Siesta.

Tää liittyy oikeestaan erittäin paljon tohon edelliseen aiheeseen josta kirjotin, eli siitä kun työ-ajat on ihan hanurista. En sitä tajunnu edes mainita, koska asia alkaa olee itelle jo niin arkipäivää. Sitä asiaa, joka katkasee jokasen päivän keskeltä poikki, putiikit laitetaan kiinni ja missään ei näy ketään. Mennään syömään ja sitten maate. Siesta. Se kaiken pahan alku ja juuri.

No ei..on siestassa ne hyvätkin puolensa. Kesäkuumalla idea on erittäin toimiva. Ei kukaan halua keskellä kuuminta auringon paahdetta tehdä yhtään mitään. Kaikista vähiten töitä. Toki on niitä, jotka siestallakin työskentelee, mutta yleisesti ottaen kaikki paikat on kiinni. Isot supermarketit, jäätelöbaarit, huolto-asemat ja jotkut kioskit on auki. Meilläki on vihdoin nurkan takana siestalla auki oleva kioski, josta saa melkeen mitä tahansa, ja jo pelkkä tieto sen olemassaolosta rauhottaa mua. Jos jotain unohtu ostaa/tekee mieli, niin ei hätää! Ei tarvii miettiä minkä kioskin teoriassa pitäis olla auki ja onko niillä sitä mitä tarviin. Kyllä sitä ennenki pärjäs, mutta tuntuu se vaan jotenki ihanalta.

-Koiratkin nukkuu täällä siestan. Tai siis...varsinkin ne koirat.

Ja tietysti sairaalat on auki, mutta esim.lääkäri ei anna siestalle yleensä aikoja. Lähisairaalassa on siestalla vaan päivystys. Aikojahan täällä ei oikeestaan lääkärille anneta ollenkaan. Vuoroja annetaan aamulla ja iltapäivällä/illalla saapumisjärjestyksessä. Tai jos satut jonkun ajan saamaan, ni todennäkösesti se ei ainakaan ole siihen aikaan ku sulle on sanottu.
Vähä niinku kävisit aina päivystyksessä kun lääkärille tulee asiaa.

Kesäisin siesta auttaa jaksamaan koko päivän. Kuumuus väsyttää ihmistä. Eikä siesta aina tarkota sitä, että mennään nukkumaan! Siesta tarkottaa sitä, että rentoudutaan ja levätään. Joissain tapauksissa se voi olla se ainoo vapaa-aika mitä sulla on, joten yritetään myös nauttia elämästä. Oikeen kuumalla voi lähteä vaikka joelle tai uima-altaalle.
Siestalla tosin yleensä tehdään myös ne asiat, joita ei muuten kerkee tekemään. Mutta jos on aikaa, rentoudutaan. Vaikka se oiski vaan hetken.

Miksi talvellakin on siesta, on mulle vähän vielä hämärän peitossa. Se vaan on, koska se on aina ollu. Talvella siesta on se lämpimin aika ja sillon ois miellyttävintä olla töissä tai tehdä jotain. Mutta täällä mennään nukkumaan. Lämmitellään peiton alla.
Eihän täällä tietenkään lämpötilat, ainakaan meillä, laske talvella paljon nollan alapuolelle. Mutta harvalla on mitään lämmitystä kotona, ja kämppä on kylmänä 24/7. Herätessä toppatakki päälle, kokkaat ja pyykkäät toppatakki päällä. Syöt toppatakki päällä. Istut sisällä toppatakki päällä. Se ahdistaa.
Mutta ei se oo mitään verrattuna siihen, kun kesällä kokkaat keittiössä jossa on +38 astetta. Se se vasta ahdistaaki.
Syödessä hiki vaan valuu ja vituttaa.

