On siis kevät..

Kevään saapumisen ensimmäisiä merkkejä on tuuli. Aurinkoa riittää koko talven ajan, joten siitä ei niinkään ole puutetta, ja päivät talvella onkin suhteellisen lämpimiä, mikäli paistaa. Haasteellisinta talvessa on pärjätä sisätiloissa ilman lämmitystä.
Täällä kun puhutaan tuulesta, ei puhuta mistään pikku tuulenvireestä, vaan peltikatot paukkuu-tuulesta. Ikkunat helisee ja kolisee, ovet aukee yksinään ja lehtiä ja hiekkaa tuntuu olevan joskus enemmän sisällä kuin ulkona. Jopa meijän koirat pelkää tuulta (no, ainakin toinen).
Elokuu on täällä tunnettu tuulisena kuukautena, mutta voin sanoa ihan omasta kokemuksesta että elokuu ei riitä. Hyvällä tuurilla marraskuussa alkaa tuulet pikkuhiljaa rauhottumaan, just ennen joulukuun sateita ja tammikuun tuskasta hellettä. Kyllä niitä tuulisia päiviä on tietysti ympäri vuoden ja kesäkuumalla niitä jopa joskus kaipaa. Mutta usein siinä käy sitten niin, että mikäli lämpötila on tarpeex korkee niin se tuulikin tuntuu siltä ku sata hiustenkuivaajaa sohottas sua päin naamaa. Ei kiva. Meillä on tässä tätä vuoristoa kummallakin puolella, joten kun tuulee, niin tuulee kunnolla.
 Kevät alkoi virallisesti syyskuun 21. päivä, ja lähinnä nuoret sitä juhlistaa joka vuosi. Koulu ei pääty, koska se on vasta alkanu talvilomien jälkeen, mutta ilmeisesti suurin osa saa kevään kunniaksi melkein viikon vapaata. Sikäli mukavaa, että opettajat olikin tossa loman jälkeen ekat 2 kuukautta lakossa..
 Elo-syyskuun aikana puut, jotka on karistanu lehtensä talveksi (kaikki ei sitä tee) alkaa taas vihertää ja kukkia. Kauneinta keväällä täällä onkin kukkivat puut.

Syyskuun puolella alkaa kukkimaan kaktukset. Niitten kanssa jopa mulla on ollu onnea.


 

Talven aikana laitoin kasvamaan salaattia, ja persiljaa, joita ollaan syöty jo jonkin aikaa vaihtelevalla menestyksellä omasta "puutarhasta". Tomaatinsiemenet, jotka tyrkkäsin kanssa talvella multaan, alkaa nyt tuottaa jo jotain tuloksia.

Heitin tosin menemään suurimman osan taimista, kun tajusin että niistä tulee niin isoja ettei mulla oo tilaa niille missään. Tai tilaa kyllä olis, mutta varjoon niitä en saa, ja auringossa ne kuihtuu heti. Fabianin grilli vie suurimman osan tilasta meijän terassilla, joka on ainoo varjonen paikka täällä yläkerrassa. Ja siis sehän toki vois olla muuallakin, mutta kun noi tuulet on tosiaan sitä luokkaa, että saattaa lähteä jopa grilli mukana...

 

 Keväisiä merkkejä on myös muurahaiset, joita viime vuonna yritin toivottamana tappaa koko kesän. Tänä vuonna olin (mielestäni) fiksu ja alotin myrkyttämisen ennen muurahaisten ilmestymistä. Ne syö mun kaikki kasvit, koirien ruoat, kaivaa ruukuista mullat ulos ja puree. Jopa ne isommat mustat, joista ei luulis että ne puree.  

 

-linssilude-

Ens kuun suunnitelmissa on reissu Buenos Airesiin heti ensi maanantaina, seuraava maanantai onkin meijän hääpäivä, sitä seuraavana sunnuntaina täällä vietetään äitienpäivää ja seuraavana listalla mun synttärit, just sopivasti vaaliviikonloppuna kun kaikki kiva on kielletty. Näistä lisää myöhemmin :)

  


 

