palloksi/pallomaiseksi. Jossain välissä keksit jauhotta sitä palluraa vähän, niin ettei se jää käsiin kiinni. Ja se jauho ei haittaa. Ihan oikeesti. Ota kuvia. Kamera on kanssa jo ihan jauhonen, mut mitäs siitä..
Eti palluroille joku vuoka ja jauhota se. Kunnolla. Ne JÄÄ siihen kiinni kuitenki. Valmista kaikki pallurat.

Lopuksi maista juustoa ja saat tietää että sulle on myyty jotain mautonta paskaa. Maku on lähinnä raejuustonkaltainen. Ei varmaan siis kovin edukseen tässä ruokalajissa.

Laita kattilaan vettä kiehumaan. Valitse kattila jossa on isoin pinta-ala. Vettä ei tarvii olla kun n.10cm. Lisää suolaa ja öljyä. Ihan vaan varmuudex, jos siitä vaikka on jotain hyötyä.
Veden kiehuessa, lisää pallurat. Yksitellen. Sormin. Varo kiehuvaa vettä, joka roiskuu päällesi. Ei palluroita päällekkäin. Parempi jos ne ei koske toisiaan. Peitä kannella. Kun ne nousee pintaan, ne on valmiita. Ihmettele hetken päästä miksi ne ei nouse. Ehkä ne on vaan painavia. Kokeile varmuudeksi ettei ne oo jääny pohjaan kiinni. Ehkä vähän. Irrottele hellästi reikäkauhalla. Jos et omista reikäkauhaa, mieti joku muu ratkasu. Mulla on reikäkauha.

Lisää kastikkeeseen homejuustoa tai kermaa. Tai kumpaakin! Tulee extrahyvää. Anna hautua vielä hetki ja sitten se on valmis.

              Asettele valmiit pallurat uunivuokaan. Kyllä, ne on sellasia limasia klönttejä.

Lisää päälle kastike. Ripottele päälle juustoa/juustoraastetta. Tässä vaiheessa on normaalia kuolata jo vähän. Aikaa on kulunu varmaan parisen tuntia, koska päätit kokata rauhallisesti ja nyt oot nälissäs.
Uuniin n.20min. tai kunnes juusto ruskistuu. Huomaa, että uuni haisee vielä edellisen päivän kala-aterialta, mutta onnex sua ei enää sekään haittaa.Valmis!

TÄRKEÄÄ: Jätä keittiö siistiksi ennen ruokailua. Kaiken tän kokkaamisen jälkeen on erityisen tärkeää vetää ittensä ähkyyn ja kellahtaa masun viereen rentoutumaan.

Häpeä

Suomessa hävetään kaikkea.
Hävettää jos oot lihava tai laiha tai jotain siltä väliltä. Hävetään kotia, asuinaluetta, autoa, työpaikkaa, työttömyyttä, vaatetusta, vaatekokoa, vanhempia, sairauksia, huonoa rahatilannetta... jokainen jotakin.

Käytät joka aamu 3 tuntia laittaen hiuksia niin että ne näyttäs siltä että oot vaan nopeesti ne sutassu kiinni ja ne vaan sattu jäämään nätisti.
Töihin mennessä ei saa olla liian alipukeutunu, mutta ei myöskään ylipukeutunu. Mieluiten sillä lailla ettei kukaan vaan kommentoi mitään.
Juhliin laittaudutaan tuntikaupalla, tilaisuudesta riippuen, mutta ei kuitenkaan pidä olla liian laittautunu.
Arkena juhlavammin pukeutuminen johtaa kysymykseen:"Oot sä menossa johonki juhliin?", ja sitähän me ei haluta. Myös "Ootpas sä nättinä"-kommentit kuulostaa suomalaisesta loukkaukselta.
Joten yritetään näyttää siltä ettei yritetä.

Kadulla sulle voidaan nauraa ihan mistä syystä tahansa. Joku ei tykkää sun vaatteista, kampauksesta tai olemuksesta. Huudellaan Läskiä ja Haista vittua. Huutelun syynä on todennäkösesti myös häpeämään kasvatetun heikko itsetunto.

