Mitä ihmiset tekee, kun riitelee puolisonsa kanssa? Siis tarkotan sellasta ihan yleistä parisuhderiitaa, joka ajoittain tuntuu maailmanlopulta, ja joskus taas et kolmen minuutin päästä enää muista mistä koko juttu sai alkunsa.
Oon miettiny, että tunteeko muut riitelemisen ulkomailla asuessa jotenki erilaisena? Onko riitely erilaista eri maissa? Kuulostaa tyhmältä, mutta luulen että jostain kulttuurieroista johtuen esim.tappelun aiheet saattaa olla joskus meille normaalista poikkeavia? Henkilökohtasesti en nyt välttämättä oo sellasiin kauheesti törmänny, tai en ainakaan muista, vaikka on varmasti tapeltu usein hyvinkin typeristä jutuista. No, alkuaikoina kyllä nahisteltiin siitä, kun en nyt tajunnu että ei kukaan saa nähdä mua pyyhkeeseen kietoutuneena. Kun asuttiin vielä tuola alakerrassa niin suihkusta kävelin kyllä aina makuuhuoneeseen pyyhe päällä, eikä siitä tullu mitään ongelmaa. Mutta sitten jos joku toinen mies näkee mut pyyhe päällä, niin se ei todellakaan oo hyväksyttävää. Meillä taas saunakulttuurin takia siinä eioo mitään ihmeellistä. Sitä ihmettelen edelleen miten mä voin kuitenki mennä uimaan julkisella paikalla bikineissä? Kyllähän siinä nyt näkyy paljasta pintaa huomattavasti enemmän ku pyyhe ympärillä. Mutta nää on näitä kulttuurieroja :)
Miten te riitelette? Mä oon mykkäkoulu-ihminen. Sitä voi kestää monta päivää. Joskus jätän mieheni jopa ilman ruokaa. No, yleensä kyllä aina löytyy jotain syötävää, oon niin kiltti, ettei se loppujenlopux nälkäänsä varmasti kuole. Mies liittyy yleensä mun mykkäkouluun mukaan, se on jo oppinu, ja pikkuhiljaa se alkaa sitten tekemään rauhaa jollain pienillä eleillä, kuten kaatamalla mehua syödessä myös mun lasiin, hiljentämällä telkkarin ääntä kun yritän nukkua, koskemalla varpailla mun varpaita peiton alla, sellasia juttuja että tajuun että nyt sille alkaa riittää. Sitte jatkan vielä hetken ja lopetan. Itekkin kyllästyn, tai oikeestaan tylsistyn puhumattomuuteen melko nopeesti.
Mykkäkouluni aikana tykkään tehdä suursiivouksia. Kauheen mielelläni nukkuisin ärsytykseni pois, mutta jostain syystä en juuri silloin pysty nukkumaan. Energia on pakko purkaa johonkin, ja kieltämättä siivoominenhan on hyödyllinen tapa purkaa sitä. Normaalin siivoomisen ja raivopäissään siivoomisen ainoo ero on se, että hiukan ärtyneenä siivotessa mua ei haittaa häiritä miehen siestaa, päiväunia tai telkkarin kattomista tms. Normaalisti yritän antaa olla sen rauhassa sen hetken ku se siestalla kerkee rentoutua, ja yleensä oon sen seurana. Vihasena vaihdan vaikka lakanat sen ollessa sängyssä. Kyllä se siitä nousee. Yleensä se ottaa nää mun vihasiivoukset aika hyvin. Ja parempi niin.
Asioista heti, ja suoraan puhuminen ei myöskään oo kauheesti meijän juttu..Mulla siitä syystä, että jos mun pitää puhua tunteistani ni alan vaan automaattisesti itkemään. Vaikka kuinka oisin hetkeä ennen raivon vallassa suunnitellu kaiken sanottavan täydellisesti, ni kun avaan suuni niin ei se vaan toimi. Kaikki hyödyllinen unohtuu. Sama homma jos mun pitäs puhua tunteistani julkisesti. Tai pitää puheen? No en varmasti pidä! Täällä on tollasia ärsyttäviä tapoja, joissa vaikka synttärisankaria pitää onnitella kaikkien kuullen oikeen siirappisesti. Ja vastaavasti synttärisankari sitten kiittää kaikkia yhdessä oikeen tunteellisella puheella. En varmasti sano mitään! Kiitosta vaan kaikille! (Tää on muuten jo tapahtunu, ja siitä on videomateriaalia. EN julkase)
Mutta sitten on se toinen juttu, johon vihasiivous taas ei auta. Pitäis avautua jollekkin. Kenelle? Oon oppinu että täällä pitää valita hyvin tarkkaan ihmiset joille luottaa syvimmät ajatuksensa. En halua yleistää, mutta täällä juorutaan ja ollaan kateellisia. Hyviä ystäviä on siis vaikea löytää. Joskus tulee sanottua jollekkin leikkelekaupan tytölle jotain yleispätevää pahaa miehistä,vitutuksen vallassa, mutta mä oon kuitenki suomalainen, joten en avaudu tuntemattomille koko elämääni.
