Koti

Käytiin tänään aamulla hakemassa postista pari pakettia. Kaheksalta kun herättiin oli jo tuskallisen kuuma. Postin ympäri meni jono nuoria (15v. -) tyttöjä, jotka oli nostamassa lapsilisää. Jostain syystä mun paketit tulee aina just samaan aikaan ku lapsilisät. Siellä sitte kattelen niitä nuoria neitejä ja niitten lapsia ja tulee jotenki epäuskonen olo. Kaikki ne tytöt on jo äitejä! Ite sen ikäsenä en ollu ees miettiny lapsiasioita sen kummemmin. Vieläkään mua ei huvita ajatella asiaa ja aika alkaa olee jo vähissä. Ja ne tytöt siellä (hyvin todennäkösesti ne jonottaa vieläkin) tulee olee jo mummoja mun iässä!? Mua lähinnä järkyttää ajatus.

Sain maksettua pakettini (argentiinassa jo lähtöpäässä maksetuista paketeista joutuu maksaa vielä lisää, yllätys) ja siirryin tullin puolelle jossa Fabian jonotti mun puolesta. Tullin puolella ne on vielä hitaampia ku postin puolella, ja mietin miten Suomessa postin toiminta on taivaallisen nopeeta.. Ennen töissä tavallisen paketin luovuttaminen oli helpompi homma ku postimerkin myyminen. Ja paketin hakeminen keskustasta tuntu aina tuskalta, mutta nyt tiedän että ei se tuskaa ollu nähnykkää. Työntekijät yllättäen vitsaili jotain mun pakettien sisällöistä ja itse tein samoin, jotta jatkossakin mua palvellaan mahdollisimman hyvin.
Vihdoin saadaan paketit ja lähettiin kantamaan niitä autoon. Kadun vieressä vesilätäkössä makasi koira. Veikkaan että kolmen aikaan iltapäivästä oon samoissa fiiliksissä.
Paketit odottaa  vielä avaamista. Säästin ne siestax. Sillon pääsen vihdoin salmiakkien kimppuun,  jota oon odottanu tässä jo jonkin aikaa niinku lapset joulua. Kotimatkalla autossa soi R.E.M Losing my religion, ja jostain syystä miettiessäni siinä kuin ihanaa että on ihmisiä jotka vielä muistaa mua (kyllä, niitä on muitakin kun äiti)  ja ilahduttaa mua välillä yllätyspaketeilla, teki melkeen mieli itkeä pikkusen.

Joskus mietin että mitä mä teen täällä, miten mä jouduin tänne ja koska mä pääsen kotiin? Tunnen tottakai täällä olevan kotini kodiksi, mutta joskus tulee sellasia epätodellisia tunnetiloja joissa tajuun, että en todennäkösesti oo vieläkään ymmärtäny mitä oon tehny. Tai en ainakaan oo vielä sisäistäny, että suurella todennäköisyydellä mä asun täällä loppuelämäni, tää on nyt mun koti. Ja se tuntuu joskus kauheelta.
Ne yölliset "missä mä oon?"-heräämiset on sentään jo aika paljolti loppunu..
Kuten sanoin joskus aiemmin, mulle kaikki ihmiset siellä Suomessa on just siellä missä ne oli ku mä lähdin. En vaan voi käsittää että ajan kanssa asiat muuttuu, ihmiset muuttuu ja ehkä jopa ystävät unohtuu/unohtaa. Vaikee kuvitella että kaikki ei ookkaan ennallaan kun mä meen kotona käymään. En nyt tarkota tällä että tuntisin itteni jotenki hylätyx. En tunne. Tiedän kyllä etten pidä yhteyttä juuri keneenkään. Tää voi kuulostaa tyhmältä, mutta se tuntuu vaan siltä että oon tässä nyt vähän lomilla, ilmottelen itestäni facebookin välityksellä sen mitä muitten pitää tietää, ja että ne tietää että mulla on kaikki hyvin, ja mikä tärkeintä, jutellaan sitte ku nähdään. Siltä musta tuntuu. Ja veikkaan että monesta muusta myös siellä päässä.

Kun mä sanoin muuttavani tänne, tuntu että kaikki on kauheen kiinnostuneita. Ihmiset jotka ei ees ollu niin läheisiä. Ja se on ihan ymmärrettävää. Onhan se aina jännää kun jollekkin tutulle tapahtuu jotain jännää. Ja moni on varmasti kateellinen, ku asun  täällä. Itekki aina haaveilin ulkomailla asumisesta. En tosin ehkä loppuelämäx ajatellu lähteväni, mutta...elämä on. Tiedän ettei kukaan usko tätä, mutta totuus on että sitten kun sä asut siellä ulkomailla tarpeex kauan, ni se on käytännössä ihan sama missä asut. Siis tarkotan sitä, että ihan sitä samaa elämää se on. Ei ne ongelmat siitä juurikaan muutu. Tai ainaki mä koen sen näin. Edelleen sitä on sama ihminen, tykkää samoista asioista, varmasti myös joistain uusista asioista, joista ei ennen tienny mitään, mutta pohjimmiltaan ihminen ja elämä on ihan sitä samaa. Voi  toki olla väärässäkin. Mutta mun mielestä sellanen "uusi maa, uusi minä"-kakka on kyllä ihan kakkaa. Voihan sitä aina yrittää, ja ulkomaille muutto varmasti muuttaa aina joitain asioita, mutta ei se koko elämää muuta. Tottakai alussa kaikki on uutta ja erilaista, mutta sitte ku  siitä tulee arkipäivää niin siitä vaan tulee arkipäivää. Ei siihen mikään auta. Toki on hetkiä jolloin miettii kuinka ihanaa että joku asia on täällä toisin ku Suomessa. Ja toisinpäin.