Normipäivä

Heräsin myöhään, kuten yleensä. Vähän ennen yheksää koira herätti mut nenällä nenää vasten, joten nousin ja päästin koirat ulos. Palasin sänkyyn. Hetken päästä Fabian nousi ylös. Jatkoin unia. Näin unta että Fabian söi mun media hora-karkkeja. Selkeesti se oli vaan unta.
Fabian tuli antamaan lähtöpusun joten nousin ylös. Vaatteet päälle (tässä järjestyksessä, koska oli viilee aamu) ja naamaa ja hampaita pesemään. Pikameikkaus. Hiukset olin onnex laittanu illalla suihkun jälkeen suht kuntoon ja ilmeisesti nukkunu melko rauhallisesti, joten ne oli vielä siedettävässä kunnossa. Kokosin tavarani laukkuun ja menin alakertaan. Fabian tuli vastaan termospullon kanssa (hakemassa vettä matea varten), sanoin että onpas ihana palaneen muovin tuoksu näin aamusta. Naapuri poltti roskia.
Anoppi oli jo siivouspuuhissa. Menin suoraan keittiöön termospullon ja maten kanssa. Fabian oli ekana jonossa, joten jätin ne sinne. Pricilla, Natalian kiinanpalatsikoira itki jo, koska en tervehtiny sitä ohimennessä.

-Pricilla-

Joka-aamunen leikkihetki sen kanssa ja sitten hakemaan matetarvikkeet. Fabian oli jo laittanu mullekkin vettä. Matea juodessa kattelin facebookin ja uutiset läpi. Radiossa pyöri kanssa uutiset. Kuulin ohimennen jotain Saudi-arabiasta, lumivyörystä ja 717 kuoleesta? Sitte tuli uutinen facen uutisvirrassa vastaan. Mekassa kuollut pyhiinvaeltajia. Espanjani petti mut siis taas. Lumivyörystä ja "ihmisvyörystä" käytetään samaa sanaa avalancha.
 Paavi on tällä hetkellä Yhdysvalloissa. Siitä uutisesta sain tarpeex jo eilen. Ei mitään paavia vastaan, se on selkeesti mun lemppari, mutta eilen tuntu ettei ollu muita uutisia. Yleensä uutisissa on kadonneita naisia tai lapsia, tappoja, murhia, raiskauksia ja kolareita. Eilen oli jopa juttua metron uudesta löytötavaratoimistosta, oli siis ilmeisen hyvä päivä Argentiinassa. Kerrankin.
 Mietin mitä tänään syötäisiin?  Jotain lihaa, Fabianille salaatin kanssa. Itse himoitsen homejuustoa.  Kello alkaa olemaan puoli 12. Anoppi pyörii vielä mopin kanssa. Odottelen että se saa siivotux ennenku lähen ostoksille.
 Käyn lihakaupassa ostamassa kyljyksiä, tomaattia, salaattia (koska pinaattia ei ole), ja anopille kilo vihreitä kurpitsoja. Leipomosta tuoretta patonkia, leikkelekaupasta homejuustoa.

-eväät-

Palaan anoppilaan/työpaikalle. Anoppi on jo saanu siivotux. Pricilla on taas allegiansa takia raapinu ittensä ruvelle, joten laitetaan sille jotain parantavaa punasta nestettä (mitä se sitte lieneekään)muutamaan kohtaan. Kello on 12:30, joten päätän lähteä kokkaamaan. Ylhäällä huomaan, että mun kaktuksen kukat on vihdoin auennu! Haen anopinki ihastelemaan :)

Kokkaan, Fabian tulee kotiin, syödään. Urheilutoimittaja Horacio Pagani huutaa vihasena makuuhuoneen telkkarissa. Ei olla vielä ostettu keittiöön telkkaria (mikä on Argentiinassa ihan ehdoton), joten pitää kuunnella syödessä makkarissa olevaa.
 Fabian menee kattomaan telkkaria. Päätän siivota hetken. Catamarcassa asuvat tietää ton hiekkamäärän joka tunkee ovista ja ikkunoista sisälle päivittäin. Siistiä täällä ei varmaan koskaan oo puolta tuntia kauempaa. Kello 15:00 Fabian lähtee taas töihin ja minä puunaan edelleen hellan nappeja. Pyyhin vähän pölyjä ja pesen nopeesti lattian, vaikkei se kauaa mitään hyödytä. Ennen tuli siivottua oikeen kunnolla 2 kertaa viikossa. Lopulta luovutin. Nykyään siivoon sillon ku mua huvittaa. Edelleenki usein, koska en vaan pysty asumaan kauheen likasessa asunnossa.
Koira nukku jo siestaa. Meidän sängyssä. Tää tapahtuu joka päivä.