Siesta on siis joinain vuodenaikoina mun mielestä vähän turha. Mutta jos se olis vaan kesällä, niin tottuisko siihen? Minä ehkä, mutta paikalliset? En usko. Ja jos siesta kiellettäis lailla, ni mä en enää kerkeis edes valittaa mun työ-ajoista ku olisin töissä vähintään 12 tuntia päivässä!

Maanantaistalauantaihin.

Mix mä en muka koskaan kerkee kirjottaa? Tää on ihan kamalaa. Aina muka kiire siivota tai kokata. Tänään, sunnuntain kiireettömyyden kunniaksi, siivosin vaatekaapin. Vaatekaapin?! Enkö mä enää sunnuntaisin keksi parempaa tekemistä??
Siihen hommaan tarviin tosin aina tarkkaan valitun ajankohdan. Eli että sänky on tyhjä miehistä ja koirista muutaman tunnin. Siihen saa sitte mukavasti tyhjentää koko vaatekaapin ja alottaa tyhjästä..
Aurinko paisto kirkkaalta taivaalta koko päivän ja t-paita keli. Ois voinu vaikka niittää rikkaruohot puutarhasta. TAI nauttia pari lasia siideriä ulkona. Mut tää meni nyt näin. Täällä mun päivät menee aina vähän näin. Mä en osaa edes kuvitella miten näin mun päivät menis jos ois lapsia.

Random kuveja.

Että sitä vaan, että kaipaan sitä aikaa kun töissä tuli oltua aamuvuorossa tai iltavuorossa n.5 päivää viikossa. Tää maanantaista lauantaihin joka aamu ja joka ikinen ilta, vaikka kuin ois vaan n.4 tuntia, on suoraan sanottuna ihan perseestä. Ei siinä välissä vaan saa tehtyä mitään kehittävää. Se tunne, että sun pitää mennä takasin töihin parin tunnin päästä, joka päivä, kun oot just tullu töistä, ei vaan jotenki oo se tunne mitä tahtoisin tuntea. Joka päivä. Vaikka työ onki maailman yksinkertasinta, ja oon ihan tossa oman kotini alakerrassa, ja käytännössä juomassa matea ja puhumassa paskaa aamut ja illat, niin miellän sen silti työksi ja työpaikaksi. Vaikka se onkin samalla anoppila. Ja vaikka samalla pesen pyykkiä ja käyn ostoksilla ja kokkaamassa, miellän sen silti työ-ajaksi.
Jos tähän vaikka joskus tottuis. Menee tää ihan rutiinilla jo, mutta jos sitä joku päivä ei enää tappelis niin paljo vastaan.. Vois varmaan mennä huonomminkin.

Kotiinpaluu.

Yli vuoden tauon jälkeen. Olen taas täällä.
Yli vuosi ei tunnu yli vuodelta, vaikka paljo onki tapahtunu. Meillä oli tossa pienimuotoisia netti-ongelmia(ilman wifiä yli 7kk, prkl), joka on suurin syy siihen miksi en oo kirjottanu.
Alkuperänen syy oli toissa keväänä varattu ihan ensimmäinen Suomen reissu sen jälkeen kun tänne tulin. Heti ku liput oli varattu, en osannu ajatella mitään muuta, ja koska päätin yllättää kaikki mahdolliset ihmiset siellä, oli jotenki hankalaa kirjottaa, koska mistä mä olisin kirjottanu ku kaikki ajatukset pyöri Suomessa?