Jostain syystä nää tuntuu olevan myös kovin tarkkakatseisia siitä, että jos oot jostain syystä surullinen, etkä onnistu peittämään sitä tarpeeksi lahjakkaasti niin varmasti joku kioskin rouva kattoo sua sellasella kyllä se siitä-katseella, että alkaa ihan itkettää. Tutummat jopa kyselee että mikäs nyt on. Tutummalla tarkotan sitä lempileipomon myyjää. Joskus tekee mieli avautua oikeen kunnolla mutta jätän tekemättä koska kohta tietää koko kylä ja se ois ikävää. Sitten saat viikon katella niitä kyllä se siitä-katseita ympäri kylää, vaikka kuin oisit ollu vaan surullinen siitä tappelusta joka sai alkunsa likasista sukista.
Tietysti on aina joku, jolle voi kirjottaa näppäimistö sauhuten ja avautua kaikki, ja kyllä sekin jo helpottaa huomattavasti, mutta ei se vaan oo sama asia ku puhua asiasta kasvotusten.
Ja mitä sitten, jos kiukkusiivous tai leikkelekaupan tytölle heittämäsi miehet on perseestä-kommentti ei riitä? Sillon kun on sellanen olo että nyt on pakko päästä pois rauhottumaan. Mutta minne? On kuitenki eri asia kiukutella omassa vessassa tai keittiössä, kuin vaikka kaverin luona. Kotiinkin on kuitenki vähän turhan pitkä matka. Vaikka alat niitä lentolippuja kiukuspäissäsi kattomaan, niin tajuut kuitenki että ehkä se riita on jo päättyny muutaman kuukauden päästä, kun sen lähdön aika tulis. Ei kukaan oo niin lahjakas mykkäkouluilija. Että ei täältä ovet paukkuen ainakaan kovin kauas lähetä. Matkalaukkuunkaan ei mahdu läheskään kaikki mun tavarat, joten mitäs mä niille teen kun maailmanloppuriitaa pukkaa?
Joskus oon kokeillu kävelylenkkiä. Se on teoriassa kauheen hyvä idea, mutta käytännössä en ymmärrä miten ihmiset uskaltaa lenkkeillä täällä. Vihasia koiria joka nurkalla. Siestalla ja öisin ne on vielä jotenki ärsyyntyneempiä ku normaalisti. Anoppi käy kävelyllä kepin kanssa. Koirat vihaa sitä. Musta koirat yleisesti ottaen tykkää, ja oonki ystävystyny monen paikallisen kulkukoiran kanssa. Välillä oon saanu anopin vihasex, koska taas joku kulkukoira seuras meitä kotiin asti, koska annoin sille huomiota. Niin joskus käy. Oon yrittäny muuttaa tapani. Vaikka ois kuin söpö koiruli niin tutustuminen ei mee enää moikkaamista pidemmälle. Adoptoisin ne kaikki, mutta ku ei meille nyt vaan mahdu. Noudan ne sitte ku mulla on iso kartano missä ne voi kaikki telmiä yhdessä <3
Mutta siis kävelylenkeillä vastaan tulevat koirat ei oo niin ystävällisiä tapauksia kuin esim. jossain turistipaikoilla tai ravintoloissa ruokaa kerjäävät koirat. Suuri osa on pihoissa aidan takana, mutta sitten on niitä vapaita reviiriään vahtivia tapauksia. Kävelylenkit ei siis oikeen käy. Ja juoksemista en suosittele kenellekkään, koska koirat lähtee satavarmasti perään. Vois tietysti toimia myös inspiraationa juosta kovempaa, mutta kyllä ne mut kiinni saa. En mä niin kovaa juokse.
Julkisesti täällä ei kanssa riidellä. Kulissia pidetään yllä. Erot saattaakin tulla ihan puista. Esim. Jos me riidellään niin appivanhemmat yleensä saattaa tietää, tai sitten ei, mutta jos nyt just on joku supertärkee sukujuhla johon on ihan pakko osallistua niin kyllä siellä sitten näytellään onnellista pariskuntaa vaikka ois kuin sukset ristissä jostain viimesestä suklaapalasta.
Miten te siis teette sen? Onko se jossain erilaista? Musta ois kauheen kiva opetella riitelemään jotenki rakentavasti, ja suoraan sanottuna oon kyllästyny mykkäkouluihin. Mitä muuta sitä voi kehittää? Vinkkejä? :D
Rauhaisaa joulunodotusta kuitenkin kaikille! :P
maanantai 30. marraskuuta 2015
perjantai 13. marraskuuta 2015
Tortilla de Papas (ruokaohje)
Helin keittiöstä terveppä terve!
Päätin nyt vihdoin sitten alottaa jotain ruoka-aiheista juttua, ku kerranki kiireessä kokatessa kerkesin ottaa muutaman kuvan.. Tänään valmistetaan siis Tortilla de papas, eli suomeksi perunamunakas. Toimii hyvin yksinään, tai minkä tahansa seurana. Kana, kala, liha, kaikki käy!