-mun muuchi-

Siivottuani kello oli jo niin paljon, että siesta jäi nukkumatta ja 17:30 menin taas alakertaan. Appiukko, Oscar, oli kattelemassa telkkaria huoneessaan, mutta anoppia ei näkyny missään. Avasin putiikin, kuumensin vettä matea varten ja aloin taas väkertämään säilytyslaatikoitani. Kyllä, taas.

Vähän myöhemmin anoppi tulikin parturista :) Jatkoin askartelua ja samalla kuuntelin telkkarista jokailtaset turkkilaiset telenovellat(=saippuasarjat). Täällä on nää turkkilaiset nyt kovasti muodissa :D
Seuraavaksi uutisissa taas paavi-asiaa. Koska se palaa Roomaan? Mä en kestä enää.
Kattelin taas netistä Suomen uutiset läpi, ja tietysti facebookin. Mietin, mitä tänään illalla syötäisiin?
Ostin kioskilta pari sandwich de migaa (paikallisia voileipiä), ja kävin piilottamassa ne jääkaapin vihanneslaatikkoon ettei Fabian syö niitä heti.
 21:00 Fabian lähti iltalenkille kaverin kanssa ja hetken päästä laitettiin anopin kanssa pulju kiinni ja menin valmistamaan iltapalaa. Meille ei yx voileipä per naama riitä. Tein munaletun ja siitä kummallekkin vielä ison voileivän. Jätin ne pöydälle odottamaan, että Fabian tulee.

 

Kattelin tohkeissani koiran kanssa Elegidos-ohjelmaa, joka on vähä niinku Idols, mutta ilmeisesti argentiinalainen uusi formaatti. Mainoskatkot on täällä niin pitkiä, että kävin sillä välin suihkussa. Ennen yhtätoista olin jo nälissäni syöny pari palaa leipää. No, sitten se mies jo saapuikin. Syötiin, Fabian meni suihkuun, mä kirjotan tän ja meen sitten kanssa nukkumaan, jos vaikka huomenna jaksais herätä aikasemmin.

 

 

Askartelukerho kokoontuu osa 1.

Helin askartelukerhosta terveppä terve!!

Tänään askarrellaan näppäriä säilytyslaatikoita.
Tarvitset: Kenkälaatikoita, vehnäjauhoja, vettä, sanomalehteä, pensselin, kattilan, vispilän, värillisiä pepereita tai muita koristelutarvikkeita.

Ensin valmistamme liisterin. Laita pieneen kattilaan 1/2 dl vehnäjauhoja ja desi vettä. Sekoita hyvin. Lisää desi vettä ja kuumenna kiehuvaksi kokoajan vatkaten. Valmis. Riittää moneen laatikkoon.

Pensseliä apuna käyttäen, liimaa sanomalehden palasia ympäri laatikkoa kunnes se peittyy. Anna kuivua.

valmis

 Hieman myöhemmin, tai kuten minä n.6kk myöhemmin, koristele laatikot värikkäillä papereilla, kankaalla, maalaamalla tai miten haluat.

Varoitukset:
-Valmista uusi liisteri joka päivä mikäli koristeluun kuluu viikkoja, kuten allekirjoittaneella.
-Älä jätä liisteripurkkia kuumaan kaappiin viikonlopuksi. Se alkaa haista. Kokeiltu on.
-Ole kärsivällinen. Projekti on pitkä ja hidas, mutta kyllä se joskus (joku vuosi) valmistuu.
-EI heikkohermoisille/lyhytpinnaisille, varsinkaan jos käytät koristeluun pienenpieniä paperinpalasia.

                                                     Iloista askartelutuokiota!!!!

Salmiakki

Lyhyt postaus salmiakin ystäville.
Ei, en ole kehittänyt menetelmää jolla saan valmistettua kotitekoista salmiakkia (vielä).
Argentiinasta löytyy karkki, joka pahimmassa hädässä menee salmiakin korvikkeena. Sen nimi on media hora ,joka siis tarkoittaa puolta tuntia ja sillä yritetään kuvastaa sen kestoa.
Se näyttää tältä:

Näähän ei siis todellisuudessa oo nähnykkään salmiakkia vaan kyseessä on anis-karkki. Mutta se on musta ja muistuttaa etäisesti salmiakkia.
Toki mielummin söisin näitä:

Tämä vinkiksi mikäli löydät itsesi Argentiinasta salmiakin aiheuttamissa vieroitusoireissa.

Kaappi.