Vanhaa

Heissan!
Kirjotan, koska on sunnuntai ja mulla on oikeesti virallisesti aikaa! Kuuma on myös, mutta mä yritän jotenki nyt selvitä siitä..
Muutama viikko on menny kiireisesti, mikä on ollu kieltämättä ihanaa vaihtelua kiireettömyyteen. Remppa on muutamaa yksityiskohtaa lukuunottamatta valmis! Ja siitä innostuneina lähettiin ääkkilähtönä Buenos Airesiin hakemaan hyllyille täytettä..

Matka meni tällä kertaa ilman suurempia ongelmia. Täällä ihmiset on vielä lomilla, joten Buenos Airesissakin oli melko hiljasta. Bussien määrä oli selkeesti pienempi ja oli helpompi kulkea. Tosin myöskin kauppiaat on lomilla, joten kaikki liikkeet ei ollu auki, mutta kyllä sitä tavaraa silti riitti..
Perille päästyä oli paikka vielä virallisesti kiinni, mutta lähin kattelemaan oisko jotain ruokaa tarjolla ulkopuolella, koska olin evääni syöny n.12 tuntia aiemmin kahen kulkukoiran seurassa, kun pysähdyttiin. Löysin itselleni hodarin ja limun, ja siitä suuntasin laukkuja ja reppuja ostamaan. Täällä alkaa koulut tän kuun lopulla, joten reppukauppa kuulemma kannattaa.

Palatessani tuli bussiin nukkumaan jäänyt anoppi vastaan, ja siitä lähettiin sitten kunnolla törsäämään. Noin viisi tuntia myöhemmin palattiin viimesen kerran bussille ja tunti unta enneku oltiin jo seuraavassa kohteessa. Kello 06:00 aamulla ei ollu vielä kauppiaat päässy kohteeseen, joten ooteltiin siinä hetki muitten matkalaisten kanssa ja lähettiin sitten kattelemaan jos jossain ois jo ovet auki. Kymmenen aikaan mentiin junalla toiseen paikkaan, josta löytyy muun muassa korukauppojen ihmeellinen maailma. Koruja lähinnä mentiin hakemaan, mutta tuli siinä nähtyä myös lukuisia alusvaatekauppoja, kosmetiikkaa, lastenvaatekauppoja ym. ym. ym. Paluumatkalla asemalle syömään pitsaa! Oli taas vierähtäny se 12 tuntia edellisestä ruokailusta. Siinä syödessä kerkes hetken hengähtää ja katella ympärilleen.. Tajusin että Buenos Airesissa mulla tulee jotenki kotosampi olo. Tietyllä tavalla. Siellä on niin paljo modernimpaa ku Catamarcassa, joka on jämähtäny jollekkin ihan muulle vuosituhannelle..

 Ensimmäinen ihmeellisyys: Juna. Välillä tuntuu, että kävellen olisit jo perillä, mutta on se nyt kuitenki ihan uutuuttan kiiltävä JUNA, eikä tarvii matkustaa vanhuuttaan natisevassa bussissa! Kyllähän Catamarcaankin aikoinaan meni juna, ja hieno vanha asemarakennus on myöskin vielä jäljellä, mutta junia on ollu viimex aikana, jollon jouduit matkustamaan kana sylissä ja vuohi jalkojen välissä. Raiteet kuulemma varastettiin ja siihen loppu junailu.
Paluumatkalla meitä viihdytettiin vielä elävällä musiikilla. Joku paikallinen pikkubändi mainosti uutta levyään tällä tyylillä. Parin pysäkin jälkeen ne vaihto vaunua.

Vanhat rakennukset. Tää kyseinen juna-asema, jossa oltiin syömässä on kaunis vanha rakennus, mutta sisältä se on uudistettu. Catamarcan keskustassa on myös uusia rakennuksia, ja on kauniita ja hyvin säilytettyjä vanhoja rakennuksia ja mutta sitten on niitä tapauksia joissa vanha rakennus on sisältä lähinnä maalattu, ja ulkoa vaan...vanha. Keskustassa kävellessä ei koskaan pysty arvaamaan mitä kunkin oven takaa löytyy. Välillä meen anopin mukana hoitamaan jotain asioita, ja huomaan että odotushuone on selkeesti entinen ruokasali ja toimistot on makuuhuoneita. Useissa paikoissa on sisäpuutarha! Siis tällanen talon keskelle jätetty ulkotila, jossa on yleensä edes jotain kasveja. Mulla eioo mitään vanhoja rakennuksia tai sisäpuutarhoja vastaan, päinvastoin, oon niitten säilyttämisen puolella, mutta kyllä se nyt vaan tuntuu joskus kummalliselta mennä johonki hammaslääkärin vastaanotolle taloon, jossa on ollu sama lattia viimeset 300 vuotta!

Ihmiset. Nillä on oikeesti kiire johonkin! Ei niinku tässä meijän kulmilla, jossa kaikki laahustaa tervehtien naapureita iloisesti, lähinnä etsien minne istua rupattelemaan hetkeksi..

Varageneraattorit. Niitä löytyy jopa pienimmistäkin putiikeista. Sähkökatkosta ei edes huomais, jollei generaattorit pitäis niin kovaa meteliä jalkakäytävillä.. Catamarcassa ei toimi mikään, jos ei oo sähköjä.