 Mietin millasta on palata neljän vuoden jälkeen kotiin? Osaanko mä laittaa taas vessapaperit suoraan pönttöön? Jättää kengät eteiseen? Olla sukkasillani? Tai paljain varpain?
Mietin mitä kaikkea ostan ku meen ekan kerran kauppaan. Salmiakkia, suklaata, fetajuustoa, siideriä, ruisleipää, raejuustoa, maksamakkaraa..
Mietin, mitä pitää tuoda tänne takasin tullessa?
Millasta on nähdä taas kaikki rakkaat ihmiset? Sitäkin mietin, mutta yritin keskittyä ihan muihin juttuihin. Oon niin tottunu siihen että yritän olla ikävöimättä liikaa, koska täähän olis ihan tuskaa jos sitä kokoajan miettis millasta olis olla siellä kaikkien niitten ihmisten kanssa, jotka koko elämän on ollu siinä lähellä.
Mietin myös millasta on lähteä täältä. Miten mun mies pärjää ilman mua? Eikä se sille varmaan mitään helppoa ollu, koska ihan tosiaaan se oli pelänny että mä en tuu enää koskaan takasin..

Reissasin vielä sillai mukavasti, että lähdettiin täältä su-ma välisenä yönä anopin kanssa bussilla Buenos Airesiin, tehtiin perus shoppailukierros, koko yö ja koko aamu, ja pari tuntia ennenku anoppi lähti paluumatkalle, mä lähin lentokentälle. Sieltä Pariisin kautta Suomeen. Perillä olin keskiviikkona yöllä. Ja olin kyllä just sen näkönenki, että olin reissannu :D Pariisissa, vessassa kattelin peiliin, ja päätin ettei tälle nyt oikeen mitään voi tehdä, tax free-myymälässäki mulla oli myyjä kokoajan perseessä kiinni. Pariisi-Hki koneessa mun vieressä matkustaneet kaksi hienoa neitiä ei sanonu mulle sanaakaan.

 Kaheksan tuntia kattelin ihmisiä jotka tuli ja meni mun lähtö-aulassa. Ja sitten tuli ne suomalaiset. Suomalaiset on ihan jotain muuta. Ne vaan erottaa heti joukosta. Ei samaan tyyliin ku kiinalaiset ja japanilaiset, ulkonäön perusteella, vaan niitten perus olemus on niin suomalainen, että se on järkyttävää. Koomista. Minkä ihmeen takia me kammotaan niin kamalasti muita ihmisiä? Istua tuntemattoman viereen? Puhua tuntemattomalle? Heti kun se lähtö-aula täytty suomalaisista, tuli ihan eri fiilis.. Jollain tosi epämukavalla tavalla kotoisa fiilis.

Argentiinaan palatessa olin surullinen ja ilonen. Sellanen kunnon tunteiden sekamelska. Taas joutuu jättämään kaikki ne rakkaat sinne, ja taas pääsee palaamaan kaikkien rakkaitten luokse tänne. En oo koskaan ennen tuntenu mitään sellasta. Amsterdamin kentällä ku istuin koneessa, lähössä Buenos Airesiin päin, näin alla olevan kyltin. Nieleskelin iloista ja surullista itkua. Jos mä oisin nähny sen jo Suomeen mennessä, fiilikset ois varmaan ollu aika samat.

Ñoquis de papa rellenos con queso gratinados al horno - RUOKAOHJE

Hei vaan hei, Helin keittiöstä taas terve!
Rehellisesti sanottuna kaiken tän kokkaamisen jälkeen mua ei enää edes kiinnosta kirjottaa siitä, mutta tehdään tää nyt loppuun ku kerran alotettiinkin...

            Tänää kokataan juustotäytteisiä gnocceja lihakasviskastikkeella, gratinoituna uunissa.

Aloitetaan perushommista. Keitä perunat kuorineen. Noin 6 normaalin kokosta perunaa. Myöhemmin kuori ne kuumana ja polta näpit.

Eti joku isompi salaattikulho tai muu laakea astia ja tee sinne jauhoilla ympyrä. Jauhoja joku 100-200g, ei paljon, ettei tuu kova taikina. Mitä pehmeempi taikina, sitä pehmeemmät pallurat. Jotkut tykkää pehmeemmästä, jotkut kovemmasta. Riko muna ympyrän keskelle. Laita vähän suolaa, mäki laitan.