 Viime viikko oli melko tuskaa. Me ollaan ootettu meijän keittiön viimeistelevää kaappia vuosi ja 1 kuukautta. (Kyllä, luit oikein. Vuosi ja 1 kuukautta) Viime vuoden kesäkuussa pyydettiin tuttua puuseppää tekemään meille keittiöön kaapit ja toinen kaappi peittämään alakerran keittiöstä tulevaa ilmastointiputkea. Ensimmäisen kalusteen piti olla valmis  heinäkuun 10. päivä. Se saapui viime marraskuussa. Seuraavan piti olla valmis n.kuukausi edellisen jälkeen. Se saapui viime lauantaina.
Joka kerta kun sitä käytiin kyselemässä sanottiin että tuodaan keskiviikkona, perjantaina , sitten lauantaina ,joskus maanantaina.... Oon jo tottunu siihen että täällä asioissa kestää ja ihmiset valehtelee, mutta viime lauantaina olin jo niin täynnä tätä näitten p***anjauhantaa että teki mieli vetää ihan pikkuset itkupotkuraivarit. Torstaina puuseppä ilmottaa että lasiliikkeessä on leikattu ovien lasit väärin ja että ne on puoli senttiä liian isot. Voitko hakea ne ovet ja viedä ne lasiliikkeeseen että ne laittaa. Selvä homma. Mies hakee ja vie. Illalla on valmiina. Ei kuulu mitään, joten haetaan ne aamulla. Ei niille oo tehty mitään. Haetaan myöhemmin. Lasit on laitettu väärinpäin. Aivan sama. Perjantai aamuna puuseppä sanoo että tänään tullaan laittamaan. Ihan valmista on. Selvä kiitos. Lauantaina aamulla puuseppä ilmottaa miehelleni että siestalla tuodaan. Mutta millaset kahvat siihen pitikää laittaa? Aivan sama. Odotin koko siestan raivon vallassa eikä näy ketään. Kuuden aikaan illalla mietin että alanko itkemään, mutta jollain ihmeellä onnistuin vielä rauhottumaan ja päätän (pikkusen)ärsyyntyneestä olostani  huolimatta mennä alakertaan. Portaissa tulee puuseppä vastaan. Suhtauduin tilanteeseen niiin hyvin kun pystyin. En edes kiroillut äidinkielelläni, kuten tällasissa tilanteissa mulla saattaa käydä. Kaappi laitettiin paikoilleen mutta ei seinään kiinni, koska ilmeisesti muutamia seikkoja ei oltu otettu mitatessa huomioon. Tunnissa kahvatkin oli paikoillaan. Maanantaina tullaan uudestaa. Nyt on torstai. Edelleen oottelen. Kertois edes mikä maanantai oli kyseessä?!?!

Päivitys 22.09.2015:
Viime torstaina etsin puusepän käsiini, sanoin pari valittua sanaa, ja perjantaina oli kaappi jo kiinnitetty seinään :)

Argentiinalaisten oudot tavat osa 1.

Näitä on sitte paljon!
En usko että kaikki pätee kaikkialla, vaan varmasti joka provinssilla on omat outoutensa.

Aloitetaan yleisestä ovikellosta. Täällähän ei ovikelloja kaikilla ole, joten normaali tapa herättää ihmisen huomio kotosalla, on taputtaa käsiä yhteen. Tämä tehdään talon edustalla, mielellään vielä kadun puolella, tunkeutumatta toisen tontille. Tämä on hyvä myös oman turvallisuuden kannalta, koska suurin osa asukkaista omistaa vähintään yhden koiran, joita pidetään pihapiirissä usein vapaana. Ovelle ei siis ole kolkuttelemista, jollei ovi sijaitse kadun välittömässä läheisyydessä.

Huutelu. Täällä huudellaan paljon. Nää kutsuu sitä tervehtimisex.
Huuto voi olla mitä vaan epämääräsestä mylvähdyksestä kuulumisten kyselyyn.
Tätä tehdään ihan joka puolella. Kotona, kadulla, liikkuvasta autosta...

Siitä päästäänkin sitten seuraavaan: Lempinimet.
Näitä huudellaan usein siellä kaduilla.
En tiiä oisko pitäny kirjottaa pilkkanimet, koska ne ei yleensä oo kovin mieltä ylentäviä.
Yleensä näillä kuvataan henkilön ulkoista olemusta, mahdollisia tapoja ja osa on mun mielestä ihan tuulesta temmattuja tai sitten niillä on joku oma mielenkiintonen tarinansa takana. Tässä esimerkkejä:
 Läski, kalju, laiha, isokorva, isopää, vaalee, tumma, pitkä, lyhyt, kääpiö, isosuu, isonenä, juoppo, hullu, sika, possu, sammakko, shampoo, tikkari (en oo varma käytetäänkö tätä päin naamaa, vai vaan seläntakana.)...
Lehmää käytetään käsittääkseni vain ja ainoastaan pilkkanimenä. Ja jotta sua kutsutaan läskix, sun ei tarvii edes olla lihava. Riittää että oot joskus omannu muutaman lisäkilon.
Yleensä näistä kukaan ei siis suutu. Se on normaalia. Minkä lempinimen saatkin, ni se on vaan nieltävä. Terveisin: pitkä vaalee läski.

