Maanantaistalauantaihin.

Mix mä en muka koskaan kerkee kirjottaa? Tää on ihan kamalaa. Aina muka kiire siivota tai kokata. Tänään, sunnuntain kiireettömyyden kunniaksi, siivosin vaatekaapin. Vaatekaapin?! Enkö mä enää sunnuntaisin keksi parempaa tekemistä??
Siihen hommaan tarviin tosin aina tarkkaan valitun ajankohdan. Eli että sänky on tyhjä miehistä ja koirista muutaman tunnin. Siihen saa sitte mukavasti tyhjentää koko vaatekaapin ja alottaa tyhjästä..
Aurinko paisto kirkkaalta taivaalta koko päivän ja t-paita keli. Ois voinu vaikka niittää rikkaruohot puutarhasta. TAI nauttia pari lasia siideriä ulkona. Mut tää meni nyt näin. Täällä mun päivät menee aina vähän näin. Mä en osaa edes kuvitella miten näin mun päivät menis jos ois lapsia.

Random kuveja.

Että sitä vaan, että kaipaan sitä aikaa kun töissä tuli oltua aamuvuorossa tai iltavuorossa n.5 päivää viikossa. Tää maanantaista lauantaihin joka aamu ja joka ikinen ilta, vaikka kuin ois vaan n.4 tuntia, on suoraan sanottuna ihan perseestä. Ei siinä välissä vaan saa tehtyä mitään kehittävää. Se tunne, että sun pitää mennä takasin töihin parin tunnin päästä, joka päivä, kun oot just tullu töistä, ei vaan jotenki oo se tunne mitä tahtoisin tuntea. Joka päivä. Vaikka työ onki maailman yksinkertasinta, ja oon ihan tossa oman kotini alakerrassa, ja käytännössä juomassa matea ja puhumassa paskaa aamut ja illat, niin miellän sen silti työksi ja työpaikaksi. Vaikka se onkin samalla anoppila. Ja vaikka samalla pesen pyykkiä ja käyn ostoksilla ja kokkaamassa, miellän sen silti työ-ajaksi.
Jos tähän vaikka joskus tottuis. Menee tää ihan rutiinilla jo, mutta jos sitä joku päivä ei enää tappelis niin paljo vastaan.. Vois varmaan mennä huonomminkin.