Koti

Käytiin tänään aamulla hakemassa postista pari pakettia. Kaheksalta kun herättiin oli jo tuskallisen kuuma. Postin ympäri meni jono nuoria (15v. -) tyttöjä, jotka oli nostamassa lapsilisää. Jostain syystä mun paketit tulee aina just samaan aikaan ku lapsilisät. Siellä sitte kattelen niitä nuoria neitejä ja niitten lapsia ja tulee jotenki epäuskonen olo. Kaikki ne tytöt on jo äitejä! Ite sen ikäsenä en ollu ees miettiny lapsiasioita sen kummemmin. Vieläkään mua ei huvita ajatella asiaa ja aika alkaa olee jo vähissä. Ja ne tytöt siellä (hyvin todennäkösesti ne jonottaa vieläkin) tulee olee jo mummoja mun iässä!? Mua lähinnä järkyttää ajatus.

Sain maksettua pakettini (argentiinassa jo lähtöpäässä maksetuista paketeista joutuu maksaa vielä lisää, yllätys) ja siirryin tullin puolelle jossa Fabian jonotti mun puolesta. Tullin puolella ne on vielä hitaampia ku postin puolella, ja mietin miten Suomessa postin toiminta on taivaallisen nopeeta.. Ennen töissä tavallisen paketin luovuttaminen oli helpompi homma ku postimerkin myyminen. Ja paketin hakeminen keskustasta tuntu aina tuskalta, mutta nyt tiedän että ei se tuskaa ollu nähnykkää. Työntekijät yllättäen vitsaili jotain mun pakettien sisällöistä ja itse tein samoin, jotta jatkossakin mua palvellaan mahdollisimman hyvin.
Vihdoin saadaan paketit ja lähettiin kantamaan niitä autoon. Kadun vieressä vesilätäkössä makasi koira. Veikkaan että kolmen aikaan iltapäivästä oon samoissa fiiliksissä.
Paketit odottaa  vielä avaamista. Säästin ne siestax. Sillon pääsen vihdoin salmiakkien kimppuun,  jota oon odottanu tässä jo jonkin aikaa niinku lapset joulua. Kotimatkalla autossa soi R.E.M Losing my religion, ja jostain syystä miettiessäni siinä kuin ihanaa että on ihmisiä jotka vielä muistaa mua (kyllä, niitä on muitakin kun äiti)  ja ilahduttaa mua välillä yllätyspaketeilla, teki melkeen mieli itkeä pikkusen.

Joskus mietin että mitä mä teen täällä, miten mä jouduin tänne ja koska mä pääsen kotiin? Tunnen tottakai täällä olevan kotini kodiksi, mutta joskus tulee sellasia epätodellisia tunnetiloja joissa tajuun, että en todennäkösesti oo vieläkään ymmärtäny mitä oon tehny. Tai en ainakaan oo vielä sisäistäny, että suurella todennäköisyydellä mä asun täällä loppuelämäni, tää on nyt mun koti. Ja se tuntuu joskus kauheelta.
Ne yölliset "missä mä oon?"-heräämiset on sentään jo aika paljolti loppunu..
Kuten sanoin joskus aiemmin, mulle kaikki ihmiset siellä Suomessa on just siellä missä ne oli ku mä lähdin. En vaan voi käsittää että ajan kanssa asiat muuttuu, ihmiset muuttuu ja ehkä jopa ystävät unohtuu/unohtaa. Vaikee kuvitella että kaikki ei ookkaan ennallaan kun mä meen kotona käymään. En nyt tarkota tällä että tuntisin itteni jotenki hylätyx. En tunne. Tiedän kyllä etten pidä yhteyttä juuri keneenkään. Tää voi kuulostaa tyhmältä, mutta se tuntuu vaan siltä että oon tässä nyt vähän lomilla, ilmottelen itestäni facebookin välityksellä sen mitä muitten pitää tietää, ja että ne tietää että mulla on kaikki hyvin, ja mikä tärkeintä, jutellaan sitte ku nähdään. Siltä musta tuntuu. Ja veikkaan että monesta muusta myös siellä päässä.