Mutta maassa maan tavalla, ja työskentelenhän mäki entisessä makuunhuoneessa, joka on nykyään kampaamo/vaatekauppa/olohuone..Talo ei sentään oo ees sataa vuotta vanha :D Ja ihan varmuuden vuoksi korostan, että kaikesta huolimatta täällä Catamarcassa on ihan mukava(n rauhallista) elää :)

Kello 14:00 palasimme bussille ja kun viimeinenkin Maija Myöhäinen oli bongattu jostain kadun varresta, perseitä puuduttava paluumatka alkoi. Henkilökohtaisesti olisin jättäny myöhästyjät sinne. Ei voi olla niin vaikeeta noudattaa aikataulua.
Kello 23:00 Villa Maria, Parador 9, viimeinen ja ainoa pysähdys. Olin jo kerinny toivoa ettei pysähdyttäis edes siellä ni päästäs nopeemmin kotiin, mutta olihan se hyvä vähän venytellä. Kello 06:30 oltiin jo Catamarcassa <3 Tavarat sisälle, suihkuun ja hinnottelemaan. Normirutiini.

Viime viikonloppuna oltiin taas 15-vuotis synttäreillä! Tälläkertaa maaseudulla, joten jäätiin yöksi. Tai, no.. täällähän nää juhlat alkaa aina siinä 22-23 aikoihin ja päättyy kuudelta aamulla.

Ruokaa, juomaa, kakkua, tanssia ja lisää ruokaa ja juomaa, kuten täällä on tapana. Aamulla käytiin vielä joella vilvottelemassa varpaita ennen kotiinpaluuta.

 

Tänään illalla karnevaaleihin!

 

 

 

Remppa. Päivä 6.

Mua hävettää ku en oo kirjottanu yli kuukauteen. Tekosyynä käytän kuumuutta. Pitää hankkia lämpömittari keittiöön ni voin valehtelematta sanoa kuin kuuma täällä sisällä on oikeen kuumana päivänä. Esimerkix eilen ku mittari näytti +39 ulkona vielä kaheksalta illalla.
Tänään tällai paikallaan istuessa ei sentään hikoile. Ulkona taitaa olla n.+30 astetta, mikä on jo inhimillistä. Kuumina päivinä, joita on siis tosiaan ollu rutkasti, ei tee mieli kokata, koska ei tee mieli syödä. Lähinnä tekee mieli käydä suihkussa ja nukkua. Ei muuta, kiitos.
 Näissä tammikuun ihastuttavissa helteissä anoppi sitten päätti, että on aika uusia kampaamon ulkoasua. Ensimmäinen ajatukseni oli että idea on loistava, muutosta kaivataan, mutta että oikeesti pitäis alkaa hiomaan ja maalaamaan tässä helteessä?! Eikö voitas oottaa talveen? Edes syksyyn? Viileempään päivään?! Olis edes pilvistä....
Seuraavana päivänä anoppi oli jo hankkinu tikkaat ja materiaalit. Pari päivää hiomista ja halkeamien paikkaamista. Appiukkko hoiti sähköhommat, ja sitten alettiin maalaamaan. Tänään maalaushommat on aika pitkälti pulkassa ulkopuolelta, sisäpuolen hommat on vielä alottamatta.
Ulkopuolelle valittiin luonnollisesti huomiota herättävä väri. Täällä onneksi saa maalata talonsa vaikka sateenkaaren kaikilla väreillä, jos huvittaa. Eriväriset talot piristää mukavasti maisemaa :)
Remppahommaa siis luvassa vielä, mutta siitä sitten myöhemmin lisää..


-Ennen-

-Jälkeen(melkein valmis!)-

Mitäs muuta tässä kuukauden aikana on tapahtunu? Joulu tuli, ja meni. Eikä muuten tuntunu joululta, mutta meni se niinki. Uusivuosi sama homma. Rauhallista.

Sain myös uuden eksoottisen kokemuksen, kun skorpioni pisti mua sormeen. Onneksi oli myrkytöntä merkkiä ja selvisin säikähdyksellä. Viikkoa myöhemmin löysin yhen kuolleena mun sandaalista, ja sitte kävin jo ostamassa jotain myrkkyä jolla pitäis kuolla kaikki mahdolliset öttiäiset. Toivotaan niin.. Eilen illalla olin viemässä roskia ja tuuli kovasti, ja sen tuulen mukana tuli heinäsirkkoja. Siis oikeesti niitä kimpoili mua päin. Ei tuhansittain, mutta kuitenkin... Täällä onki ilmeisesti joku hätä niitten suhteen, ku ne syö kaiken vihreen mikä eteen sattuu. Katotaan säilyykö mun puutarhasta mitään. Tomaatit ja salaatit onki jo hoitanu aurinko aika huonoon kuntoon..           

Vuoden alusta löydettiin ihastuttava rentoutumispaikka vapaapäiville. Sen jälkeen ei sinne olla kyllä keritty, vaikka suunnitelmana oli palata joka sunnuntai :D Kyseessä on leirintä-alue, jonne ihmiset menee viilentymään lähinnä viikonloppusin, mutta lomalaiset aina kun vaan pystyy. Näitä löytyy täältä kyllä aika paljon, mutta tää oli aivan loistava, koska hinnat oli halvat ja sisäänpääsymaksuun, joka oli alle 3 euroa, sisältyy kaikki! Altaan ja pelien käyttö, ruokailuvälineet, lasit ja lautaset, pyydettäessä sai jääpaloja, ja leipää ruoan kanssa. Ne jopa grillas meijän viemät grillilihat ja tarjoili pöytään. Juomat ja ruoat ne myy siedettävin hinnoin. Muissa paikoissa saat maksaa ittes kipeex, eikä ne edes tarjoile pöytiin. Jos on yleensä edes sitä pöytää...