Tarvitset:
n.4 munaa
n.1 sipuli
n.6 keitettyä perunaa
suolaa
pippuria
öljyä
Laita pannu kuumenemaan ja reippaasti öljyä. Mikä tahansa paistamiseen käytettävä öljy käynee..
Raasta perunat. Tähän käy erittäin hyvin vaikka edellisen päivän jämäperunat, niinku mulla oli. Raastoin ne jääkaappikylmänä niin ei mee hermot. Jos ei oo jämiä niin kannattaa keittää ne vaan vähän pehmeix ja antaa jäähtyä hyvin ennen raastamista. Sormet palaa. Kokeiltu on.
Pilko sipuli pieneksi silpuksi tai raasta. Oman maun mukaan, ite en laittas välttämättä ollenkaan, koska en tosiaan oo sipulin ystävä, mutta antaa oikein annosteltuna hyvän maun moneen ruokaan..
Laita kulhoon sipuli, perunaraaste, suola ja pippuri.
Lisää munat ja sekoita. Koostumus saa olla melko löysä.
Kaada seos kuumalle pannulle ja säädä hella minimille!
| -käännettynä pitäs näyttää tältä, tai vähemmän kärähtäneeltä- |
Nauti vaikka sipulipihvin kanssa, tai työnnä koko homma uuniin odottamaan loppupäiväksi, koska mies ei tullutkaan kotiin syömään (näin mulle kävi tänään) :D Sopii onneksi myös iltapalaksi :)
Hyvää ruokahalua!!!!!
tiistai 10. marraskuuta 2015
Kuumuus
On taas se aika vuodesta, että helteitä alkaa pukkaamaan. Lokakuu oli selkeesti aikasempia vuosia viileempi, ja marraskuu vaikuttas olevan samanlainen. Onneksi. En uskonu, että tulisin tätä päivää näkemään mutta kyllä se nyt on tapahtunu. Oon kyllästyny kuumuuteen.
Nautin enemmän sellasista inhimillisistä päivistä, jolloin mittari ei nouse kolmenkympin yläpuolelle(neljästäkympistä ei jaksa edes puhua). Eilen nousi, ja samantien meni myös kaikki fiilikset tehdä yhtään mitään. Kokkaaminen ei kiinnosta, koska keittiössä istuminenki on tukalaa. Lämmitä siinä sitten vielä uuni tai käytä hellaa, ni fiilis vaan paranee. Ruokahalua ei juurikaan ole. Siivoksen hoidan normaalisti siestalla. Viime kesänä puunasin kämppää lattiasta kattoon kello kolme iltapäivällä neljänkympin helteessä, vain odottaen sitä hetkeä että pääsen suihkun kautta päikkäreille. Jossain vaiheessa tajusin, että ei näin. Kesäkuumalla iltasiivous on ehdoton. Kuumassa eläminen ei oikeesti oo niin ihastuttavaa ku kuvittelin. Onhan se lomalla ihana maata jossain rannalla, pulahtaa välillä uimaan raikkaaseen veteen, ja sen jälkeen käydä suihkussa ja nukkua päikkärit <3 Ja illalla baariin! Mutta vaikka niin eksoottisessa Argentiinassa asunkin, ni karu totuus on että jos siestalla puunaan ja moppaan muutaman tunnin, ni suihkun jälkeen (mikäli sinne jaksan raahautua) oon niin poikki että nukun räkä poskella pari tuntia, poistun vastahakoisesti ilmastoidusta huoneesta loppuillaksi alakertaan töihin, (ilman ilmastointia ja avoimet ovet) siellä istun hikisenä kunnes aurinko laskee ja vähän päälle, ja illalla ei tosiaan enää huvita lähteä baariin. Oikeen hyvällä tsägällä sitä jaksaa sen päivän neljännen suihkun jälkeen kävellä jätskikioskille. Ja siitä sänkyyn.
Eli innolla odotan taas niitä päiviä, kun syödään hiki päästä valuen, Fabian kiittää ja poistuu erittäin nopeasti ilmastoituun makuuhuoneeseen, kun ite jään vielä pesemään astiat. Tää todennäkösesti kuulostaa tosi fiksulta, mutta muistan viime kesänä syöneeni talouspaperi liimaantuneena hikiseen otsaani. Se oli joku epätoivonen ele yrittää saada kanssasyöjä paremmalle tuulelle kuumuudesta huolimatta. Kuumuus aiheuttaa myös ärtymystä, jollette tienneet..
Ja sitten on vielä niitä päiviä, kun vettä ei ole. Meillä on onnex toi tankki tuola katolla, mutta sen hauska puoli kesäsin on että se vesi kuumenee. Sillä ei paljo huvita suihkutella.