Kun mä sanoin muuttavani tänne, tuntu että kaikki on kauheen kiinnostuneita. Ihmiset jotka ei ees ollu niin läheisiä. Ja se on ihan ymmärrettävää. Onhan se aina jännää kun jollekkin tutulle tapahtuu jotain jännää. Ja moni on varmasti kateellinen, ku asun  täällä. Itekki aina haaveilin ulkomailla asumisesta. En tosin ehkä loppuelämäx ajatellu lähteväni, mutta...elämä on. Tiedän ettei kukaan usko tätä, mutta totuus on että sitten kun sä asut siellä ulkomailla tarpeex kauan, ni se on käytännössä ihan sama missä asut. Siis tarkotan sitä, että ihan sitä samaa elämää se on. Ei ne ongelmat siitä juurikaan muutu. Tai ainaki mä koen sen näin. Edelleen sitä on sama ihminen, tykkää samoista asioista, varmasti myös joistain uusista asioista, joista ei ennen tienny mitään, mutta pohjimmiltaan ihminen ja elämä on ihan sitä samaa. Voi  toki olla väärässäkin. Mutta mun mielestä sellanen "uusi maa, uusi minä"-kakka on kyllä ihan kakkaa. Voihan sitä aina yrittää, ja ulkomaille muutto varmasti muuttaa aina joitain asioita, mutta ei se koko elämää muuta. Tottakai alussa kaikki on uutta ja erilaista, mutta sitte ku  siitä tulee arkipäivää niin siitä vaan tulee arkipäivää. Ei siihen mikään auta. Toki on hetkiä jolloin miettii kuinka ihanaa että joku asia on täällä toisin ku Suomessa. Ja toisinpäin.

Vanhaa

Heissan!
Kirjotan, koska on sunnuntai ja mulla on oikeesti virallisesti aikaa! Kuuma on myös, mutta mä yritän jotenki nyt selvitä siitä..
Muutama viikko on menny kiireisesti, mikä on ollu kieltämättä ihanaa vaihtelua kiireettömyyteen. Remppa on muutamaa yksityiskohtaa lukuunottamatta valmis! Ja siitä innostuneina lähettiin ääkkilähtönä Buenos Airesiin hakemaan hyllyille täytettä..

Matka meni tällä kertaa ilman suurempia ongelmia. Täällä ihmiset on vielä lomilla, joten Buenos Airesissakin oli melko hiljasta. Bussien määrä oli selkeesti pienempi ja oli helpompi kulkea. Tosin myöskin kauppiaat on lomilla, joten kaikki liikkeet ei ollu auki, mutta kyllä sitä tavaraa silti riitti..
Perille päästyä oli paikka vielä virallisesti kiinni, mutta lähin kattelemaan oisko jotain ruokaa tarjolla ulkopuolella, koska olin evääni syöny n.12 tuntia aiemmin kahen kulkukoiran seurassa, kun pysähdyttiin. Löysin itselleni hodarin ja limun, ja siitä suuntasin laukkuja ja reppuja ostamaan. Täällä alkaa koulut tän kuun lopulla, joten reppukauppa kuulemma kannattaa.

Palatessani tuli bussiin nukkumaan jäänyt anoppi vastaan, ja siitä lähettiin sitten kunnolla törsäämään. Noin viisi tuntia myöhemmin palattiin viimesen kerran bussille ja tunti unta enneku oltiin jo seuraavassa kohteessa. Kello 06:00 aamulla ei ollu vielä kauppiaat päässy kohteeseen, joten ooteltiin siinä hetki muitten matkalaisten kanssa ja lähettiin sitten kattelemaan jos jossain ois jo ovet auki. Kymmenen aikaan mentiin junalla toiseen paikkaan, josta löytyy muun muassa korukauppojen ihmeellinen maailma. Koruja lähinnä mentiin hakemaan, mutta tuli siinä nähtyä myös lukuisia alusvaatekauppoja, kosmetiikkaa, lastenvaatekauppoja ym. ym. ym. Paluumatkalla asemalle syömään pitsaa! Oli taas vierähtäny se 12 tuntia edellisestä ruokailusta. Siinä syödessä kerkes hetken hengähtää ja katella ympärilleen.. Tajusin että Buenos Airesissa mulla tulee jotenki kotosampi olo. Tietyllä tavalla. Siellä on niin paljo modernimpaa ku Catamarcassa, joka on jämähtäny jollekkin ihan muulle vuosituhannelle..