 Pyöritä kahta sormea ympyrässä niin että jauhoja tulee koko ajan vähän lisää munaseokseen. Älä kysy miksi.

Lisää raastetut tai murskatut perunat, ei niin väliä kuhan niitä ei kokonaisena laita. Toivottavasti keitit ne oikeen pehmeix.

                                                                  Sekoittele massaa.

Lisää juustoraastetta ehkä 50-100g, miten tykkäät. Yritä vaivata massaa. Kun saat siitä jotenki pallon muotosen, nosta sen jauhotetulle pöydälle ja vaivaa lisää. Koostumus on pehmeä ja jotenki rakeinen. Jätä palloksi jauhotetulle pöydälle ja peitä liinalla. Myöhemmin tajuut, että ois kannattanu laittaa se vaikka jääkaappiin.

            Siirrytään kastikkeeseen. Asettele vihannekset nätisti leikkuulaudalle ja ota kuva.

                  Tiskaa tässä välissä vähän kertyneitä tiskejä, jotta pystyt taas jatkamaan.

                                                                      Valmis.

Leikkaa liha kuutioiksi. Tähän käy hyvin myös kana, jauheliha tai jos oot laiskalla tuulella, ni tee vaan perus tomaattikastike. Kyllä sen niinki alas menee.
Lihaa leikatessa koira on hyvä pitää vierellä. Sinne uppoo ne ällöttävät rasvaosat, jotka leikkaat pois tylsällä veitsellä, koska et tajunnu sanoa lihakauppiaalle, että rasvatonta, kiitos!

Pilko sipuli ja paprika. Raasta porkkana ja mahdollisesti valkosipuli. Jos sulla on toimiva valkosipulinpuristin, niin käytä sitä. Mulla ei oo.
Laita pannulle öljy ja valkosipuli. Seuraavaksi ongi puulusikalla valkosipuli pois, koska tajuat että se palaa jos sen laittaa sinne ekana.

Laita siis ensin sipuli ja paprika. Anna olla hetki, että ne nyt vähän kypsyy. Lisää valkosipuli. Pilko odotellessa tomaatit.

Siirrä paprikasipulivalkosipuliseos kattilaan ja laita pannulle tomaatit ja porkkanaraaste. Kypsennä hetki. Laita nekin kattilaan. Lisää kattilaan n.puoli litraa vettä ja anna porista.

Pese ja kuivaa pannu. Anna kuumeta ja paista lihat. Ota kuvia.
Lisää lihat kattilaan pannunhuuteluveden kanssa, lisää puolikas lihaliemi ja puolikas kasvisliemikuutio. Mausteita maun mukaan.




Tässä välissä alkaa jo kyllästyttää, joten pidä vaikka tupakkatauko ja laita jotain kivaa musiikkia soimaan. Muista että ihan ite keksit tätä alkaa tekemään, kukaan ei sua pakottanu. Oisit menny vaan nukkumaan suosiolla.

Ota esiin pöytään, jauhoista huolimatta, kiinni jäänyt taikina.
Leikkaa se puoliksi veitsellä.
Ota puolikas ja leivo paksuhkoksi tangoksi runsaasti jauhoja apuna käyttäen. Ei haittaa jos se on ihan jauhonen. Oikeesti.
Leikkaa tanko veitsellä suunnilleen samankokosiin osiin. Saa olla suht isoja.

 Pese kädet, koska unohdit ottaa juuston esille ennen ku sotkit kätes. Leikkaa juusto(joku pehmeempi juusto on varmaan hyvä)pieniksi kuutioiksi. Ota palanen taikinaa käteen ja työnnä juusto sen keskelle. Pyörittele palloksi/pallomaiseksi. Jossain välissä keksit jauhotta sitä palluraa vähän, niin ettei se jää käsiin kiinni. Ja se jauho ei haittaa. Ihan oikeesti. Ota kuvia. Kamera on kanssa jo ihan jauhonen, mut mitäs siitä..
Eti palluroille joku vuoka ja jauhota se. Kunnolla. Ne JÄÄ siihen kiinni kuitenki. Valmista kaikki pallurat.