Ja sitten ne painajaismaiset päivät ku eioo sähköä. Mitä sitä voi tehdä? Makaat ihan hiljaa liikkumatta sängyssä tai lähdet etsimään viileää vettä. Viime kesästä muistan yhen erittäin helteisen maanantain, jolloin joku fiksu päätti poikkasta meiltä sähköt siestalla. Ajettiin lähimpään joenmutkaan ihan vaan nähdäksemme että sielläkään ei ollu vettä. Oli pakko lähteä tonne vuorille asti, jokeen, kiven päälle istumaan, ihan iltaan asti. Sellaset päivät on kyllä samalla niitä ihanimpia <3 Mikäli on mahdollisuus lähteä ettimään sitä vettä..
keskiviikko 21. lokakuuta 2015
Panttipullo
Argentiinassa tehdään monet asiat eri tavalla kuin Suomessa. Ja on paljon kummallisia asioita, joita en ennen tiennyt. Tässä niistä muutamia..
Yx ensimmäisistä asioista jonka täällä opin, oli poskipusu tervehtiessä. Ei kuulosta vaikeelta. Ensimmäinen tervehtimäni argentiinalainen Argentiinassa, oli mieheni setä, joka tuli meitä noutamaan lentokentältä. Ei mennyt ihan putkeen se tervehdys. En ilmeisesti oikeen tienny mille puolelle pusutellaan ja tästä aiheutui epäilyttävää heilumista. Myös käsien paikka on välillä ollu hakusessa, koska jotkut tavallaan halaa siinä pusun yhteydessä. Sitten on niitä, jotka sekottaa mut edelleenkin pussaamalla kummallekkin poskelle. Nykyään homma alkaa olemaan jo hallussa, mitä nyt joskus tulee vahingossa vielä hipelöityä jonkun tissejä..Seuraava oppimani asia oli kaljan ostaminen. Siinäkään ei pitäis olla sinällään mitään ihmeellistä, mutta Argentiinassa jos haluat ostaa ihan paikallista kaljaa, mukana on oltava tyhjä pullo. Tää on vähän niinkun panttisysteemi on Suomessa.
Tyhjää pulloa vastaan saat ostaa täyden. Ilman pulloa jäät tyhjin käsin. Tai joudut ostamaan jotain kansainvälistä merkkiä, joka on kalliimpaakin. Puolen litran pullot myydään ilman panttia. Litran pullot, jotka on lasisia, ja suosituimpia, taas panttipullolla. Sama homma cokiksen kanssa, mutta sitä myydään myös muovipulloissa ilman panttia ja pantin kanssa. Paikallisten mukaan lasipullossa oleva on parempaa. Ja kahden litran pullossa oleva on pahempaa, kuin kahden ja puolen litran pullossa oleva. Hämmästyttävää kyllä, se on totta.
Tähän päivään mennessä mulle ei oo selvinny mistä sen ensimmäisen pullon saa. Siis jos missään ei myydä ilman panttipulloa, niin et saa ostettua sitä ensimmäistä. Mistä se siis tulee? Meillä on onnex aina ollu.
Lakanat on erilaisia. Kun ostat lakanat, paketissa tulee aluslakana, tyynyliinat ja päällyslakana. Pussilakanoita ei ole. Pedatessa päällyslakana laitetaan jalkopäästä patjan väliin, jolloin lakana muodostaa eräänlaisen pussin. Siellä pussissa sitten nukutaan. Siis vähän niinkun menisit pussilakanaan sisälle. Tai makuupussiin. Ainoo ongelma tässä on se että saat kerrallaan vaan toisen jalan ulos lakanoista, jos on kuuma. Muuten ihan jees, koska petaaminen on helpompaa. Pakko myöntää, että tähänkään en tiedä syytä. Ite mietin alux että se liittyy jotenkin siihen ettei mitkään örkit pääse sänkyyn niin helposti?
Tiskaaminen tapahtuu sienellä. Tiskiharjaa en oo nähny kolmeen vuoteen. Ostin yhet hankalasti tiskattavat lasit ja mun käsi ei mahdu niihin niin että saisin pestyä ne sienellä, joten mun oli ostettava pulloharja, joita täällä kutsutaan tuttipulloharjoiksi.
Tästä päästään kynsiharjoihin. Kynsiharjan oikea käyttötarkotus on täällä mysteeri. Nää pesee niillä kenkiä, ja ihan mitä tahansa muuta, paitsi kynsienalusia. Ostin kerran itelleni kynsiharjan ja loppujenlopuksi sillä pestiin auton mattoa.
Posti kulkee jopa lauantaisin, mutta ne tuo lähinnä laskuja. Roskapostia ei oikeastaan ole. Ois ihana saada joku vaatekuvasto joskus... Täällä puuttuu useimmilta myös postilaatikko, joten posti on tuotava ovelle asti, jota taas hankaloittaa talonumeroiden puuttuminen. Meijän virallisessa osotteessa ei esim. ole numeroa ollenkaan. Eikä naapureilla. Eli kaikilla tällä kadulla asuvilla on sama osote. Oikee postimiehen painajainen.