 Ensimmäinen ihmeellisyys: Juna. Välillä tuntuu, että kävellen olisit jo perillä, mutta on se nyt kuitenki ihan uutuuttan kiiltävä JUNA, eikä tarvii matkustaa vanhuuttaan natisevassa bussissa! Kyllähän Catamarcaankin aikoinaan meni juna, ja hieno vanha asemarakennus on myöskin vielä jäljellä, mutta junia on ollu viimex aikana, jollon jouduit matkustamaan kana sylissä ja vuohi jalkojen välissä. Raiteet kuulemma varastettiin ja siihen loppu junailu.
Paluumatkalla meitä viihdytettiin vielä elävällä musiikilla. Joku paikallinen pikkubändi mainosti uutta levyään tällä tyylillä. Parin pysäkin jälkeen ne vaihto vaunua.

Vanhat rakennukset. Tää kyseinen juna-asema, jossa oltiin syömässä on kaunis vanha rakennus, mutta sisältä se on uudistettu. Catamarcan keskustassa on myös uusia rakennuksia, ja on kauniita ja hyvin säilytettyjä vanhoja rakennuksia ja mutta sitten on niitä tapauksia joissa vanha rakennus on sisältä lähinnä maalattu, ja ulkoa vaan...vanha. Keskustassa kävellessä ei koskaan pysty arvaamaan mitä kunkin oven takaa löytyy. Välillä meen anopin mukana hoitamaan jotain asioita, ja huomaan että odotushuone on selkeesti entinen ruokasali ja toimistot on makuuhuoneita. Useissa paikoissa on sisäpuutarha! Siis tällanen talon keskelle jätetty ulkotila, jossa on yleensä edes jotain kasveja. Mulla eioo mitään vanhoja rakennuksia tai sisäpuutarhoja vastaan, päinvastoin, oon niitten säilyttämisen puolella, mutta kyllä se nyt vaan tuntuu joskus kummalliselta mennä johonki hammaslääkärin vastaanotolle taloon, jossa on ollu sama lattia viimeset 300 vuotta!

Ihmiset. Nillä on oikeesti kiire johonkin! Ei niinku tässä meijän kulmilla, jossa kaikki laahustaa tervehtien naapureita iloisesti, lähinnä etsien minne istua rupattelemaan hetkeksi..

Varageneraattorit. Niitä löytyy jopa pienimmistäkin putiikeista. Sähkökatkosta ei edes huomais, jollei generaattorit pitäis niin kovaa meteliä jalkakäytävillä.. Catamarcassa ei toimi mikään, jos ei oo sähköjä.

Mutta maassa maan tavalla, ja työskentelenhän mäki entisessä makuunhuoneessa, joka on nykyään kampaamo/vaatekauppa/olohuone..Talo ei sentään oo ees sataa vuotta vanha :D Ja ihan varmuuden vuoksi korostan, että kaikesta huolimatta täällä Catamarcassa on ihan mukava(n rauhallista) elää :)

Kello 14:00 palasimme bussille ja kun viimeinenkin Maija Myöhäinen oli bongattu jostain kadun varresta, perseitä puuduttava paluumatka alkoi. Henkilökohtaisesti olisin jättäny myöhästyjät sinne. Ei voi olla niin vaikeeta noudattaa aikataulua.
Kello 23:00 Villa Maria, Parador 9, viimeinen ja ainoa pysähdys. Olin jo kerinny toivoa ettei pysähdyttäis edes siellä ni päästäs nopeemmin kotiin, mutta olihan se hyvä vähän venytellä. Kello 06:30 oltiin jo Catamarcassa <3 Tavarat sisälle, suihkuun ja hinnottelemaan. Normirutiini.

Viime viikonloppuna oltiin taas 15-vuotis synttäreillä! Tälläkertaa maaseudulla, joten jäätiin yöksi. Tai, no.. täällähän nää juhlat alkaa aina siinä 22-23 aikoihin ja päättyy kuudelta aamulla.

Ruokaa, juomaa, kakkua, tanssia ja lisää ruokaa ja juomaa, kuten täällä on tapana. Aamulla käytiin vielä joella vilvottelemassa varpaita ennen kotiinpaluuta.

 

Tänään illalla karnevaaleihin!