Jotkut on varmaan huomannu, että ainakin eräällä iltapäivälehdellä on tapana kirjoittaa asioista, jotka oot aina tehny väärin. Veikkaan, että suurin osa ottaa ne huumorin tai hyödyn kannalta(jos on joku parempi tapa leikata leipää, kuin se vanhanaikanen niin ainahan sitä kannattaa kokeilla), mutta kun niitä tuputetaan joka päivä, ni alkaa jo hävettämään, että edes persettäni en oo osannu pyyhkiä oikein koko elämäni aikana?!
Ja jos nyt oot onnistunu kuorimaan ne perunat aina oikein, ni voit sitten päteä sillä väärinkuorineitten kaverien kesken.

Oon jo aiemmin kertonu täkäläisestä tyylistä kertoa lähes kaikki asiat kaikille (esim.täällä: http://helskaaa.blogspot.com.ar/2015/09/piikki-perseeseen-catamarcalainen.html ) Jos sulla on ripuli, niin ei sitä ujostella kertoa. Mitäpä sellasta häpeämään. Shit happens. Jos nyt vähän halutaan kaunistella niin sanotaan, että on vatsatauti.

Autot on täällä jotain elämää suurempaa. Niitä vaalitaan enemmän kuin vaimoa, mutta vähemmän kuin jalkapalloa. Monella on auto, muttei omaa kotia. Joillain on auto, muttei ajokorttia.
Löytyy ihan uusimpia malleja kaikilla mausteilla, yllättävänkin paljon, miettien sitä että autot on järkyttävän kalliita täällä. Uudet autot kiinnittää tietysti enemmän huomiota, ja miehet niitä sitten keskenään kyttäilee ja omistaja on niin ylpeenä ja sitä onnitellaan. Ja sitten on niitä vanhempia autoja, ruostekasoja, jotka pitää työntää käyntiin. Mutta jos se liikkuu, niin se on silti auto. Ja ruostekasankin ostajaa katsellaan ihaillen. Auton hankkiminen on aina askel ylöspäin.


Täällä ollessani oon kadottanu suuren osan häpeästäni.
Suomalaisethan ei myöskään puhu muuta kieltä kuin suomea(ainakaa selvinpäin), koska pelkäävät että ne sanoo jotain väärin ja niille nauretaan.
Täällä ollessani mulle on naurettu ehkä 2 kertaa. Ja ne jotka sen on tehny, myös tietää tehneensä jotain väärin. Suomalaiset ei sulata nöyryytystä kovin helposti.
Alkuaikoina en puhunu juuri ollenkaan espanjaa, mutta silti mua on täällä kohdeltu erittäin ymmärtäväisesti.

Koskaan mulle ei oo huudeltu mitään rumaa missään kadulla. Yksin liikkuessa miehet saattaa huudella sitten jotain ihan muita asioita, mutta edes mitään rivouksia en oo koskaan kuullu.

Täällä ihmiset pukeutuu miten tykkää. Yhtenä päivänä voit nähdä jonkun oikein laittautuneena, ja seuraavana se onkin verkkareissa ja ilman meikkiä. Yleisesti ottaen siihen ei kiinnitetä huomiota. Ihmisiä arvostellaan ihan samalla lailla kun Suomessakin. Selän takana nauretaan toisille, mutta ei päin naamaa. Koskaan.
Normaalisti myös vaikka vähän muodokkaammat naiset, ja miehet varsinkin, tiedostaa että ne on muodokkaampia, eikä ne häpeä sitä. Ihan suoraan sanotaan että etitään kokoa XXL, ja että ei tää kyllä mun päälle mahdu, jos se ei vaan mahdu. Ei leikitä kokoa S, jos sitä ei olla. Joitan poikkeuksia lukuunottamatta.. Ne muodokkaammat, jotka taas ei haluais olla niin muodokkaita puhuu ihan avoimesti laihtumisen halusta, yrittämisestä, ja vitsailee siitä että pitäs syödä vähän vähemmän. Otetaan asiat niinku ne on, ja ei aina niin vakavasti.