 

Paikka sijaitsee 20 minuutin päässä meijän kotoa, ja käytännössä keskellä ei mitään. Mennessä tuntu ettei täällä pöheikössä voi oikeesti olla mitään leirintä-aluetta!

Ja paikalle pääseminen edellyttää tämän ylittämistä. Ylittäminen taas riippuu veden korkeudesta.

Ja tästä kaikesta voi nauttia aamusta myöhäseen yöhön asti, mikäli huvittaa.
Paikka on täynnä kukkia, kasveja ja ihania yksityiskohtia :)

Muuten näinä kesäisinä iltoina ollaan viihdytty kotona grillauksen merkeissä, välillä kahdestaan ja välillä vieraiden kera. Viime viikolla maisteltiin itse keksittyä versiota sangriasta,

toisena iltana saatiin yllätysvieraita kun olin kokkaamassa,(tai jotkut tiesi niitten tulosta, mutta jotkut unohti ilmottaa mulle), ja sitten nautittiin Fernet Brancaa cokisella hieman sovelletun illallisen kera. Nähtiin muutamia auringonlaskuja, ja jopa yksi auringonnousukin.

Himoshoppailua Buenos Airesissa

Keskiviikkona aamuyöstä kokoontuu kaupungin laitamilla joukko naisia ja muutamia miehiä odottamaan bussin saapumista. Sovittu lähtöaika, 03:00, viivästyy parilla tunnilla, koska bussi tulee eri provinssista, ja joutuu pysähtymään odottamaan rankkasateen loppumista. Matkanjärjestäjä lähettää meijät keskustan puiston lähettyvillä sijaitsevan liikkeensä katoksen alle, koska tihuttaa. Puistossa on muutamia telttoja, joissa nukkuu väsyneitä matkalaisia. Vuosittain Joulukuun 8. päivä tänne saapuu tuhansia ns.pyhiinvaeltajia tekemään lupauksia, tai täyttämään jo tehtyjä lupauksia Catamarcan neitsyelle.

Neljän aikaan ohi menee kaksi hyvin aseistautunutta poliisia mopolla. Hetken päästä kuuluu laukaus. Suurin osa ryhmästä jatkaa rauhassa leikkimielistä poliittista väittelyänsä matkanjärjestäjän kanssa..
Viiden aikaan bussi vihdoin saapuu. Matkanjärjestäjä ohjaa ihmiset paikoilleen ja matka kohti Buenos Airesia alkaa.
Bussissa kaivetaan peitot ja tyynyt esille ja yritetään nukkua. Muutamat ihmiset höpisee ensin jonkun aikaa vierustoverinsa kanssa. Meijän takana taas on luonnollisesti joku, joka soittaa kotiinsa noin tunnin välein ja puhuu kovaan ääneen. Anoppi ei saa nukuttua.
Aamulla pysähdytään, koska vähän taaempana meistä on bussin ikkuna rikki. Ritsalla kuulemma ammuttu. Me ei olla kuultu mitään. Penkki on täynnä sirpaleita, mutta kenellekkään eioo käyny mitään. Menen ulos tupakalle, koska siellä on muitakin. Normaalisti bussista ei poistuta ilman lupaa. Kuski teippaa kartonkia rikkonaisen ikkunan päälle. En tiiä mistä ne on tikkaat löytäny, vai onko se niin yleistä, että bussissa on ne mukana aina?
Hetken päästä matka jatkuu. Ei pysähdytä missään. Noin 16 tuntia lähdön jälkeen ollaan jo lähellä ensimmäistä pysähdyspaikkaa. Busseja on paljon. Liian paljon. Ollaan n.neljän korttelin päässä markkinoista, noin 30 bussia meijän edessä, kun jono ei enää juuri liiku. Sillä alueella ei koskaan avata edes bussin ovea. Joen varrella menee pimeä kävelytie bussien vieressä, joka kuhisee varkaita. Onneksi päästään aina bussilla markkinapaikan parkkipaikalle. Mutta ei tällä kertaa. Matkanjärjestäjä ilmoittaa että halukkaat voi mennä kävellen. Bussi tulee perässä. Firman pakettiauto on jo kohta perillä. Lähdetään siis kävellen. Kaljakärryt mukaan ja menoksi. Anopin kanssa mennään reipasta vauhtia ja yritetään mennä kaikki yhdessä. Osa menee nopeemmin ja osa hitaammin, joten hetken päästä porukka on jo erkaantunu toisistaan. Seurataan porukkamme miehiä, ihan vaan varmuuden vuoksi. Ainoa valaistus on bussien ja autojen valot. Kävelytie on täynnä roskia ja ilmassa haisee pissa. Päästään perille. 

La Salada.
Tuhottoman paljon porukkaa. Autoja tulee ja menee. Parkkipaikka busseille on niin täynnä ettei toivoa että meijän bussi sinne joskus mahtuis.