Vihellys. Tää toimii myös huomion herättäjänä mikäli ei jostain syystä halua taputtaa. Henkilökohtaisesti tykkään mielummin kunnella taputusta kotini edustalla. Toimii myös jos vaikka näet jonkun tutun kadun toisella puolella. Käytetään jopa tervehdyksenä.
Jalkapallo-otteluissa, konserteissa ym. julkisissa tapahtumissa viheltäminen tarkottaa aina negatiivista palautetta. Jos et tykkää, niin vihellä. Täällä ei buuata.

Juoruaminen. Kuten jo kerroin, jos sairastut, koko kylä tietää siitä viidessä minuutissa. Täällä puhutaan lähes kaikki asiat jonkun tutun tai juuri tavatun henkilön kanssa ihan julkisilla paikoilla.
Yleiset jutustelunaiheet on sää ja sairaudet. Parisuhteen ongelmat yritetään yleensä pitää kodin seinien sisällä, mutta kyllä niistäkin kuulee melko nopeesti. Kuolemantapaukset tulee julki ehkä nopeimmin. Mikä on täkäläisen hautaussysteemin kannalta hyvä. Siitä enemmän joku toinen kerta...

Valehtelu. Esimerkiksi jos sut on kutsuttu jonnekkin, etkä halua mennä, syyksi ei riitä se että ei kiinnosta tai jaksa, vaan aina on sanottava että on jotain muuta menoa tai että oot kipee. Piste.
Mikäli ilmotat että ei huvita, mahdollisesti sua puhutaan ympäri niin kauan ettet enää kehtaa sanoa ei. Tai joku voi jopa suuttua. On hyvin epäkohteliasta kieltäytyä kutsusta ilman hyvää syytä.
Yleinen liiottelu tai jopa valehtelu on myös ihan normaalia. Kaikki ei tätä harrasta, mutta kaikkien tiedossa on ketkä sitä harrastaa. Joskus kuulee ihan uskomattomia tarinoita, ja myöhemmin tajuu että sitä se just oliki.

Jonotus. Sairaaloitten lisäx saat jonottaa joka puolella. Pankit on mun suurin inhokki. Ainaki meijän lähipankki on täysin ilman mitään kylttejä, joten oikeaa jonoa etsiessä on pakko kysyä jonossa olevilta mitä varten ne jonottaa. Jostain kumman syystä joskus edes ne ei tiedä. Jonottaessa menee mukavasti koko aamu. Aamusin pankkijonot huomaakin helposti keskustan eri pankeissa kun ne kiertää korttelin tai parin ympäri. Sama juttu posteissa, ainakin päivinä joina niissä maksetaan lapsilisät.
Supermarketeissa sama, riippuen ajankohdasta. Aamulla tai siestalla saatat päästä melko nopeesti ulos. Täällä on siis tapana käydä noin kerran kuussa supermarketissa hamstraamassa koko kuun tarpeiksi tavaraa. Tuoretuotteet (liha,kana,kala,vihannekset,leipä) ostetaan sitten päivittäin lähimyymälöistä. Niissä yleensä palvellaan nopeesti.
Joissain kaupoissa joudut käymään usean eri jonon kautta. Ensimmäinen myyjä etsii tarvitsemasi tuotteet, seuraava rahastaa ja kolmas pakkaa ja tarkistaa että kuitti ja tuotteet täsmäävät.

Niistäminen. Harva käyttää nenäliinoja niistämiseen. Jopa mummot niistä kadulle :/

Tervehtiminen. Tää nyt ei ehkä oo niin kauheen outoa, mutta on tapana tervehtiä kaikkia jotka oot joskus jossain tavannu. Ja useimmiten kysytään myös kuulumiset. Kun joku tuttu tulee kadulla vastaan, saatetaan huudella vielä vaikka ollaan jo henkilö ohitettu. Ei siis oo pakollista pysähtyä kysymään mitä kuuluu vaan se voidaan tehdä ihan ohimennen.