Enemmän paskaa niskaan taitaa saada laihat, ihan jo yleisen ihanteen vuoksi. Täällä ei ihannoida langanlaihoja. Jotain muotoja pitää olla. "Laihoja" on kyllä muutenkin suhteessa huomattavasti vähemmän kun niitä "muodokkaampia". Siihen syynä varmaan nää yleiset ruokailutottumukset.
Ja ihan luonnostaan useimmilla on enemmän takamusta.

 Oon jo melko tottunu näkemään millon millastakin ilmestystä, mutta ainoo mihin en oo tottunu, on näitten tapaa kuvitella että legginssit on housuja. Oon jo hyväksyny sen, että vähän paksummasta materiaalista tehdyt legginssit menee housuista, mutta en sitä että vihanneskaupan jonossa sun edessä on joku rouva tiukoissa legginsseissä, joista kuultaa tangat räikeesti läpi(tositapahtuma). Ja nyt kun mietin, ni toinen on teinit liian lyhyissä shortseissa tai hameissa. En vaan käsitä miten jollain on pokkaa kävellä kadulla puoli persettä paljaana. Mut ehkä se oon vaan minä. Ja mun suomalainen myötähäpeä.

Henkilökohtasesti nautin siitä, ettei tarvii aina olla laittautunu.
Ainoo mitä paheksutaan aidosti, on likasuus. Ei saa olla likanen, likasissa vaatteissa tai haista pahalle ilman pätevää syytä. Vaatteet saa olla vaikka rikki, kuhan on puhtaat. Meikittä voi olla, kukaan ei sano mitään.

Ja sitten kun joskus vähän laittautuu paremmin arkipäivänä, niin kyllä siitä sanomista yleensä tulee. Mutta ei sitä osaa enää muuta ku hymyillä, jos joku sanoo että "Ootpas sä nättinä".

Koti

Käytiin tänään aamulla hakemassa postista pari pakettia. Kaheksalta kun herättiin oli jo tuskallisen kuuma. Postin ympäri meni jono nuoria (15v. -) tyttöjä, jotka oli nostamassa lapsilisää. Jostain syystä mun paketit tulee aina just samaan aikaan ku lapsilisät. Siellä sitte kattelen niitä nuoria neitejä ja niitten lapsia ja tulee jotenki epäuskonen olo. Kaikki ne tytöt on jo äitejä! Ite sen ikäsenä en ollu ees miettiny lapsiasioita sen kummemmin. Vieläkään mua ei huvita ajatella asiaa ja aika alkaa olee jo vähissä. Ja ne tytöt siellä (hyvin todennäkösesti ne jonottaa vieläkin) tulee olee jo mummoja mun iässä!? Mua lähinnä järkyttää ajatus.

Sain maksettua pakettini (argentiinassa jo lähtöpäässä maksetuista paketeista joutuu maksaa vielä lisää, yllätys) ja siirryin tullin puolelle jossa Fabian jonotti mun puolesta. Tullin puolella ne on vielä hitaampia ku postin puolella, ja mietin miten Suomessa postin toiminta on taivaallisen nopeeta.. Ennen töissä tavallisen paketin luovuttaminen oli helpompi homma ku postimerkin myyminen. Ja paketin hakeminen keskustasta tuntu aina tuskalta, mutta nyt tiedän että ei se tuskaa ollu nähnykkää. Työntekijät yllättäen vitsaili jotain mun pakettien sisällöistä ja itse tein samoin, jotta jatkossakin mua palvellaan mahdollisimman hyvin.
Vihdoin saadaan paketit ja lähettiin kantamaan niitä autoon. Kadun vieressä vesilätäkössä makasi koira. Veikkaan että kolmen aikaan iltapäivästä oon samoissa fiiliksissä.
Paketit odottaa  vielä avaamista. Säästin ne siestax. Sillon pääsen vihdoin salmiakkien kimppuun,  jota oon odottanu tässä jo jonkin aikaa niinku lapset joulua. Kotimatkalla autossa soi R.E.M Losing my religion, ja jostain syystä miettiessäni siinä kuin ihanaa että on ihmisiä jotka vielä muistaa mua (kyllä, niitä on muitakin kun äiti)  ja ilahduttaa mua välillä yllätyspaketeilla, teki melkeen mieli itkeä pikkusen.