Lopuksi maista juustoa ja saat tietää että sulle on myyty jotain mautonta paskaa. Maku on lähinnä raejuustonkaltainen. Ei varmaan siis kovin edukseen tässä ruokalajissa.

Laita kattilaan vettä kiehumaan. Valitse kattila jossa on isoin pinta-ala. Vettä ei tarvii olla kun n.10cm. Lisää suolaa ja öljyä. Ihan vaan varmuudex, jos siitä vaikka on jotain hyötyä.
Veden kiehuessa, lisää pallurat. Yksitellen. Sormin. Varo kiehuvaa vettä, joka roiskuu päällesi. Ei palluroita päällekkäin. Parempi jos ne ei koske toisiaan. Peitä kannella. Kun ne nousee pintaan, ne on valmiita. Ihmettele hetken päästä miksi ne ei nouse. Ehkä ne on vaan painavia. Kokeile varmuudeksi ettei ne oo jääny pohjaan kiinni. Ehkä vähän. Irrottele hellästi reikäkauhalla. Jos et omista reikäkauhaa, mieti joku muu ratkasu. Mulla on reikäkauha.

Lisää kastikkeeseen homejuustoa tai kermaa. Tai kumpaakin! Tulee extrahyvää. Anna hautua vielä hetki ja sitten se on valmis.

              Asettele valmiit pallurat uunivuokaan. Kyllä, ne on sellasia limasia klönttejä.

Lisää päälle kastike. Ripottele päälle juustoa/juustoraastetta. Tässä vaiheessa on normaalia kuolata jo vähän. Aikaa on kulunu varmaan parisen tuntia, koska päätit kokata rauhallisesti ja nyt oot nälissäs.
Uuniin n.20min. tai kunnes juusto ruskistuu. Huomaa, että uuni haisee vielä edellisen päivän kala-aterialta, mutta onnex sua ei enää sekään haittaa.Valmis!

TÄRKEÄÄ: Jätä keittiö siistiksi ennen ruokailua. Kaiken tän kokkaamisen jälkeen on erityisen tärkeää vetää ittensä ähkyyn ja kellahtaa masun viereen rentoutumaan.

Häpeä

Suomessa hävetään kaikkea.
Hävettää jos oot lihava tai laiha tai jotain siltä väliltä. Hävetään kotia, asuinaluetta, autoa, työpaikkaa, työttömyyttä, vaatetusta, vaatekokoa, vanhempia, sairauksia, huonoa rahatilannetta... jokainen jotakin.

Käytät joka aamu 3 tuntia laittaen hiuksia niin että ne näyttäs siltä että oot vaan nopeesti ne sutassu kiinni ja ne vaan sattu jäämään nätisti.
Töihin mennessä ei saa olla liian alipukeutunu, mutta ei myöskään ylipukeutunu. Mieluiten sillä lailla ettei kukaan vaan kommentoi mitään.
Juhliin laittaudutaan tuntikaupalla, tilaisuudesta riippuen, mutta ei kuitenkaan pidä olla liian laittautunu.
Arkena juhlavammin pukeutuminen johtaa kysymykseen:"Oot sä menossa johonki juhliin?", ja sitähän me ei haluta. Myös "Ootpas sä nättinä"-kommentit kuulostaa suomalaisesta loukkaukselta.
Joten yritetään näyttää siltä ettei yritetä.

Kadulla sulle voidaan nauraa ihan mistä syystä tahansa. Joku ei tykkää sun vaatteista, kampauksesta tai olemuksesta. Huudellaan Läskiä ja Haista vittua. Huutelun syynä on todennäkösesti myös häpeämään kasvatetun heikko itsetunto.