Korostan taas, että nää on itse kokemiani asioita, enkä tiedä kuinka yleisiä ne on.. Tuskin kuitenkaan ihan koko Argentiinassa on asiat näin.. :D
Ikävä
Tästä tulee nyt tällanen nyyhkympi juttu, joka lähti siitä että lueskelin äsken vanhoja juttuja facebookista. Nää on asioita, joita on joskus vaikeempi selittää vaikka ne tulis kuin sydämestä.
Ennen ku mä lähin tänne, ajattelin että mulla tulee kauhee ikävä perhettä, sukulaisia ja kavereita. Ja siis tottakai tulikin. Mut sen ikävän oon saanu normipäivinä ainaki jotenki huomaamattomax. Ekax ehkä sillä että kaikki oli niin uutta ja outoa, joka päivä oppi jotain uutta, eikä oikeesti ollu aikaa miettiä Suomea ja ihmisiä siellä. Joinain juhlapyhinä ikävä kuitenki korostuu selkeesti. Kaikki miettii nyt, että jouluna. Ei. Mulla on tähän mennessä ollu eniten ikävä vappuna :D
Virallisesti mulla tuli ensin ikävä kaikkia syömiseen liittyviä juttuja. Äitin tekemiä sämpylöitä. Juustoa. Fetajuustoa ja halloumijuustoa. Salmiakkihan nyt on sanomattakin selvää.. Vaikka kuinka yritin tottua paikallisiin ruokiin, ja lopulta totuin vähän turhanki hyvin, ni tuli välillä sellanen olo, että antakaa mulle muusia ja uunimakkaraa!!!!!!! Usein ku oon ollu jossain reissussa, oon laittanu äitille viestiä, että jos millään viittisit tehä mulle uunimakkarat ja muussit valmiix ku palaan ♥
Tulikuuman maten juomista harjotin itsekin aluksi, mutta parin vuoden aikana poltin kitalakeni kolmisen kertaa ja siinä vaiheessa kun mun toinen etuhammas turvotuksen takia jäi uuteen asentoon, päätin alkaa juomaan mateni kylmempänä.
Elektronisista laitteista kaipaan isompaa uunia ja paahdinta. Näppärästi leivät saa tosin paahdettua mun pikku-uunissakin. Isomman uunin ja paahtimen toki vois myös ostaa.. Mikroa en oo ikävöiny juuri koskaan, vaikka Suomessa sitä käytin varmaan päivittäin. Kaasuhellalla kuumentaa minkä tahansa ruoan nopeesti. Kuumaa kaakaota en oo tehny vielä kertaakaan just mikron puutteen takia. Mä en tunnu tajuuvan kuinka helppoa joku asia on ennenku kokeilen. Teen pitsa/leipätaikinan viidessä minuutissa ja tomaattikastikkeen tuoreista tomaateista kymmenessä, mutta kuvittelen että maidon lämmittämiseen kattilassa menee tunti?!
Joskus mietin myös juttuja, joitten luulen tuntuvan oudoilta kun tuun Suomeen käymään, mutta jotka on täällä jo ihan normirutiinia. Kuten vessapaperin heittäminen roskikseen. Jos mä teen sitä päivittäin, ni kuin mä taas totun heittää sen pönttöön? Ja sitten taas takas roskikseen? Tai kenkien käyttö 24/7. Pakko myöntää että joskus (viimex tänään), kun kukaan ei nää, kävelen sukkasillani kotona. Vaikka ois kuin monet tossut maassa lojumassa on joskus ylivoimasen vaikeeta laittaa jotkut niistä jalkaan sängystä noustessa. Varsinki jos nousen sängyn väärältä puolelta, jossa mun kengät ei ookkaan. Mutta tätä teen vaan sukat jalassa. Joskus hyvin hyvin harvoin paljain varpain, jos oon just pessy lattiat. Minkä takia Suomessa jalat ei likaannu niin nopeesti ku täällä?? Vaikka kuin kävelisit nurtsilla paljain varpain? Sitä on ikävä. Ja kylmää lattiaa kesäkuumalla. Taas salaisuus: Argentiinalaiset käy suihkussaki varvassandaalit jalassa. Mä käyn joskus kesäsin ilman. Useinki. Musta on ihana tuntea kylmä lattia jaloissa, ku on +40 astetta lämmintä. Että ehkä mä kuitenki siihen totun uusix, jos sitä kerran ikävöin. Ja siellä kun ei oo pelkoa, että skorpioni pistää sua varpaaseen suihkussa ollessa..
Sitten jos pääsis siihen asiaan. Tänään, ja monesti aiemminkin, mulla tuli ikävä taas ihan normaaleja juttuja. Normaaleja ihmisiä. Normaalia kanssakäymistä. Sellasta tyhmää höpötystä, jota en espanjallani vielä niin hyvin osaa ku haluaisin. Sellasta turhaa keskustelua, jossa puhut miettimättä (ensin) mitä sanot. Että joku ymmärtää täydellisesti, vaikkei oiskaa mitään ymmärrettävää. Tekstiviestejä. Kahvitteluhetkiä. Tupakkataukoja. Pitkiä krapula-puheluita. Geisha-patukoita. Reissuja. Sellasta väsynyttä keskustelua, jossa ei loppujenlopux oo mitään järkeä, mutta se on sillä hetkellä parasta maailmassa. Että joku kutsuu sua turpox ja sä kutsut sitä urpox. Ihmisiä, jotka ymmärtää yhestä sanasta. Sellaseen ymmärtämiseen menee tietysti aikaa. Enkä väitä etteikö mulla ois täälläkin sellasia hetkiä näitten ihmisten kanssa, jollon ymmärretään puolesta sanasta tai vaan katseesta, mutta ihan jo kielenki takia se ei vaan oo sitä mitä se vois olla. Ainakaan koko ajan.