Mennään ensimmäisenä ostamaan kenkiä. Sisällä ilmasto muuttuu sopivan viileästä trooppisen kuumaan ja kosteaan. Ihmiset rynnii päin kärryinensä.
Anoppi ostaa muutamat korkkarit ja jatketaan matkaa. Pari kojua eteenpäin ja sähköt menee poikki. Joillain näkyy olevan fikkari, ja tästä lähtien aion ottaa kanssa mukaan, myyjät valaisee kännyköiden avulla, mutta myynti jatkuu. Jäädään lähimmän kojun viereen puristaen laukkuja ja ostoksia tiukasti. Joku nainen kertoo että ulkopuolella alettiin jo varastamaan tavaroita/ryöstämään ihmisiä urakalla. Parempi pysyä paikoillaan. Valot syttyy, ihmiset huutaa innoissaan kunnes ne taas sammuu. Näin käy muutaman kerran, kunnes edes osa valoista jää pysyvästi päälle. Viedään kengät pakettiautolle, joka hetki sitten on päässyt paikalle. Pojat auttaa pakkaamaan tavarat jätesäkkiin ja heittää ne konttiin. Jatkamme matkaa. Mennään alakertaan, jossa ostan tutulta bolivialaiselta naiselta lakanoita, verhoja, pyyhkeitä, pöytäliinoja. Löytyy jopa suurimmaksi osaksi mitä asiakkaat on pyytäny.

Jätän maksetut tavarat bolivialaisnaiselle säilöön siksi aikaa että käydään ostamassa muita juttuja.
Täytän kaljakärryssä olevaa isoa sinistä pussia sitä mukaa kun anoppi ostaa. Kärrystä on pidettävä kokoajan kiinni ettei lähde varkaan mukaan. Liikkuminen on hankalaa. Suurimmilla käytävillä on n. kolme metriä tilaa liikkua ihmismassassa, pienimmillä pari metriä, ja vaatteita roikkuu jokapuolella. Kärryt kolhii vähintään toisiaan, jää jumiin, ja välillä tulee miehiä juosten isojen kärryjen kanssa, jotka huutamalla varottaa kyllä tulostaan, mutta jäät alle mikäli et kerkiä/mahdu minnekkään pois alta. Kun kärryn pussi on täynnä, eikä käsiinkään enää mahdu, aletaan palaamaan takasinpäin. Anoppi jää odottamaan kun haen jätesäkkini bolivialaisnaiselta, koska kärryjä saa muutenkin nostella rappusia ylös ja alas ihan riittävästi. Halutaan takaisin keskitasolle, mutta busseja on alkanu just poistua paikalta jotta seuraavat pääsee sisään. Kulkuväylä on tukkeutunu ihmisistä. Odotellaan osittain jonkun lenkkarimyyjän 2m×2m tiloissa, joka hermostuu koska asiakkaat ei muka pääse sisään koska tukitaan koko aukko. Vieressä ihmisiä melkein kaatuu yrittäessään päästä sisään tai ulos rappusia pitkin. Joku nainen nostaa kärrynsä ilmaan että pääsee jostain pienestä välistä eteenpäin, otan kärryn vastaan ja autan naista. Jossain välissä autot ja bussit pysäytetään, jotta ihmisetkin pääsee ohi. Juostaan ylämäki anopin kanssa ylös. Keskitasolla anoppi jättää mut kärryn ja jätesäkin kanssa, ja lähtee etsimään henkareita. Bussit alkaa taas liikkua ja jään kahden rouvan kanssa yhden bussin kylkeä vasten odottamaan että pääsee taas liikkumaan. Miehet tulee takaa isojen kärryjen kanssa ja kiroilee kun tyhjä kärry tukkii tien. Yksi kiskoo kärryä pois tieltä ja jää melkeen kuorma-auton alle. Kuski sanoo pari kirosanaa.
Anoppi palaa ja jostain välistä mennään juosten jyrkkää ylämäkeä tavaroitten kanssa. Pojat auttaa taas pakkaamaan tavarat ja me lähdetään takaisin alakertaan. Vielä kerran kärryt täyteen, käydään vessassa ja ostetaan juotavaa, ja kun kello alkaa olla 03:00, viedään viimeset tavarat autolle ja kysellään onko bussi tulossa. Ei ole. Se on edelleen jumissa, joten palataan tyhjän kaljakärryn kanssa muutaman kanssamatkustajan kanssa pimeässä takaisin. Bussikuski päästää meijät sisälle, anoppi syö sipsejä ja minä nukun.

Jossain välissä kaikki on palanneet bussille, ja ollaan tehty n.20 minuutin matka Floresin kaupunginosaan. Herään perillä. Kello on kuusi aamulla.
Tarpeelliset tavarat taas mukaan ja äkkiä bussista ulos. Täällä bussi jättää meidät vaan tienvarteen ja lähtee parkkiin jonnekkin muualle.
Kävellään muutaman korttelin matka kohti kauppoja. Turvallisuussyistä pitäisi taas mennä kaikki yhdessä, mutta muutamassa minuutissa kaikki on taas erkaantuneet toisistaan. Kävellään anopin kanssa kahdestaan unenpöppörössä. Edellä kävelevältä naiselta tippuu tukko rahaa tien sivuun, arviolta n.10 000 pesoa. Takana oleva mies noukkii rahat nopeasti ja anopin alkaessa huutaa naiselle, kysyy mies melko vihasesti että mitä? Anoppi sanoo että ei mitään ja jatketaan rivakasti matkaa. Parempi olla puuttumatta toisen asioihin.
 Kaikki kaupat on kiinni. Harhaillaan kaduilla ja mennään ensimmäiseen, joka avaa ovensa. Ostetaan ihania juhlavaatteita joulua ja uutta vuotta varten, kunnes kärryt on puolillaan juhlamekkoja. Anoppi sanoo että pitää ettiä asiakkaitten pyytämät vaatteet ennenku rahat loppuu, mutta innostuu aina vaan uudestaan juhlamekoista :D Joka puolella pyörii ihmisiä kärryinensä, mutta ostaminen on huomattavasti helpompaa, koska kauppoja ja kauppakeskuksia on paljon.