Jotkut on varmaan huomannu, että ainakin eräällä iltapäivälehdellä on tapana kirjoittaa asioista, jotka oot aina tehny väärin. Veikkaan, että suurin osa ottaa ne huumorin tai hyödyn kannalta(jos on joku parempi tapa leikata leipää, kuin se vanhanaikanen niin ainahan sitä kannattaa kokeilla), mutta kun niitä tuputetaan joka päivä, ni alkaa jo hävettämään, että edes persettäni en oo osannu pyyhkiä oikein koko elämäni aikana?!
Ja jos nyt oot onnistunu kuorimaan ne perunat aina oikein, ni voit sitten päteä sillä väärinkuorineitten kaverien kesken.

Oon jo aiemmin kertonu täkäläisestä tyylistä kertoa lähes kaikki asiat kaikille (esim.täällä: http://helskaaa.blogspot.com.ar/2015/09/piikki-perseeseen-catamarcalainen.html ) Jos sulla on ripuli, niin ei sitä ujostella kertoa. Mitäpä sellasta häpeämään. Shit happens. Jos nyt vähän halutaan kaunistella niin sanotaan, että on vatsatauti.

Autot on täällä jotain elämää suurempaa. Niitä vaalitaan enemmän kuin vaimoa, mutta vähemmän kuin jalkapalloa. Monella on auto, muttei omaa kotia. Joillain on auto, muttei ajokorttia.
Löytyy ihan uusimpia malleja kaikilla mausteilla, yllättävänkin paljon, miettien sitä että autot on järkyttävän kalliita täällä. Uudet autot kiinnittää tietysti enemmän huomiota, ja miehet niitä sitten keskenään kyttäilee ja omistaja on niin ylpeenä ja sitä onnitellaan. Ja sitten on niitä vanhempia autoja, ruostekasoja, jotka pitää työntää käyntiin. Mutta jos se liikkuu, niin se on silti auto. Ja ruostekasankin ostajaa katsellaan ihaillen. Auton hankkiminen on aina askel ylöspäin.


Täällä ollessani oon kadottanu suuren osan häpeästäni.
Suomalaisethan ei myöskään puhu muuta kieltä kuin suomea(ainakaa selvinpäin), koska pelkäävät että ne sanoo jotain väärin ja niille nauretaan.
Täällä ollessani mulle on naurettu ehkä 2 kertaa. Ja ne jotka sen on tehny, myös tietää tehneensä jotain väärin. Suomalaiset ei sulata nöyryytystä kovin helposti.
Alkuaikoina en puhunu juuri ollenkaan espanjaa, mutta silti mua on täällä kohdeltu erittäin ymmärtäväisesti.

Koskaan mulle ei oo huudeltu mitään rumaa missään kadulla. Yksin liikkuessa miehet saattaa huudella sitten jotain ihan muita asioita, mutta edes mitään rivouksia en oo koskaan kuullu.

Täällä ihmiset pukeutuu miten tykkää. Yhtenä päivänä voit nähdä jonkun oikein laittautuneena, ja seuraavana se onkin verkkareissa ja ilman meikkiä. Yleisesti ottaen siihen ei kiinnitetä huomiota. Ihmisiä arvostellaan ihan samalla lailla kun Suomessakin. Selän takana nauretaan toisille, mutta ei päin naamaa. Koskaan.
Normaalisti myös vaikka vähän muodokkaammat naiset, ja miehet varsinkin, tiedostaa että ne on muodokkaampia, eikä ne häpeä sitä. Ihan suoraan sanotaan että etitään kokoa XXL, ja että ei tää kyllä mun päälle mahdu, jos se ei vaan mahdu. Ei leikitä kokoa S, jos sitä ei olla. Joitan poikkeuksia lukuunottamatta.. Ne muodokkaammat, jotka taas ei haluais olla niin muodokkaita puhuu ihan avoimesti laihtumisen halusta, yrittämisestä, ja vitsailee siitä että pitäs syödä vähän vähemmän. Otetaan asiat niinku ne on, ja ei aina niin vakavasti.