Näillä on omat oudot juttunsa, joita rakastan, mutta ei nää vaan oo sellasia omituisia höpöttäjiä niinku Suomessa parhaimmillaan jonkun kanssa voi olla. Sellasia, että jutussa ei oo ollu pointtia enää aikoihin ja silti jatketaan. Ja että siitä kehittyy joku pysyvä inside-juttu, jonka alkuperää ei muisteta.
On meilläki omat juttumme täällä, joita ei taas pysty selittää sinne päin. Joskus yritän, ja tulee vaan tyhmä olo koska on juttuja jotka ei vaan oo hauskoja suomex. Ja juttuja jotka ei oo hauskoja espanjax. Ei, vaikka kunka selittäisit. Ehkä se on just se raja joka joskus tökkii. Koska susta kaikki on hauskaa ja yrität väkisin saada siitä hauskaa kielellä kuin kielellä. Ja epäonnistut. Niitten juttujen takia tulee joskus sellanen tunne ettei oikeen kukaan ymmärrä sua enää kunnolla.
Jotenki koko Suomi ja kaikki siihen liittyvä on pysähtyny mun mielessä. Mä luulen että kaikki on vieläkin siellä mihin ne jäi kun mä lähin. Vaikka toki tiedän ettei niin ole. Asiat muuttuu. Ihmiset muuttuu. Mä en vaan usko ennenku nään. Niinku en voi uskoa että se maito lämpenee kattilassa nopeesti, ennenku oon kokeillu.
Ennen ku mä lähin tänne, ajattelin että mulla tulee kauhee ikävä perhettä, sukulaisia ja kavereita. Ja siis tottakai tulikin. Mut sen ikävän oon saanu normipäivinä ainaki jotenki huomaamattomax. Ekax ehkä sillä että kaikki oli niin uutta ja outoa, joka päivä oppi jotain uutta, eikä oikeesti ollu aikaa miettiä Suomea ja ihmisiä siellä. Joinain juhlapyhinä ikävä kuitenki korostuu selkeesti. Kaikki miettii nyt, että jouluna. Ei. Mulla on tähän mennessä ollu eniten ikävä vappuna :D
Virallisesti mulla tuli ensin ikävä kaikkia syömiseen liittyviä juttuja. Äitin tekemiä sämpylöitä. Juustoa. Fetajuustoa ja halloumijuustoa. Salmiakkihan nyt on sanomattakin selvää.. Vaikka kuinka yritin tottua paikallisiin ruokiin, ja lopulta totuin vähän turhanki hyvin, ni tuli välillä sellanen olo, että antakaa mulle muusia ja uunimakkaraa!!!!!!! Usein ku oon ollu jossain reissussa, oon laittanu äitille viestiä, että jos millään viittisit tehä mulle uunimakkarat ja muussit valmiix ku palaan ♥
Ja sitten tuli ikävä kaikkia täysin itsestäänselviä juttuja, kuten kunnon suihkua, saunaa, vuodenaikoja, lumessa rämpimistä, vesisateessa kävelyä, kylässä käyntiä, valkosta joulua(ei ehkä ihan itsestäänselvyys),kaupassa käyntiä sillai että tunnistat kaikki tuotteet ja löytyy just sitä mitä haluut. Edelleenki on juttuja joita kaipailisin. Niinku palasokeria, tai en mä sitä kaipaa, mut sitä en oo löytäny :D Tai tummaa kaakaojauhetta. Tekiskö vähän mieli tehdä mokkapaloja, mutta en löydä kaakaoo vaikka löydänki suklaakakkua!! Ristiriitasta.
Suurimman osan haikailemistani jutuista oon kuitenki oppinu tekemään ite jotenki. Pikakahviinkin oon tottunu, mutta johtunee varmaan siitä etten oikeeta kahvia oo juonu yli kahteen vuoteen. Ja kieltämättä pikakahvi on järkyttävän helppo tehdä. Ainakin jos teen sen omaan tyyliini.. Nää sekottaa sitä pikakahvijauhetta tilkkaan kuumaa vettä ja vatkaa sitä noin 10 minuuttia, kunnes siitä tulee vaahtoa. Ja maitoki pitää kuumentaa! Jotkut juo tulikuumana ja jotkut oottaa että se jäähtyy. Oliko siinä sitten jotain järkeä kuumentaa..Tulikuuman maten juomista harjotin itsekin aluksi, mutta parin vuoden aikana poltin kitalakeni kolmisen kertaa ja siinä vaiheessa kun mun toinen etuhammas turvotuksen takia jäi uuteen asentoon, päätin alkaa juomaan mateni kylmempänä.