Katujen varsille alkaa ilmestymään myyjiä. Myydään vaatteita, koruja, ruokaa, kahvia, mehua...
Meillä alkaa olemaan rahat loppu, joten etsitään pakettiauto, jonka vierellä kokoonnutaan paluumatkaa varten. Kysyn anopilta paljon kello on. 9:20. Ollaan kolmessa tunnissa ostettu kaikki, ja vielä on kuusi tuntia aikaa. Ärsyttävin osa reissusta on odottelu. Pyydetään lupaa siirtää yhden ostoskäytävän omistuksessa oleva penkki pakettiauton viereen ja istuskellaan siinä varjossa, koska jalkohin sattuu jo. Muutamat muutkin on jo ostoksensa tehnyt ja kerääntyneet odottamaan paluumatkaa. Meijän viereen istuu rouva joka yrittää lainata rahaa matkanjärjestäjältä. Matkanjärjestäjä kieltäytyy, koska on lainannut jo kaikki mitä pystyy. Myöhemmin paljastuu, että tämä rouva on ryöstetty aamulla kun saavuttiin. Syyllisinä se sama nainen joka aamulla pudotti rahatukon meidän eteen, ja mies joka sen noukki. Mun mielestä jotenkin kummallinen ryöstösuunnitelma, mutta ilmeisesti ne tekee mitä tahansa että saa jonkun pysähtymään jollain tekosyyllä, ettei kukaan sivullinen tajua mitä tapahtuu, ja sitten uhkaa väkivallalla, jotta uhri luovuttaa kaikki rahansa.

Odotellessa matkalaiset keskustelee, juoruilee ja vitsailee yhdessä. Jotkut juo matea, jotkut käy suihkussa kauppakeskuksissa maksua vastaan, jotkut syömässä ja jotkut rahattomat vaan odottaa.

Anoppi haki meille aamulla kioskilta mikrossa lämmitetyt pienet mauttomat pitsat. Ruokapaikat on melko harvinaisia. Kerran löydettiin joku ravintola, jossa syötiin erittäin pienet ja kalliit hampurilaiset, joissa pihvi oli jotain epäilyttävää. Nälkään ne vedettiin rivakasti kuitenkin, mutta paluumatkalla voin pahoin ja kotiin saavuttua oksensin vielä pari päivää. Sen jälkeen oon miettiny pari kertaa mitä matkalla syön ja missä.
Meijän kohtaamispaikan lähellä on juutalaisten pitämä kioski, jossa ne tekee melko aamusta jo hot doggeja matkalaisille. Tälläkin kertaa kävin syömässä yhden ennen lähtöä. Kioskinpitäjät on äärettömän ystävällisiä ja kohteliaita.

Joka kerta kattelen sähköjohtojen sekasotkua kadun varrella(kuvassa), ja ihmettelen miten näin voi olla.
Kyselen anopilta kelloa kunnes on aika lähteä viimeiselle kävelymatkalle bussia odottamaan. Bussi tulee suunnilleen aikataulussa, eli kello 15:00 ja kummallisesti päästään lähtemään odottamatta yhtäkään kadonnutta/eksynyttä matkalaista. Yleensä niitä on vähintään yksi ja matkanjärjestäjä huutaa keskellä katua kurkku suorana myöhästyneille. Pitää keritä pois Buenos Airesin alueelta ennen iltaa, ettei bussia pysäytetä ja ostoksia takavarikoida. Kaikista pitäisi olla kuitti, muttei koskaan ole.
Päästään bussiin. Joltain naiselta on varastettu jonkun liikkeen sisällä puoli jätesäkillistä lastenvaatteita ja laukku. Nukutaan. Illalla pysähdytään Villa Mariassa.

 Vessa on täynnä ihmisiä lataamassa puhelimiaan. Joilla on rahaa, syö. Köyhät juo matea. 50minuuttia ja matka jatkuu kotiin asti. Saavutaan väsyneinä ja likasina kello 07 aamulla. Odotetaan että saadaan tavarat ja pakataan ne autoon. Mies on tullu hakemaan. Kotona tavarat sisälle ja suihkuun ja purkamaan tavarat, hinnottelemaan ja laittamaan esille. Kokkaamaan, syömään ja siestalle. Illalla avaamaan putiikki.

Sunnuntai

 

-Asado-

Sunnuntaisin Argentiinassa valmistetaan asado, eli grillataan. Porukkaa voi olla enemmän tai vähemmän, meillä tänään harvinaisesti vähemmän ja syötiin ihan kahestaan omassa kodissa :)

Täällä kai normaalisti syödään hitaasti, keskustellaan samalla ja nautitaan elämästä. Meillä kuitenkin yleensä syödään nopeesti, ähkyyn asti ja sitten vasta keskustellaan :D
Ruokajuomana toimii viini soodan tai kokiksen kanssa, mutta tänään oltiin ihan limulinjalla.