Joskus mietin että mitä mä teen täällä, miten mä jouduin tänne ja koska mä pääsen kotiin? Tunnen tottakai täällä olevan kotini kodiksi, mutta joskus tulee sellasia epätodellisia tunnetiloja joissa tajuun, että en todennäkösesti oo vieläkään ymmärtäny mitä oon tehny. Tai en ainakaan oo vielä sisäistäny, että suurella todennäköisyydellä mä asun täällä loppuelämäni, tää on nyt mun koti. Ja se tuntuu joskus kauheelta.
Ne yölliset "missä mä oon?"-heräämiset on sentään jo aika paljolti loppunu..
Kuten sanoin joskus aiemmin, mulle kaikki ihmiset siellä Suomessa on just siellä missä ne oli ku mä lähdin. En vaan voi käsittää että ajan kanssa asiat muuttuu, ihmiset muuttuu ja ehkä jopa ystävät unohtuu/unohtaa. Vaikee kuvitella että kaikki ei ookkaan ennallaan kun mä meen kotona käymään. En nyt tarkota tällä että tuntisin itteni jotenki hylätyx. En tunne. Tiedän kyllä etten pidä yhteyttä juuri keneenkään. Tää voi kuulostaa tyhmältä, mutta se tuntuu vaan siltä että oon tässä nyt vähän lomilla, ilmottelen itestäni facebookin välityksellä sen mitä muitten pitää tietää, ja että ne tietää että mulla on kaikki hyvin, ja mikä tärkeintä, jutellaan sitte ku nähdään. Siltä musta tuntuu. Ja veikkaan että monesta muusta myös siellä päässä.

Kun mä sanoin muuttavani tänne, tuntu että kaikki on kauheen kiinnostuneita. Ihmiset jotka ei ees ollu niin läheisiä. Ja se on ihan ymmärrettävää. Onhan se aina jännää kun jollekkin tutulle tapahtuu jotain jännää. Ja moni on varmasti kateellinen, ku asun  täällä. Itekki aina haaveilin ulkomailla asumisesta. En tosin ehkä loppuelämäx ajatellu lähteväni, mutta...elämä on. Tiedän ettei kukaan usko tätä, mutta totuus on että sitten kun sä asut siellä ulkomailla tarpeex kauan, ni se on käytännössä ihan sama missä asut. Siis tarkotan sitä, että ihan sitä samaa elämää se on. Ei ne ongelmat siitä juurikaan muutu. Tai ainaki mä koen sen näin. Edelleen sitä on sama ihminen, tykkää samoista asioista, varmasti myös joistain uusista asioista, joista ei ennen tienny mitään, mutta pohjimmiltaan ihminen ja elämä on ihan sitä samaa. Voi  toki olla väärässäkin. Mutta mun mielestä sellanen "uusi maa, uusi minä"-kakka on kyllä ihan kakkaa. Voihan sitä aina yrittää, ja ulkomaille muutto varmasti muuttaa aina joitain asioita, mutta ei se koko elämää muuta. Tottakai alussa kaikki on uutta ja erilaista, mutta sitte ku  siitä tulee arkipäivää niin siitä vaan tulee arkipäivää. Ei siihen mikään auta. Toki on hetkiä jolloin miettii kuinka ihanaa että joku asia on täällä toisin ku Suomessa. Ja toisinpäin.

Vanhaa

Heissan!
Kirjotan, koska on sunnuntai ja mulla on oikeesti virallisesti aikaa! Kuuma on myös, mutta mä yritän jotenki nyt selvitä siitä..
Muutama viikko on menny kiireisesti, mikä on ollu kieltämättä ihanaa vaihtelua kiireettömyyteen. Remppa on muutamaa yksityiskohtaa lukuunottamatta valmis! Ja siitä innostuneina lähettiin ääkkilähtönä Buenos Airesiin hakemaan hyllyille täytettä..