Elektronisista laitteista kaipaan isompaa uunia ja paahdinta. Näppärästi leivät saa tosin paahdettua mun pikku-uunissakin. Isomman uunin ja paahtimen toki vois myös ostaa.. Mikroa en oo ikävöiny juuri koskaan, vaikka Suomessa sitä käytin varmaan päivittäin. Kaasuhellalla kuumentaa minkä tahansa ruoan nopeesti. Kuumaa kaakaota en oo tehny vielä kertaakaan just mikron puutteen takia. Mä en tunnu tajuuvan kuinka helppoa joku asia on ennenku kokeilen. Teen pitsa/leipätaikinan viidessä minuutissa ja tomaattikastikkeen tuoreista tomaateista kymmenessä, mutta kuvittelen että maidon lämmittämiseen kattilassa menee tunti?!
Joskus mietin myös juttuja, joitten luulen tuntuvan oudoilta kun tuun Suomeen käymään, mutta jotka on täällä jo ihan normirutiinia. Kuten vessapaperin heittäminen roskikseen. Jos mä teen sitä päivittäin, ni kuin mä taas totun heittää sen pönttöön? Ja sitten taas takas roskikseen? Tai kenkien käyttö 24/7. Pakko myöntää että joskus (viimex tänään), kun kukaan ei nää, kävelen sukkasillani kotona. Vaikka ois kuin monet tossut maassa lojumassa on joskus ylivoimasen vaikeeta laittaa jotkut niistä jalkaan sängystä noustessa. Varsinki jos nousen sängyn väärältä puolelta, jossa mun kengät ei ookkaan. Mutta tätä teen vaan sukat jalassa. Joskus hyvin hyvin harvoin paljain varpain, jos oon just pessy lattiat. Minkä takia Suomessa jalat ei likaannu niin nopeesti ku täällä?? Vaikka kuin kävelisit nurtsilla paljain varpain? Sitä on ikävä. Ja kylmää lattiaa kesäkuumalla. Taas salaisuus: Argentiinalaiset käy suihkussaki varvassandaalit jalassa. Mä käyn joskus kesäsin ilman. Useinki. Musta on ihana tuntea kylmä lattia jaloissa, ku on +40 astetta lämmintä. Että ehkä mä kuitenki siihen totun uusix, jos sitä kerran ikävöin. Ja siellä kun ei oo pelkoa, että skorpioni pistää sua varpaaseen suihkussa ollessa..
Sitten jos pääsis siihen asiaan. Tänään, ja monesti aiemminkin, mulla tuli ikävä taas ihan normaaleja juttuja. Normaaleja ihmisiä. Normaalia kanssakäymistä. Sellasta tyhmää höpötystä, jota en espanjallani vielä niin hyvin osaa ku haluaisin. Sellasta turhaa keskustelua, jossa puhut miettimättä (ensin) mitä sanot. Että joku ymmärtää täydellisesti, vaikkei oiskaa mitään ymmärrettävää. Tekstiviestejä. Kahvitteluhetkiä. Tupakkataukoja. Pitkiä krapula-puheluita. Geisha-patukoita. Reissuja. Sellasta väsynyttä keskustelua, jossa ei loppujenlopux oo mitään järkeä, mutta se on sillä hetkellä parasta maailmassa. Että joku kutsuu sua turpox ja sä kutsut sitä urpox. Ihmisiä, jotka ymmärtää yhestä sanasta. Sellaseen ymmärtämiseen menee tietysti aikaa. Enkä väitä etteikö mulla ois täälläkin sellasia hetkiä näitten ihmisten kanssa, jollon ymmärretään puolesta sanasta tai vaan katseesta, mutta ihan jo kielenki takia se ei vaan oo sitä mitä se vois olla. Ainakaan koko ajan.
Näillä on omat oudot juttunsa, joita rakastan, mutta ei nää vaan oo sellasia omituisia höpöttäjiä niinku Suomessa parhaimmillaan jonkun kanssa voi olla. Sellasia, että jutussa ei oo ollu pointtia enää aikoihin ja silti jatketaan. Ja että siitä kehittyy joku pysyvä inside-juttu, jonka alkuperää ei muisteta.
On meilläki omat juttumme täällä, joita ei taas pysty selittää sinne päin. Joskus yritän, ja tulee vaan tyhmä olo koska on juttuja jotka ei vaan oo hauskoja suomex. Ja juttuja jotka ei oo hauskoja espanjax. Ei, vaikka kunka selittäisit. Ehkä se on just se raja joka joskus tökkii. Koska susta kaikki on hauskaa ja yrität väkisin saada siitä hauskaa kielellä kuin kielellä. Ja epäonnistut. Niitten juttujen takia tulee joskus sellanen tunne ettei oikeen kukaan ymmärrä sua enää kunnolla.