Piikki perseeseen! Catamarcalainen sairaanhoito.

En voi puhua koko Argentiinan sairaanhoidon tasosta, koska kokemuksia ei ole muualta, mutta täällä Catamarcassa ainakin taso on melko huono. Juuri tästä syystä ainoo toiveeni on etten vaan pääse sairastumaan täällä. Ainakaan vakavasti. En suostu mopojen kyytiin tästä samasta syystä. Liikenneonnettomuuksissa kuolee ihmisiä joka päivä! En tiedä mikä on virallinen tyyli saada ajokortti, mutta täällä ilmeisesti menet vaan pyytämään ja valmis. Ei edellytetä ajotaitoa.

 Melkeen kaikkialla on käytössä jonotusjärjestelmä, eli vastaan otetaan saapumisjärjestyksessä. Paikalle on siis ilmaannuttava tunteja aikasemmin. Ensin saapuu potilaat, myöhemmin lääkärin sihteeri ja viimeiseksi lääkäri. Jos saapuu. Yllättävän usein lääkäreillä tulee jotain menoa ja kaikkien on tultava uudestaan seuraavana päivänä. Ja uudestaan tekemään jonoa.

Mulla on aina ollu suht järkyttävä hammaslääkärikammo, joten oon onnellinen etten oo vielä täällä joutunu sitä kohtaamaan. Kerran menin anopin mukana hammaslääkärin vastaanotolle(täällä myös hyvin usein otetaan joku mukaan sinne lääkärille. Seuraa pitämään varmaan). Mut yllätti että jopa siellä oli jonotussysteemi. Anoppia ennen oli noin 12 potilasta, joten laskeskelin että tässä menee nyt sitte koko päivä. Vastaanottavia hammaslääkäreitä oli siis yksi. Mutta ei! Käytetty aika/potilas oli n.5-10min. joten veikkaan ettei sielä ainakaan puudutuksen kanssa paikkailtu kovinkaan montaa. Selvittiin parissa tunnissa.

Ainoot henkilökohtaset kokemukseni lääkärillä käynnistä on ollu tässä meijän lähisairaalassa, joka on parin korttelin päässä. Ensimmäinen tais olla kun oltiin menossa naimisiin ja täällähän tehdään HIV-testi sitä varten. Herättiin joskus viiden aikaan aamulla ja käveltiin sairaaalalle maistraatista saadun lomakkeen kera. Jonossa tais olla vaan 2 ennen meitä. Keskellä käytävää oli pöytä jossa kax sairaanhoitajaa oli käärimässä (käytettyjä)sideharsoja rullaksi. Materiaaleista on siis huutava pula. Muutama purkki verta täyteen ja seuraavana päivänä käytiin noutamassa labrasta tulokset, siitä kiitettävän nopeasti lääkärin vastaanotolle(yhdessä) kuulemaan tulokset(jotka oli jo käytävässä luettu). Lääkäri täytti maistraatin paperit ja homma oli sillä selvä.

Toinen kerta oli noin vuosi sitten, kun onnistuin jotenkin saamaan jonkunlaisen virtsatientulehduksen tai vastaavan. Käytännössä siis pissasin verta. Mies oli mukana ja sattu tuntemaan käytävässä pyöriviä sairaanhoitajia, joten heti ovella jo huudeltiin että "mikäs teillä on hätänä" ja "no,toi vaimo pissaa verta". Onnex koko sairaala oli siestalla käytännössä tyhjä.
Pääsin heti lääkärille, joka lähetti mut labraan, josta sain purkin johon kävin pissaamassa ja vein sen takasin. Tuloksia odotellessa joku mukava hoitsu kyseli multa että oonko varma ettei mulla oo vaan menkat alkanu. Oon. Seuraavax se oli sitä mieltä että mun ehkäsypillerit voi myös aiheuttaa tän. Selvä homma.
Sain labrasta tulokset, menin uudestaan lääkärin juttusille, joka kerto että mulla on todennäkösesti jonkunlainen virtsakivi(tai ainaki niin sen päässäni suomensin), kirjotti mulle reseptin ja kysy haluunko piikin pyllyyn. En tykkää kauheesti piikeistä, mutta siinä vaiheessa olo oli niin tukala että Kyllä kiitos. Toinen mukava hoitsu laitto mulle verhon takana piikin ja sitten miehen kanssa apteekkiin. Siellä sitten kanssa jotain ongelmaa siitä että mitä kipulääkettä mulle tarkkaanottaen pitää antaa, joten taas huutelua että "mikä sitä vaivaa" ja mies taas tähän että "no,se pissaa verta". Onnex myös apteekki oli siestalla tyhjä. Tunnin päästä siitä kun olin sairaalaan lähteny, olin jo kotona lääkkeitten kanssa. Parin tunnin päästä olo oli huomattavasti parempi.