Asado tehdään normaalisti keskipäivällä, mikä musta on aina ollu kummallista. Varsinkin kesällä. Kuka haluaa grillata auringon porottaessa kuumimmillaan?
Näitten vastaus siihen on kuitenkin se, että pyritään aina syömään se vaikeemmin sulatettava ateria päivällä, ja illalla jotain kevyempää. Normaalisti kyllä illalla lämitetään se päivällä grillattu liha, joka on jäänyt, jos on jäänyt, joten en aina ihan ymmärrä näitten logiikkaa :D

Laitoin joulupöytäliinan, koska täällä väitetään että pitäsi alkaa kuusta jo koristelemaan, mutta jotenkin toi joulufiilis on täällä vähän hakusessa kun on kuuma. En oo vieläkään tottunu. Joulu tulee ja menee aina vähän yllättäen. Täällä ei oo sellasta joulun taianomaista tunnetta, niinkun Suomessa.
Toki sitä aina odottaa, että jospa tänä jouluna joulu tuntus jo enemmän joululta, mutta ei se vaan tunnu normaalilta jouluaatolta syödä voileipiä ja pitsaa kauheessa helteessä keskellä yötä..
Täällä juhlitaan vasta aattona kello 00.00. Kilistellään siiderin kanssa ja toivotaan kolme toivetta. Halataan ja toivotellaan Hyvää Joulua.
Suomessa taas joulu alkaa jo aattoaamuna. On joulu koko päivän! Vaikka ois töissä niin silti on joulu!!!
Toivotaan, että tänä vuonna joulu ois enemmän joulu.
Ehkä tähän joskus tottuu :)

Päivä oli erittäin kaunis, taivas melkein pilvetön, pieni tuulenvire ja lämmintä riittää :)

Siesta vietettiin sängyssä telkkaria katellen, mikä on tyypillistä. Sen jälkeen urheiltiin koiran kanssa tuolla kuumuudessa.
Hetki taas ilmastoidussa huoneessa ja sitten jäätelöä ostamaan! Onnex meillä on nykyään jätskibaari ihan naapurissa :)

Loppuillasta vielä tortillas a la parrilla ja täydellinen argentiinalainen sunnuntai on valmis :)

 

Riita

Mitä ihmiset tekee, kun riitelee puolisonsa kanssa? Siis tarkotan sellasta ihan yleistä parisuhderiitaa, joka ajoittain tuntuu maailmanlopulta, ja joskus taas et kolmen minuutin päästä enää muista mistä koko juttu sai alkunsa.
Oon miettiny, että tunteeko muut riitelemisen ulkomailla asuessa jotenki erilaisena? Onko riitely erilaista eri maissa? Kuulostaa tyhmältä, mutta luulen että jostain kulttuurieroista johtuen esim.tappelun aiheet saattaa olla joskus meille normaalista poikkeavia? Henkilökohtasesti en nyt välttämättä oo sellasiin kauheesti törmänny, tai en ainakaan muista, vaikka on varmasti tapeltu usein hyvinkin typeristä jutuista. No, alkuaikoina kyllä nahisteltiin siitä, kun en nyt tajunnu että ei kukaan saa nähdä mua pyyhkeeseen kietoutuneena. Kun asuttiin vielä tuola alakerrassa niin suihkusta kävelin kyllä aina makuuhuoneeseen pyyhe päällä, eikä siitä tullu mitään ongelmaa. Mutta sitten jos joku toinen mies näkee mut pyyhe päällä, niin se ei todellakaan oo hyväksyttävää. Meillä taas saunakulttuurin takia siinä eioo mitään ihmeellistä. Sitä ihmettelen edelleen miten mä voin kuitenki mennä uimaan julkisella paikalla bikineissä? Kyllähän siinä nyt näkyy paljasta pintaa huomattavasti enemmän ku pyyhe ympärillä. Mutta nää on näitä kulttuurieroja :)

Miten te riitelette? Mä oon mykkäkoulu-ihminen. Sitä voi kestää monta päivää. Joskus jätän mieheni jopa ilman ruokaa. No, yleensä kyllä aina löytyy jotain syötävää, oon niin  kiltti, ettei se loppujenlopux nälkäänsä varmasti kuole. Mies liittyy yleensä mun mykkäkouluun mukaan, se on jo oppinu, ja pikkuhiljaa se alkaa sitten tekemään rauhaa jollain pienillä eleillä, kuten kaatamalla mehua syödessä myös mun lasiin, hiljentämällä telkkarin ääntä kun yritän nukkua, koskemalla varpailla mun varpaita peiton alla, sellasia juttuja että tajuun että nyt sille alkaa riittää. Sitte jatkan vielä hetken ja lopetan. Itekkin kyllästyn, tai oikeestaan tylsistyn puhumattomuuteen melko nopeesti.
Mykkäkouluni aikana tykkään tehdä suursiivouksia. Kauheen mielelläni nukkuisin ärsytykseni pois, mutta jostain syystä en juuri silloin pysty nukkumaan. Energia on pakko purkaa johonkin, ja kieltämättä siivoominenhan on hyödyllinen tapa purkaa sitä. Normaalin siivoomisen ja raivopäissään siivoomisen ainoo ero on se, että hiukan ärtyneenä siivotessa mua ei haittaa häiritä miehen siestaa, päiväunia tai telkkarin kattomista tms. Normaalisti yritän antaa olla sen rauhassa sen hetken ku se siestalla kerkee rentoutua, ja yleensä oon sen seurana. Vihasena vaihdan vaikka lakanat sen ollessa sängyssä. Kyllä se siitä nousee. Yleensä se ottaa nää mun vihasiivoukset aika hyvin. Ja parempi niin.