Jotenki koko Suomi ja kaikki siihen liittyvä on pysähtyny mun mielessä. Mä luulen että kaikki on vieläkin siellä mihin ne jäi kun mä lähin. Vaikka toki tiedän ettei niin ole. Asiat muuttuu. Ihmiset muuttuu. Mä en vaan usko ennenku nään. Niinku en voi uskoa että se maito lämpenee kattilassa nopeesti, ennenku oon kokeillu.
sunnuntai 18. lokakuuta 2015
Viikkokatsaus 2
Tiistaina juttelin äitin kanssa, kuten joka tiistai. Normipäivä, ei mitään ihmeellistä. Iltapalax tein voileipiä ja ranskalaisia <3 Teki taas mieli kaikkee terveellistä..
Torstai. Siestalla haettiin anopin kanssa salaisesta paikasta lisää vaatteita myytäväx, ku valikoima alko olee jo aika heikko ja argentiinalaiset rakastaa antaa vaatteita lahjax. Sinänsä hyvä idea, koska vaatteet on ainaki hyödyllisiä, mutta alux se oli tosi kummallista, koska ei Suomessa tehdä niin. Päivällisex syötiin tätä:
Perjantaina meijän piti mennä jakamaan siestalla vaalimainoksia appiukon avux. Sää muuttuki sitte yhtäkkiä niin tuulisex, että anopin kanssa päätettii että ne lappuset lentää kuitenki tuulen mukana, ni ei siitä oo mitään hyötyä.. Viime vaaleihin käytiin kävellen niitä jakamassa ovelta ovelle ja muistan kyllä että aikaa meni enemmän koirien häätämiseen, ku itse työskentelyyn. Nää niin tykkää jättää koiransa vapaax täällä, et saa olla hyvin varovainen joka puolella. Illalla oli tätä: http://helskaaa.blogspot.com.ar/2015/10/aitienpaivan-illallinen.html
Lauantaina kaikki heräs vähän tavallista myöhemmin. Aamu meni väsyneenä ja asiakkaitakin kävi ihan kiitettävästi ostamassa lahjoja äitienpäivää varten. Sietalla päätin leipasta itelleni pitsan, mitä teen epäterveellisen usein lauantaisin, koska Fabian tekee pitkän päivän ja syö töissä. Taikinaa tuli niin paljon(kun mähän en aineksia mittaile!), että tekasin pari valkosipulipatonkia, jotka vein heti uunista kuumana pesulaan pojille ja Fabianille syötäväx. Tein yhden ison pitsan, 5 pientä ja pellillisen sämpylöitä :D
Ruoan jälkeen kirjottelinki tässä edellisetä illasta, ja sitte päätin vetää pikaset päikkärit vaikka kello oli jo melkeen puoli viisi. Koiran kanssa koisattiin kilpaa kun kuulin että joku soittaa ovikelloa. Kello oli puoli seittemän. Äkkiä alakertaan auttamaan anoppia asiakkaitten kanssa. Se leikkas just hiuksia ja yx rouva oli kokeilemassa jotain mekkoa.. Illemmalla tuli setä perheineen käymään, kuten melkein joka lauantai. Tällä sedällä on 2 lasta, jotka on jo yli kolmekymppisiä, ja kummatkin sairastu n.15 vuotta sitte skitsofreniaan. Vanhempi poika asuu kotona, ja vaikuttaa ihan normaalilta, mutta melko epäsosiaaliselta ihmiseltä. Tyttö on vaikeemmin sairas ja on viikot jossain laitoksessa ja viikonloppusin kotona. Vaihdettiin siinä hetki kuulumisia. Setä oli nähny Suomen jalkapallomaajoukkueen pelin telkkarista, ja tasapelistä huolimatta sano että ne pelas hyvin :D Appiukko oli sitä mieltä, ja mitä kaikki täällä sanoo, että Suomen pitäs hankkia argentiinalaisia valmentajia, ni ne alkais pärjää paremmin jalkapallossa. En oo jalkapallosta koskaan ollu erityisen kiinnostunu, mutta täällä sitä tulee seurattua väkisin ja kyllähän se vaikuttaa siltä että Suomi on ainoo maa naapureistaan, joka ei koskaan pääse MM-kisoihin :D Lähtiessään setä jätti vielä lahjax grillilihat ja chorizo-makkarat.
Ennen sulkemista valittiin lahjat anopin äitille, siskoille ja muille sukulaisille vietäväx seuraavana päivänä.
Tänään, sunnuntaina muut lähti sitten anopin siskon luokse juhlimaan äitienpäivää. Mä jäin kotiin. Sunnuntai on ainoo vapaapäivä, joten mieluiten vietän sen kotona, tai tehden jotain mitä mua ite kiinnostaa, koska muuten ei sellaseen oikeen oo aikaa. Ja lisäx en oo kenenkään äiti, eikä mun äiti oo täällä, eikä suomessa oo äitienpäivä, joten ei oikeen ollu fiilistä juhlia.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)