Muuten on tullu sairaaloissa käytyä melko usein milloin kenenkin kanssa. Ja oon huomioinu että puutteita on paljon. Ilmeisesti edes yksityisellä ei viikonloppusin ole osastoilla lääkäriä, joka kiertäis potilaat läpi. Jos siis joudut vaikka perjantaina osastolle ja et oo kuoleman kielissä niin saat odottaa maanataihin että lääkäri näkee sut ensimmäisen kerran.
Anoppia puri kerran koira ja se meni taas tohon lähisairaalaan ja kerto että niillä ei ollu edes millä puhdistaa sitä haavaa! Kuulemma jollain likasella rätillä sitä pyyhittiin ja tikit päälle. Jäykkäkouristusrokotus piti ite hakea apteekista ja mennä seuraavana päivänä laitatuttamaan.

Muutama kuukaus sitte järkytyin ku kuulin että täällä ei oo ensihoitajia ollenkaan olemassa. Että tällä hetkellä koulutetaan ensimmäisiä. Ambulansseissa kuskin lisäksi on hoitaja ja tarpeen tullessa sairaalasta lähtee päivystävä lääkäri mukaan. Eli käytännössä jos lääkäri joutuu lähtemään ambulanssilla, sairaala jää kokonaan ilman lääkäriä. Mitä jos sinne tulee sillä välin joku kriittisessä tilassa?

Piikki pyllyyn on täällä tosiaan vastaus kaikkeen. Jopa flunssaan! Itelle on jääny mieleen että Suomessa lääkärit sanoo että flunssa lähtee vaan lepäämällä. Oon edelleen samaa mieltä.
Tuntuu että täällä lääkitään vähän turhan herkästi. Lääkärit ei tunnu aina lähtevän ettimään sitä ongelman syytä, vaan kirjottaa reseptejä kunnes löytyy lääke joka helpottaa oloa. Apteekista saa melkeen mitä vaan ilman reseptiä, joten se on myös tehty turhan helpoksi. Muistan myös kuulleeni että näitä itselääkinneitä kuolee täällä vuosittain vähän turhan paljon...

Kaikki esimerkit on omakohtaisia tai jollekkin tutulle tapahtuneita, eli ei ihan tuulesta temmattuja, mutta myönnän etten tiedä tarpeex että voisin yleistää että kaikkialla toimitaan näin. Luulen että monessa paikassa kuitenkin tehdään mitä vaan pystytään, mutta kaikki ei vaan aina oo siitä henkilökunnasta kiinni.
Itse oon ihan tyytyväinen tohon lähisairaalaan, kyllä sieltä aina jotain apua saa ja suhteellisen nopeesti vaikka niillä oiski kumihanskoista lähtien kaikki tarvikkeet loppu.

Pakko vielä lisätä tähän loppuun ihmetykseni näitten tavasta kertoa kaikesta lähes tuntemattomille. Ei Suomessa kerrota kaupan kassalle että sulla on ripuli. Sitä ei vaan kerrota. Täällä kuka tahansa voi keskustella ripulista kassajonossa. Ja hyvin todennäköisesti jonosta joku muu yhtyy keskusteluun ja ehdottaa jotain parannuskeinoa. Ja niitä on aina useita.
Joka kerta ku oon ollu flunssassa ni oon kuullu ne 100 eri keinoa selättää flunssa jollain taikajuomalla. Jokaisella on oma reseptinsä.
Ja kun sairastut, noin viiden minuutin päästä koko kylä tietää asiasta. Menet pahaa aavistamatta ostamaan kioskilta maitoa ja johan siellä on heti joku kyselemässä vointia.

Mistä kaikki alkoi..

 Tulin ekan kerran Argentiinaan joulukuussa 2011,tutustumaan veljeni vaimon perheeseen. Veli ja sen vaimo oli tutustunu netissä (missä tarkkaan ottaen, eioo koskaan mulle selvinny, koska kummatkin väittää ettei muista :D ) joskus loppuvuodesta 2008.
Kesäkuussa 2009 mun veli, Timo, matkusti ensimmäisen kerran elämässään yksin.Argentiinaan.Espanjaa puhumatta.