Asioista heti, ja suoraan puhuminen ei myöskään oo kauheesti meijän juttu..Mulla siitä syystä, että  jos mun pitää puhua tunteistani ni alan vaan automaattisesti itkemään. Vaikka kuinka oisin  hetkeä ennen raivon vallassa suunnitellu kaiken sanottavan täydellisesti, ni kun avaan suuni niin ei se vaan toimi. Kaikki hyödyllinen unohtuu. Sama homma jos mun pitäs puhua tunteistani julkisesti. Tai pitää puheen? No en varmasti pidä! Täällä on tollasia ärsyttäviä tapoja, joissa vaikka synttärisankaria pitää onnitella kaikkien kuullen oikeen siirappisesti. Ja vastaavasti synttärisankari sitten kiittää kaikkia yhdessä oikeen tunteellisella puheella. En varmasti sano mitään! Kiitosta vaan kaikille! (Tää on muuten jo tapahtunu, ja siitä on videomateriaalia. EN julkase)

Mutta sitten on se toinen juttu, johon vihasiivous taas ei auta. Pitäis avautua jollekkin. Kenelle? Oon oppinu että täällä pitää valita hyvin tarkkaan ihmiset joille luottaa syvimmät ajatuksensa. En halua yleistää, mutta täällä juorutaan ja ollaan kateellisia. Hyviä ystäviä on siis vaikea löytää. Joskus tulee sanottua jollekkin leikkelekaupan tytölle jotain yleispätevää pahaa miehistä,vitutuksen vallassa, mutta mä oon kuitenki suomalainen, joten en avaudu tuntemattomille koko elämääni.
 Jostain syystä nää tuntuu olevan myös kovin tarkkakatseisia siitä, että jos oot jostain syystä surullinen, etkä onnistu peittämään sitä tarpeeksi lahjakkaasti niin varmasti joku kioskin rouva kattoo sua sellasella kyllä se siitä-katseella, että alkaa ihan itkettää. Tutummat jopa kyselee että mikäs nyt on. Tutummalla tarkotan sitä lempileipomon myyjää. Joskus tekee mieli avautua oikeen kunnolla mutta jätän tekemättä koska kohta tietää koko kylä ja se ois ikävää. Sitten saat viikon katella niitä kyllä se siitä-katseita ympäri kylää, vaikka kuin oisit ollu vaan surullinen siitä tappelusta joka sai alkunsa likasista sukista.
Tietysti on aina joku, jolle voi kirjottaa näppäimistö sauhuten ja avautua kaikki, ja kyllä sekin jo helpottaa huomattavasti, mutta ei se vaan oo sama asia ku puhua asiasta kasvotusten.

Ja mitä sitten, jos kiukkusiivous tai leikkelekaupan tytölle heittämäsi miehet on perseestä-kommentti ei riitä?  Sillon kun on sellanen olo että nyt on pakko päästä pois rauhottumaan. Mutta minne? On kuitenki eri asia kiukutella omassa vessassa tai keittiössä, kuin vaikka kaverin luona. Kotiinkin on kuitenki vähän turhan pitkä matka. Vaikka alat niitä lentolippuja kiukuspäissäsi kattomaan, niin tajuut kuitenki että ehkä se riita on jo päättyny muutaman kuukauden päästä, kun sen lähdön aika tulis. Ei kukaan oo niin lahjakas mykkäkouluilija. Että ei täältä ovet paukkuen ainakaan kovin kauas lähetä. Matkalaukkuunkaan ei mahdu läheskään kaikki mun tavarat, joten mitäs mä niille teen kun maailmanloppuriitaa pukkaa?
 Joskus oon kokeillu kävelylenkkiä. Se on teoriassa kauheen hyvä idea, mutta käytännössä en ymmärrä miten ihmiset uskaltaa lenkkeillä täällä. Vihasia koiria joka nurkalla. Siestalla ja öisin ne on vielä jotenki ärsyyntyneempiä ku normaalisti. Anoppi käy kävelyllä kepin kanssa. Koirat vihaa sitä. Musta koirat yleisesti ottaen tykkää, ja oonki ystävystyny monen paikallisen kulkukoiran kanssa. Välillä oon saanu anopin vihasex, koska taas joku kulkukoira seuras meitä kotiin asti, koska annoin sille huomiota. Niin joskus käy. Oon yrittäny muuttaa tapani. Vaikka ois kuin söpö koiruli niin tutustuminen ei mee enää moikkaamista pidemmälle. Adoptoisin ne kaikki, mutta ku ei meille nyt vaan mahdu. Noudan ne sitte ku mulla on iso kartano missä ne voi kaikki telmiä yhdessä <3

 Mutta siis kävelylenkeillä vastaan tulevat koirat ei oo niin ystävällisiä tapauksia kuin esim. jossain turistipaikoilla tai ravintoloissa ruokaa kerjäävät koirat. Suuri osa on pihoissa aidan takana, mutta sitten on niitä vapaita reviiriään vahtivia tapauksia. Kävelylenkit ei siis oikeen käy. Ja juoksemista en suosittele kenellekkään, koska koirat lähtee satavarmasti perään. Vois tietysti toimia myös inspiraationa juosta kovempaa, mutta kyllä ne mut kiinni saa. En mä niin kovaa juokse.

Julkisesti täällä ei kanssa riidellä. Kulissia pidetään yllä. Erot saattaakin tulla ihan puista. Esim. Jos me riidellään niin appivanhemmat yleensä saattaa tietää, tai sitten ei, mutta jos nyt just on joku supertärkee sukujuhla johon on ihan pakko osallistua niin kyllä siellä sitten näytellään onnellista pariskuntaa vaikka ois kuin sukset ristissä jostain viimesestä suklaapalasta.

Miten te siis teette sen? Onko se jossain erilaista? Musta ois kauheen kiva opetella riitelemään jotenki rakentavasti, ja suoraan sanottuna oon kyllästyny mykkäkouluihin. Mitä muuta sitä voi kehittää? Vinkkejä? :D

Rauhaisaa joulunodotusta kuitenkin kaikille! :P