Matka meni tällä kertaa ilman suurempia ongelmia. Täällä ihmiset on vielä lomilla, joten Buenos Airesissakin oli melko hiljasta. Bussien määrä oli selkeesti pienempi ja oli helpompi kulkea. Tosin myöskin kauppiaat on lomilla, joten kaikki liikkeet ei ollu auki, mutta kyllä sitä tavaraa silti riitti..
Perille päästyä oli paikka vielä virallisesti kiinni, mutta lähin kattelemaan oisko jotain ruokaa tarjolla ulkopuolella, koska olin evääni syöny n.12 tuntia aiemmin kahen kulkukoiran seurassa, kun pysähdyttiin. Löysin itselleni hodarin ja limun, ja siitä suuntasin laukkuja ja reppuja ostamaan. Täällä alkaa koulut tän kuun lopulla, joten reppukauppa kuulemma kannattaa.

Palatessani tuli bussiin nukkumaan jäänyt anoppi vastaan, ja siitä lähettiin sitten kunnolla törsäämään. Noin viisi tuntia myöhemmin palattiin viimesen kerran bussille ja tunti unta enneku oltiin jo seuraavassa kohteessa. Kello 06:00 aamulla ei ollu vielä kauppiaat päässy kohteeseen, joten ooteltiin siinä hetki muitten matkalaisten kanssa ja lähettiin sitten kattelemaan jos jossain ois jo ovet auki. Kymmenen aikaan mentiin junalla toiseen paikkaan, josta löytyy muun muassa korukauppojen ihmeellinen maailma. Koruja lähinnä mentiin hakemaan, mutta tuli siinä nähtyä myös lukuisia alusvaatekauppoja, kosmetiikkaa, lastenvaatekauppoja ym. ym. ym. Paluumatkalla asemalle syömään pitsaa! Oli taas vierähtäny se 12 tuntia edellisestä ruokailusta. Siinä syödessä kerkes hetken hengähtää ja katella ympärilleen.. Tajusin että Buenos Airesissa mulla tulee jotenki kotosampi olo. Tietyllä tavalla. Siellä on niin paljo modernimpaa ku Catamarcassa, joka on jämähtäny jollekkin ihan muulle vuosituhannelle..

 Ensimmäinen ihmeellisyys: Juna. Välillä tuntuu, että kävellen olisit jo perillä, mutta on se nyt kuitenki ihan uutuuttan kiiltävä JUNA, eikä tarvii matkustaa vanhuuttaan natisevassa bussissa! Kyllähän Catamarcaankin aikoinaan meni juna, ja hieno vanha asemarakennus on myöskin vielä jäljellä, mutta junia on ollu viimex aikana, jollon jouduit matkustamaan kana sylissä ja vuohi jalkojen välissä. Raiteet kuulemma varastettiin ja siihen loppu junailu.
Paluumatkalla meitä viihdytettiin vielä elävällä musiikilla. Joku paikallinen pikkubändi mainosti uutta levyään tällä tyylillä. Parin pysäkin jälkeen ne vaihto vaunua.

Vanhat rakennukset. Tää kyseinen juna-asema, jossa oltiin syömässä on kaunis vanha rakennus, mutta sisältä se on uudistettu. Catamarcan keskustassa on myös uusia rakennuksia, ja on kauniita ja hyvin säilytettyjä vanhoja rakennuksia ja mutta sitten on niitä tapauksia joissa vanha rakennus on sisältä lähinnä maalattu, ja ulkoa vaan...vanha. Keskustassa kävellessä ei koskaan pysty arvaamaan mitä kunkin oven takaa löytyy. Välillä meen anopin mukana hoitamaan jotain asioita, ja huomaan että odotushuone on selkeesti entinen ruokasali ja toimistot on makuuhuoneita. Useissa paikoissa on sisäpuutarha! Siis tällanen talon keskelle jätetty ulkotila, jossa on yleensä edes jotain kasveja. Mulla eioo mitään vanhoja rakennuksia tai sisäpuutarhoja vastaan, päinvastoin, oon niitten säilyttämisen puolella, mutta kyllä se nyt vaan tuntuu joskus kummalliselta mennä johonki hammaslääkärin vastaanotolle taloon, jossa on ollu sama lattia viimeset 300 vuotta!