Veljeni tuntien, voin sanoa rehellisesti että edes minä en uskonu että se oikeesti lähtee, menee naimisiin, ja palaa vaimon kanssa Suomeen. Niin siinä kuitenki kävi. Kone laskeutu Buenos airesin sijasta ensin Cordobaan, josta muistan että Timo soitti mulle ettei tiedä missä se on ja että koneessa pyörii miehiä valkosissa suojapuvuissa. Siihen aikaan täällä taidettiin pelätä lintu-influenssaa.
 Muutaman tunnin viivästyksen jälkeen veljeni kuitenkin tapasi tulevan vaimonsa, Natalian, Buenos airesin lentokentällä :)
Hypätään tästä taas vuoteen 2011. Natalia kaipas kovasti jo perhettään, joten päätin lähteä mukaan kun kerran tuli mahdollisuus kuukauden lomaan Argentiinassa. En vaan koskaan ajatellu että se muuttais mun elämän pysyvästi.
Rakastuin välittömästi Catamarcaan, kaikki oli niin erilaista. Ei välttämättä kaunista, mutta kauniilla tavalla erilaista. Muistan kyllä hyvin että välillä oli niin tylsää että teki mieli itkeä. Mutta se johtu lähinnä siitä etten ymmärtäny mitään mitä puhuttiin. On kieltämättä hyvin raastava tilanne ku et voi puhua, etkä ymmärrä. Timo ei sillon vielä puhunu niin hyvin espanjaa että ois voinu tulkata kaiken, ja Nataliakaan ei vielä osannu niin hyvin suomea. Ite puhuin espanjaa sen mitä olin Natalian kanssa kommunikoidessa oppinu.
 Loman kolmantena päivänä oltiin päädytty tervetuliaisjuhlista maaseudulle, Natalian sedän kotiin. Siellä aloin tutustua paremmin Natalian veljeen, Fabianiin.
Muistan sen kuuman jouluaaton, ku pakotettiin kaikki pitää tonttulakkeja koska se on suomalainen perinne :D  ja ne 3 toivetta jotka piti toivoa mielessä kun kello löi kaxtoista. Timo toivo euroja, pesoja ja dollareita :D Mä sitä että voisin joku päivä palata tänne asumaan.

 Muistan myös kun ennen matkaa Natalia sano mulle että se toivoo että kun mä nään sen veljen, me rakastutaan ensisilmäyksellä ja muistan vastanneeni sille että älä edes kuvittele :D Ei se ehkä ollu rakkautta ensisilmäyksellä, mutta muistan kuitenki elävästi sen ensimmäisen katseen bussiterminaalissa. Kummatkin muistetaan :)
 Kuukausi meni hetkessä.

 Tammikuussa sitten itkien yritän selittää minkä takia mä en voi noin vaan jäädä, vaan mun on pakko palata Suomeen, hoitaa asiat kuntoon, ja sitten palata. Viiden kuukauden etäsuhteeseen, jota hoidettiin lähinnä mesen, ja joskus vaan puhelimen välityksellä, mahtu kanssa vaikka kuinka monta kielivaikeuksista johtuvaa väärinkäsitystä, mutta niistä selvittiin. Sinä aikana tuntu niinku kaikki ois mahdollista, energiaa oli vaikka muille jakaa, eikä haitannu herätä keskellä yötä meseen, joka yö. Samalla aloin pelätä kuolemaa hämmästyttävän paljon (tän ilmeisesti ymmärtää melkeen kaikki etäsuhteessa olleet) Sitä vaan alkaa automaattisesti jotenki ylivarovaisex ettei vaan nyt kuole, kun se elämä on just alkamassa. Emmä osaa sitä paremminkaa selittää :D
Kesäkuussa 2012 Fabian tuli sitten "hakemaan" mua Suomesta.

 Heinäkuun lopussa 2012 saavuttiin tänne ja lokakuun 12. mentiin naimisiin.

 Tänä päivänä meijän perheeseen täällä kuuluu Fabianin 2 lasta (Aisha 9v. ja Leo 15v.), jotka on täällä jokatoinen viikonloppu, 2 koiraa, hamsteri ja appivanhemmat jotka asuu tossa alakerrassa. Toistasex täällä eioo muita suomalaisia (korjatkaa jos oon väärässä) mutta toivo elää että joku päivä joku muukin tänne eksyy :)

Näin kaikki siis alkoi.