Enemmän paskaa niskaan taitaa saada laihat, ihan jo yleisen ihanteen vuoksi. Täällä ei ihannoida langanlaihoja. Jotain muotoja pitää olla. "Laihoja" on kyllä muutenkin suhteessa huomattavasti vähemmän kun niitä "muodokkaampia". Siihen syynä varmaan nää yleiset ruokailutottumukset.
Ja ihan luonnostaan useimmilla on enemmän takamusta.

 Oon jo melko tottunu näkemään millon millastakin ilmestystä, mutta ainoo mihin en oo tottunu, on näitten tapaa kuvitella että legginssit on housuja. Oon jo hyväksyny sen, että vähän paksummasta materiaalista tehdyt legginssit menee housuista, mutta en sitä että vihanneskaupan jonossa sun edessä on joku rouva tiukoissa legginsseissä, joista kuultaa tangat räikeesti läpi(tositapahtuma). Ja nyt kun mietin, ni toinen on teinit liian lyhyissä shortseissa tai hameissa. En vaan käsitä miten jollain on pokkaa kävellä kadulla puoli persettä paljaana. Mut ehkä se oon vaan minä. Ja mun suomalainen myötähäpeä.

Henkilökohtasesti nautin siitä, ettei tarvii aina olla laittautunu.
Ainoo mitä paheksutaan aidosti, on likasuus. Ei saa olla likanen, likasissa vaatteissa tai haista pahalle ilman pätevää syytä. Vaatteet saa olla vaikka rikki, kuhan on puhtaat. Meikittä voi olla, kukaan ei sano mitään.

Ja sitten kun joskus vähän laittautuu paremmin arkipäivänä, niin kyllä siitä sanomista yleensä tulee. Mutta ei sitä osaa enää muuta ku hymyillä, jos joku sanoo että "Ootpas sä nättinä".

Koti

Käytiin tänään aamulla hakemassa postista pari pakettia. Kaheksalta kun herättiin oli jo tuskallisen kuuma. Postin ympäri meni jono nuoria (15v. -) tyttöjä, jotka oli nostamassa lapsilisää. Jostain syystä mun paketit tulee aina just samaan aikaan ku lapsilisät. Siellä sitte kattelen niitä nuoria neitejä ja niitten lapsia ja tulee jotenki epäuskonen olo. Kaikki ne tytöt on jo äitejä! Ite sen ikäsenä en ollu ees miettiny lapsiasioita sen kummemmin. Vieläkään mua ei huvita ajatella asiaa ja aika alkaa olee jo vähissä. Ja ne tytöt siellä (hyvin todennäkösesti ne jonottaa vieläkin) tulee olee jo mummoja mun iässä!? Mua lähinnä järkyttää ajatus.

Sain maksettua pakettini (argentiinassa jo lähtöpäässä maksetuista paketeista joutuu maksaa vielä lisää, yllätys) ja siirryin tullin puolelle jossa Fabian jonotti mun puolesta. Tullin puolella ne on vielä hitaampia ku postin puolella, ja mietin miten Suomessa postin toiminta on taivaallisen nopeeta.. Ennen töissä tavallisen paketin luovuttaminen oli helpompi homma ku postimerkin myyminen. Ja paketin hakeminen keskustasta tuntu aina tuskalta, mutta nyt tiedän että ei se tuskaa ollu nähnykkää. Työntekijät yllättäen vitsaili jotain mun pakettien sisällöistä ja itse tein samoin, jotta jatkossakin mua palvellaan mahdollisimman hyvin.
Vihdoin saadaan paketit ja lähettiin kantamaan niitä autoon. Kadun vieressä vesilätäkössä makasi koira. Veikkaan että kolmen aikaan iltapäivästä oon samoissa fiiliksissä.
Paketit odottaa  vielä avaamista. Säästin ne siestax. Sillon pääsen vihdoin salmiakkien kimppuun,  jota oon odottanu tässä jo jonkin aikaa niinku lapset joulua. Kotimatkalla autossa soi R.E.M Losing my religion, ja jostain syystä miettiessäni siinä kuin ihanaa että on ihmisiä jotka vielä muistaa mua (kyllä, niitä on muitakin kun äiti)  ja ilahduttaa mua välillä yllätyspaketeilla, teki melkeen mieli itkeä pikkusen.