Ihmiset. Nillä on oikeesti kiire johonkin! Ei niinku tässä meijän kulmilla, jossa kaikki laahustaa tervehtien naapureita iloisesti, lähinnä etsien minne istua rupattelemaan hetkeksi..

Varageneraattorit. Niitä löytyy jopa pienimmistäkin putiikeista. Sähkökatkosta ei edes huomais, jollei generaattorit pitäis niin kovaa meteliä jalkakäytävillä.. Catamarcassa ei toimi mikään, jos ei oo sähköjä.

Mutta maassa maan tavalla, ja työskentelenhän mäki entisessä makuunhuoneessa, joka on nykyään kampaamo/vaatekauppa/olohuone..Talo ei sentään oo ees sataa vuotta vanha :D Ja ihan varmuuden vuoksi korostan, että kaikesta huolimatta täällä Catamarcassa on ihan mukava(n rauhallista) elää :)

Kello 14:00 palasimme bussille ja kun viimeinenkin Maija Myöhäinen oli bongattu jostain kadun varresta, perseitä puuduttava paluumatka alkoi. Henkilökohtaisesti olisin jättäny myöhästyjät sinne. Ei voi olla niin vaikeeta noudattaa aikataulua.
Kello 23:00 Villa Maria, Parador 9, viimeinen ja ainoa pysähdys. Olin jo kerinny toivoa ettei pysähdyttäis edes siellä ni päästäs nopeemmin kotiin, mutta olihan se hyvä vähän venytellä. Kello 06:30 oltiin jo Catamarcassa <3 Tavarat sisälle, suihkuun ja hinnottelemaan. Normirutiini.

Viime viikonloppuna oltiin taas 15-vuotis synttäreillä! Tälläkertaa maaseudulla, joten jäätiin yöksi. Tai, no.. täällähän nää juhlat alkaa aina siinä 22-23 aikoihin ja päättyy kuudelta aamulla.

Ruokaa, juomaa, kakkua, tanssia ja lisää ruokaa ja juomaa, kuten täällä on tapana. Aamulla käytiin vielä joella vilvottelemassa varpaita ennen kotiinpaluuta.

 

Tänään illalla karnevaaleihin!

 

 

 

Remppa. Päivä 6.

Mua hävettää ku en oo kirjottanu yli kuukauteen. Tekosyynä käytän kuumuutta. Pitää hankkia lämpömittari keittiöön ni voin valehtelematta sanoa kuin kuuma täällä sisällä on oikeen kuumana päivänä. Esimerkix eilen ku mittari näytti +39 ulkona vielä kaheksalta illalla.
Tänään tällai paikallaan istuessa ei sentään hikoile. Ulkona taitaa olla n.+30 astetta, mikä on jo inhimillistä. Kuumina päivinä, joita on siis tosiaan ollu rutkasti, ei tee mieli kokata, koska ei tee mieli syödä. Lähinnä tekee mieli käydä suihkussa ja nukkua. Ei muuta, kiitos.
 Näissä tammikuun ihastuttavissa helteissä anoppi sitten päätti, että on aika uusia kampaamon ulkoasua. Ensimmäinen ajatukseni oli että idea on loistava, muutosta kaivataan, mutta että oikeesti pitäis alkaa hiomaan ja maalaamaan tässä helteessä?! Eikö voitas oottaa talveen? Edes syksyyn? Viileempään päivään?! Olis edes pilvistä....
Seuraavana päivänä anoppi oli jo hankkinu tikkaat ja materiaalit. Pari päivää hiomista ja halkeamien paikkaamista. Appiukkko hoiti sähköhommat, ja sitten alettiin maalaamaan. Tänään maalaushommat on aika pitkälti pulkassa ulkopuolelta, sisäpuolen hommat on vielä alottamatta.
Ulkopuolelle valittiin luonnollisesti huomiota herättävä väri. Täällä onneksi saa maalata talonsa vaikka sateenkaaren kaikilla väreillä, jos huvittaa. Eriväriset talot piristää mukavasti maisemaa :)
Remppahommaa siis luvassa vielä, mutta siitä sitten myöhemmin lisää..