Joskus mietin että mitä mä teen täällä, miten mä jouduin tänne ja koska mä pääsen kotiin? Tunnen tottakai täällä olevan kotini kodiksi, mutta joskus tulee sellasia epätodellisia tunnetiloja joissa tajuun, että en todennäkösesti oo vieläkään ymmärtäny mitä oon tehny. Tai en ainakaan oo vielä sisäistäny, että suurella todennäköisyydellä mä asun täällä loppuelämäni, tää on nyt mun koti. Ja se tuntuu joskus kauheelta.
Ne yölliset "missä mä oon?"-heräämiset on sentään jo aika paljolti loppunu..
Kuten sanoin joskus aiemmin, mulle kaikki ihmiset siellä Suomessa on just siellä missä ne oli ku mä lähdin. En vaan voi käsittää että ajan kanssa asiat muuttuu, ihmiset muuttuu ja ehkä jopa ystävät unohtuu/unohtaa. Vaikee kuvitella että kaikki ei ookkaan ennallaan kun mä meen kotona käymään. En nyt tarkota tällä että tuntisin itteni jotenki hylätyx. En tunne. Tiedän kyllä etten pidä yhteyttä juuri keneenkään. Tää voi kuulostaa tyhmältä, mutta se tuntuu vaan siltä että oon tässä nyt vähän lomilla, ilmottelen itestäni facebookin välityksellä sen mitä muitten pitää tietää, ja että ne tietää että mulla on kaikki hyvin, ja mikä tärkeintä, jutellaan sitte ku nähdään. Siltä musta tuntuu. Ja veikkaan että monesta muusta myös siellä päässä.

Kun mä sanoin muuttavani tänne, tuntu että kaikki on kauheen kiinnostuneita. Ihmiset jotka ei ees ollu niin läheisiä. Ja se on ihan ymmärrettävää. Onhan se aina jännää kun jollekkin tutulle tapahtuu jotain jännää. Ja moni on varmasti kateellinen, ku asun  täällä. Itekki aina haaveilin ulkomailla asumisesta. En tosin ehkä loppuelämäx ajatellu lähteväni, mutta...elämä on. Tiedän ettei kukaan usko tätä, mutta totuus on että sitten kun sä asut siellä ulkomailla tarpeex kauan, ni se on käytännössä ihan sama missä asut. Siis tarkotan sitä, että ihan sitä samaa elämää se on. Ei ne ongelmat siitä juurikaan muutu. Tai ainaki mä koen sen näin. Edelleen sitä on sama ihminen, tykkää samoista asioista, varmasti myös joistain uusista asioista, joista ei ennen tienny mitään, mutta pohjimmiltaan ihminen ja elämä on ihan sitä samaa. Voi  toki olla väärässäkin. Mutta mun mielestä sellanen "uusi maa, uusi minä"-kakka on kyllä ihan kakkaa. Voihan sitä aina yrittää, ja ulkomaille muutto varmasti muuttaa aina joitain asioita, mutta ei se koko elämää muuta. Tottakai alussa kaikki on uutta ja erilaista, mutta sitte ku  siitä tulee arkipäivää niin siitä vaan tulee arkipäivää. Ei siihen mikään auta. Toki on hetkiä jolloin miettii kuinka ihanaa että joku asia on täällä toisin ku Suomessa. Ja toisinpäin.