-Ennen-

-Jälkeen(melkein valmis!)-

Mitäs muuta tässä kuukauden aikana on tapahtunu? Joulu tuli, ja meni. Eikä muuten tuntunu joululta, mutta meni se niinki. Uusivuosi sama homma. Rauhallista.

Sain myös uuden eksoottisen kokemuksen, kun skorpioni pisti mua sormeen. Onneksi oli myrkytöntä merkkiä ja selvisin säikähdyksellä. Viikkoa myöhemmin löysin yhen kuolleena mun sandaalista, ja sitte kävin jo ostamassa jotain myrkkyä jolla pitäis kuolla kaikki mahdolliset öttiäiset. Toivotaan niin.. Eilen illalla olin viemässä roskia ja tuuli kovasti, ja sen tuulen mukana tuli heinäsirkkoja. Siis oikeesti niitä kimpoili mua päin. Ei tuhansittain, mutta kuitenkin... Täällä onki ilmeisesti joku hätä niitten suhteen, ku ne syö kaiken vihreen mikä eteen sattuu. Katotaan säilyykö mun puutarhasta mitään. Tomaatit ja salaatit onki jo hoitanu aurinko aika huonoon kuntoon..           

Vuoden alusta löydettiin ihastuttava rentoutumispaikka vapaapäiville. Sen jälkeen ei sinne olla kyllä keritty, vaikka suunnitelmana oli palata joka sunnuntai :D Kyseessä on leirintä-alue, jonne ihmiset menee viilentymään lähinnä viikonloppusin, mutta lomalaiset aina kun vaan pystyy. Näitä löytyy täältä kyllä aika paljon, mutta tää oli aivan loistava, koska hinnat oli halvat ja sisäänpääsymaksuun, joka oli alle 3 euroa, sisältyy kaikki! Altaan ja pelien käyttö, ruokailuvälineet, lasit ja lautaset, pyydettäessä sai jääpaloja, ja leipää ruoan kanssa. Ne jopa grillas meijän viemät grillilihat ja tarjoili pöytään. Juomat ja ruoat ne myy siedettävin hinnoin. Muissa paikoissa saat maksaa ittes kipeex, eikä ne edes tarjoile pöytiin. Jos on yleensä edes sitä pöytää...

 

Paikka sijaitsee 20 minuutin päässä meijän kotoa, ja käytännössä keskellä ei mitään. Mennessä tuntu ettei täällä pöheikössä voi oikeesti olla mitään leirintä-aluetta!

Ja paikalle pääseminen edellyttää tämän ylittämistä. Ylittäminen taas riippuu veden korkeudesta.

Ja tästä kaikesta voi nauttia aamusta myöhäseen yöhön asti, mikäli huvittaa.
Paikka on täynnä kukkia, kasveja ja ihania yksityiskohtia :)

Muuten näinä kesäisinä iltoina ollaan viihdytty kotona grillauksen merkeissä, välillä kahdestaan ja välillä vieraiden kera. Viime viikolla maisteltiin itse keksittyä versiota sangriasta,

toisena iltana saatiin yllätysvieraita kun olin kokkaamassa,(tai jotkut tiesi niitten tulosta, mutta jotkut unohti ilmottaa mulle), ja sitten nautittiin Fernet Brancaa cokisella hieman sovelletun illallisen kera. Nähtiin muutamia auringonlaskuja, ja jopa yksi auringonnousukin.